Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa tagia

ruoka

Raha ratkaisee

Tässä nyt vierähti vähän enemmän aikaa kuin oli tarkoitus, mutta ei anneta sen haitata. Vuoden alussa kirjottelin Thaimaassa käyttämästämme rahasummasta, ja samaiseen  jorinaan kerroin myös vähän siitä, miten budjettia seuraan. Tällä kertaa vuorossa on siis Singapore ja Filippiinit.

SINGAPORE

Joissakin listauksissa maailman kalleimmaksi kaupungiksi tituleerattu Singapore oli meille vain pikainen kohde Thaimaan ja Filippiinien välissä. Vietimme kaupunkivaltiossa kolme yötä, tuntimäärällisesti myös aika tarkat kolme päivää ja majoittumisen hoisimme sohvasurffauksen merkeissä. Koska visiittimme oli varsin lyhyt ja majoitus ilmainen, elimme kaupungissa jopa yllättävän edullisesti.

Rahaa kulutimme yhteensä 242,2 Singaporen dollaria eli 168,8 €. 

Kyseinen summa pitää sisällään 30 SGD:n edestä metromatkoja, yhden kalliimman (33 SGD) lounaan ja 20 dollarin sisäänpääsyn Gardens by the Bayn puunlatvaravintolaan. Yleiseltä hintatasoltaan Singapore yllätti halpuudellaan, kahden hengen ruoat sai alle 8 dollarilla ja monet turistienkin suosiossa olevat kohteet olivat ilmaisia. Toki kaikki maksullinen oli sitten todella kallista.

FILIPPIINIT

Meillä on ollut sama tavoitebudjetti jokaisessa vierailemassamme maassa, joten Filippiineillekin marssittiin tarkoituksena elää 700 euron kuukausibudjetilla nenää kohden.

Alla olevissa laskelmissa puhun siis aina kahden hengen käyttämästä rahasummasta. Kurssi, jolla olen kääntänyt pesosummat euroiksi, on 46,72 PHP = 1€. Kyseinen kurssi on automaattinostojen keskiarvokurssi, joka pitää sisällään kaikki nostamisesta aiheutuneet kulut.

KOKONAISBUDJETTI

Vietimme Filippiineillä 58 päivää, joiden aikana kulutimme rahaa elämiseen, olemiseen, liikkumiseen (maa,vesi), tekemiseen ja näkemiseen yhteensä:

128 020 Filippiinien pesoa eli 2740 euroa. Tavoite kyseiseselle ajalle oli 2707 euroa, joten ylitettiin budjetti rapealla kolmellakympillä. Ei paha.

Me oltiin haettu Filippiinien viisumi jo etukäteen Suomesta, joten summa ei pidä sisällään viisumimaksuja. Summaan ei myöskään kuulu, niinikään etukäteen hommatut lennot Singapore-Cebu eikä Manila-Kuala Lumpur. Näiden lentojen lisäksi hommaattin myös Cebu Pacificin lennot Cebu-Puerto Princesa-Manila, joihin upposi yhteensä 277 euroa. Mikäli nuo kaksi maan sisäistä lentoa lisätään budjettiin, ylittyi se Filippiinien osalta 310 eurolla.

MAJOITTUMINEN

Majapaikat olivat meidän kokemusten mukaan kalliimpia kuin Thaimaassa, mikäli ei oteta huomioon Port Bartonia, josta löysimme useammankin alle 10 euroa yöltä maksavan yöpaikan. Majoittumisen tasossa ei varsinaisesti ollut eroja, Thaimaan tapaan suosimme tuulettimellisia huoneita ilmastoitujen sijaan. Jos jotain eroja haluaa etsiä, niin Filippiineillä patjat olivat pääsääntöisesti ohuempia kuin Thaimaassa. Majoittumiseen kulutimme 57 yön aikana yhteensä:

41 860 Pesoa eli 896,4 euroa. Keskiarvollisesti käytimme siis yöpymiseen 734,4 PhP/yö eli 15,72€/yö. 

LIIKKUMINEN

Kuten jo olemme aiemmin blogissa maininneet, suoritimme kaikki siirtymät halvimmilla mahdollisilla kulkuneuvoilla(paras tunnelma, suosittelen!), toisin sanoen hyppäsimme aina mummojen ja kanojen sekaan ilmastoimattomiin paikallisbusseihin ja kaupungeissa käytimme joko jalkoja tai jeepneytä. Boholin Andassa tosin kulutimme hieman enemmän liikkumiseen, sillä kylille syömään lähteissä tricycleen upposi hiukan liikaa.

Maalla ja vedessä liikkumiseen käytimme yhteensä 7351 Pesoa eli 157,34€.

Tämän lisäksi vuokrasimme mopon kahtena päivänä yhteishintaan 1000 pesoa ja käytimme 340 euroa lentoihin Palawanille ja sieltä Manilaan.

RUOKA JA JUOMA

Vaikka kirjanpito mulla onkin varsin kattava, en todellakaan jakasanut ruveta laskemaan kaikkia erillisiä ruokailuja tähän. Käytimme Filippiineillä ruokailuun joka tapauksessa enemmän fygeä kuin Thaimaassa, ei ihan oikeasti enää paljoa kiinnostanut paljonko rahaa syömiseen kuluu. Halvimmat lounaat olivat noin 60 Peson luokkaa, sillä sai annoksen riisiä ja kaksi lisuketta.

Niille, jotka tykkäävät tarkastella maailmaa pullonpohjan lävitse Filippiinit on hyvä maa. Nollaseiskanen rommipullo kustantaa 70-80 Pesoa ja litranen San Miguelin olut kutakuinkin saman verran. Itse kun en kyseisiä paheita harrasta, mutta kerran maistoin, voin todeta että molemmat tuotteet ovat varsin juomakelpoisia.

YHTEENVETO

Filippiineiltä lähdettyämme olimme olleet reissussa 118 päivää ja tuona aikana olimme kuluttaneet matkan aikana rahaa yhteensä 6090 euroa, päivää kohden summa on 51,61 euroa. Koska tavoitebudjettimme päivää kohden on ollut 46,67 euroa, olimme siis ylittäneet tavoitteemme 4,94 eurolla päivää kohden. Tuolla 583 euron ylityksellä olimme kuitenkin saaneet hommattua muun muassa molemmille kaksi lentoa Filippiinien sisällä, Open Water Diver -sertifikaatit sekä parit hupisukellukset siihen päälle. Todellisuudessa tuo vajaa kuusisataa euroa riittää juuri ja juuri kahden hengen sukelluskurssin kustannuksiin, joten budjetin ylitys ei ole harmittanut kyllä missään välissä.

Terve vaan,

Juho

IMG_20151116_141441

IMG_20151116_133426

IMG_20151116_125236

Onnellinen hetki elämässä

Malesia on ehdottomasti ansainnut reissun yllättäjä -tittelin. Jos minulta olisi etukäteen kysytty, mitä tiedän Malesiasta, olisi lista jäänyt kyllä todella lyhyeksi. Olisin varmaan osannut sijoittaa sen loistavalla maantiedon tuntemuksellani Eurooppaan, onhan Euroopassa muutenkin niin paljon m-kirjaimella alkavia maita, kuten Makedonia, Moldova, Mordor, Mauritius, Mongolia, Massachusetts, Milkyway ja Malta.

Toisilta reissaajilta olimme kuitenkin kuulleet Malesiasta aika paljon kommentteja, jotka olivat pääsääntöisesti negatiivisia. Maa on kuulemma kallis, Kuala Lumpur on vain muutama nätti rakennus, joiden taakse on piilotettu kaikki köyhyys ja ränsistyneisyys, ja Malesian helmi on ainoastaan Perhentian saaret, jotka ovatkin sitten “kiinni” noin puolet vuodesta monsuunin takia. Tästä syystä lähdimme aluksi tänne sillä odotuksella, ettei maa tulisi milää asteella meitä sykähdyttämään. Ehkäpä kiitos kuuluukin siis maata dissaneille reissareille, hintojen kalleutta kuumottaneille ja omien ennakkotietojemme vähyydelle, sillä Malesia on osoittautunut reissatuistamme maista monipuolisimmaksi ja helpoimmaksi. Maa on reilusti halvempi kuin esimerkiksi Thaimaa, olemme nähneet Malesiaa 1,5 km korkeudesta 24 metriin pinnan alle ja kierrelleet kansallispuistoja ja museoita, juosseet katutaiteen perässä, trekkailleet ylängöillä ja katselleet kun villisikalauma ottaa hiekkakylvyn. Täytyy siis myöntää, etten hirveästi negatiivista sanottavaa tästä maasta keksi.

Ensimmäisellä pätkällämme Malesiassa emme päässeet emmekä ehtineet Perhentianin saarille, sillä tammikuussa monsuuniaika oli edelleen käynnissä. Toki saaret nyt eivät ole oikeasti kokonaan suljettu, mutta kyydin saaminen sinne on haasteellisempaa, eikä saarilla ole auki kuin muutama majapaikka ja rafla, jolloin tekemistäkään ei hirveästi ole. Toki muilta turisteiltahan silloin olisi saanut olla täydellisen rauhassa, mutta aika rauhallista siellä oli nytkin, vaikka sesonki olikin jo alkanut.

Yöpaikasta Perhentian Kecil -saarella jouduimme maksamaan sesongin takia vähän turhan suolaista hintaa. 60 ringgittiä (noin 15 e) meidän mahtavasta parvekkeelta avautuvasta näköalasta ja riippumattopaikasta oli ihan sopiva, mutta sähköt oli päällä huoneessa vain kello 19-7, wifiä ei ollut ja oikeastaan ensimmäistä kertaa koko reissun aikana meidän huoneemme sisäpuolella saattoi törmätä öisin muutamaan torakkaan. Tosin torakoiden koti löydettiin vessan seinän sisästä, jolloin onnistuimme piilottamaan ongelmamme uusien ystäviemme suhteen siten, että jätimme yöksi vessaan valon, jolloin torakat pysyivät kiltisti omissa koloissaan.

Mielenkiintoisinta antia bungalowissamme oli kuitenkin päivittäin vaihtuva eläintarha parvekkeellamme. Saimme riippumatosta seurata kolibrien kisailua, agamien värien vaihtelua, isojen ja värikkäiden liskojen metsästysrituaaleja, pienien liskojen päätöntä säntäilyä, katoilta toisille hyppiviä lihavia oravia ja työntyipä bongalowiimme sisälle yksi yli-innokas lepakkokin.

Kecilillä elämää löytyy kyllä muualtakin kuin vain meidän parvekkeeltamme. Saari kuhisee monitoriliskoja, lintulajeja löytyy useita, rannalla törmää rapuihin ja kotiloihin sekä pinnan alla voi nähdä, kuinka vuokkokalojen ohi suhahtaa pari metriä pitkä hai. Meillä kävi rannasta snorklatessa usein hyvä tuuri, sillä pääsimme usein uiskentelemaan haikalojen joukkoon. Yhdellä kerralla mustaevähaita oli peräti kolme, joista suurin oli noin 1,5 metriä pitkä. Hitusen meitä saattoi kyllä kuumottaa, sillä mielessä pyöri pätkiä Tappajahai-elokuvasta, vesi oli parhaimmillaan vain noin kaksi metriä syvää ja suurin eväkkäistä päätti vielä oikaista suoraan Juhon alapuolelta. Hampaita kalisutti myös kohtaaminen keihäsrauskun kanssa, joka lepäili rantavedessä pistimineen kaksi metriä pitkässä olemuksessaan, mutta leijaili sitten vauhdikkaasti pakoon meidät nähdessään.

Päädyimme saarella myös sukeltamaan, sillä J ja S olivat säästelleet meitä varten paria sukellustaan, jotka olivat ottaneet Ombak-sukellusfirmasta pakettidiilinä. Hupisukelsimme kyseisen firman kanssa lopulta kolme kertaa, sillä dyykit olivat pääosin suhteellisen halpoja, 80 ringgettiä (vähän alle 20 e) per nokka per kerta. Kuulimme myös sellaisia kauhutarinoita S:ltä ja J:ltä eräästä toisesta saaren sukellusfirmasta, ettemme edes miettineet muiden firmojen kanssa sukeltamista. Mitäpä sitä hyväksi todettua olisi alkanut vaihtamaan.

Kolmesta eri saitista (Romantic Beach, Temple of the Sea ja Seabell Rock) Temple of the Sea oli ehdottomasti kaikista näyttävin. Vaikka Seabell Rockilla nähtiin mahtava safiirikeihäsrausku, niin temppelillä oli kyllä niin valtavasti kaloja, hyvä näkyvyys, paljon mureenoja ja lattapyrstökäärme. Sukelluksen jälkeen tosin kuulimme, että olimme käyneet 24 metrin syvyydessä vaikka sertifikaattimme oikeuttaa ainoastaan 18 metrin syvyyteen menemisen. Lisäksi aamulla oli ollut vähän vaikeuksia saada itsemme ylös kello kahdeksan sukellukselle (temppelille sukelletaan vain aamuisin, koska silloin on eniten kaloja ja paras näkyvyys), mutta jälkeenpäin ei aamuherätys harmittanut kyllä enää yhtään yhtään.

Yhtä onnistuneeksi ei kyllä voi sanoa meidän Romantic Beach -sukellusta. Aiemmilla sukelluksillamme vetäjänä oli ollut paikallinen mies, joka osasi hommansa, mutta viimeiselle sukelluksellemme saimme vetäjäksi länkkärinaisen. Sukeltamaan lähdettiin hirveällä hopulla, ja ohjeet olivat hirveän sekavia jo ennen sukellusta, mutta vielä käsittämättömämpiä ne olivat pinnan alapuolella. Nainen viittilöi omituisia merkkejä joka ikiseen suuntaan, mistä sitten piti yrittää päätellä, että käskeekö hän odottamaan, seuraamaan vai yrittääkö hän opettaa meille discotanssin alkeita. Näkyvyys oli saitilla huono, emmekä oikeastaan nähneet yhtään mitään erikoista koko sukelluksen aikana. Tämä kaikki olisi ollut ihan ok, jos minulle vain ei olisi annettu kiireessä vääriä painoja. Koko sukelluksen ajan sai tapella, että pysyi pohjassa, mutta pahin vaihe tuli turvapysähdyksen kohdalla. Sain siinä sitten sinkoilla puolelta toiselle, etten olisi kohonnut pintaan kuin ilmapallo, kun muut ryhmäläiset vain leijuivat nätisti vedessä risti-istunnassa.

Hirveästi tekemistä ei sukelluksen ja snorklaamisen lisäksi Kecilillä ole. Toki voi ottaa venetakseja eri rannoille, varata snorklaustripin tai lähteä merelle bananaboatin kyydissä, mutta me emme kyseisiä aktiviteetteja päätyneet harrastamaan. Tosin snorklaustrippien ohella mainostettu “selfie station” erään majakan yhteydessä kuulosti niin houkuttelevalta, että teki kyllä tiukkaa olla ostamatta lippua sinne muiden selfiekeppi tanassa marssivien malesialaisten rinnalla.

Päivät meni siis snorklaten, sukeltaen, lukien, syöden ja nukkuen. Siinä on lueteltuna oikeastaan kaikki, mistä onnellinen päivä reissussa yleensä koostuu. Erityisesti lukemista tuli harrastettua tällä paratiisisaarella hirveästi, sillä kirjavaihdosta löytyi valtavasti suomenkielisiä kirjoja. Yhdentoista päivän aikana luin kuusi kirjaa, mikä on ihan hyvä saavutus, kun esimerkiksi He eivät tiedä mitä tekevät ja Huorasatu eivät ole mitään ihan kevyintä luettavaa. Sopivimmaksi saarilukemiseksi osoittautui kuitenkin klassikkoteos Olemisen sietämätön keveys, johon on pitänyt jo pitkään tarttua, mutta nyt se suorastaan tippui käsiimme. Kirjan kanssa tuli itkettyä, tuskailtua ja palattua uudelleen ja uudelleen edeltäneisiin tapahtumiin, jotta olisin pysynyt edes puoliksi kärryillä. Nimestäkin voi jo päätellä, että kirjan avulla voi joutua päivittämään omaa reissu- tai ehkäpä jopa elämänfilosofiaansa, olihan se sen verran diippiä luettavaa. Ja jos Usva sattumalta nyt luet tätä, niin kiitos kirjasta, ostettiin se tosiaan Kecililtä pois kuljeskelemasta!

Majoituttiin Kecilillä Coral Bayn rannalle, josta jaksettiin jopa kahtena päivänä kävellä Long Beachille, jonne nopeimmillaan on noin kymmenen minuutin matka. Tosin pitkällä biitsillä ei hirveästi ollut mitään erikoista, ranta ei oikein soveltunut snorklaamiseen ja porukkaa oli enemmän, joten mitäpä me sillä puolella oltaisiinkaan tehty. Kalastajakylään puolestaan kävelimme yhtenä päivä, kun olimme sinne menoa onnistuttu lykkäämään jo viikon ajan. Matka oli sen verran rankka, että jos oltaisiin siitä etukäteen tiedetty, niin oltaisiin varmaan onnistuttu lykkäämään sinne menoa vielä toisellakin viikolla. Erityisesti kalastajakylän ja Long Beachin väli oli niin täynnä varjotonta kohtisuoraa hiekkamäkeä, että noin 40 °C lämpötila ja kenkävalintana släpärit eivät muodostaneet mitään ihanteellisinta yhdistelmää kevyelle kymmenen kilometrin extreme walkille.

Huonoja puolia jos saaresta haluaa etsiä, löytyy ne hinnasta ja laadusta. Hintataso on saarella pääsääntöisesti korkea, kalastajakylästä sai tavaroita ja ruokaa kuitenkin vähän halvemmalla. Alkoholia saa harvoista paikoista, sillä saarella suurinosa ihmisistä on muslimeja. Pieni kalja maksoi kaupasta 10 ringgettiä (2,5 e), joten kaljaa olisi kyllä kannattanut kantaa repullinen saarelle mantereelta mukana, jos olisi vaan kauppaan ehtinyt. Ruoka on myös saarella kallista, ja jokaisessa ravintolassa tuntui olevan juuri samat annokset tarjolla. Annoksia on listassa paljon, mutta turhaa oletin ruuan olevan samallaista kuin se, mitä esimerkiksi söin edellisenä päivänä, vaikka kyseessä oli sama annos. Palvelu oli usein myös huisin hidasta, ruokalistoja sai hakea itse pöytään ja tilauksen halutessa piti välillä juosta tarkoilijan perässä, jotta tämä suostuisi ottamaan tilauksen vastaan. Saarelle saapumisen ja sieltä poistumisen ajankohtaa kannattaa myös miettiä tarkkaan, sillä viikolla Kecil on ihanan rauhallinen, mutta viikonloppuisin paikalle ryntäävät malesialaiset turistit, koska Perhentianin saaret ovat suosittu viikonloppukohde. Saimmekin viikonloppujen aikana todistaa malesialaisten ilmapalloviestejä, “I can’t keep calm because I’m on vacation #Perhentian2016”-paitoja ja ylitsepursuavia veneitä, jotka kuljettivat riemusta kiljuvia malesialaisia snorklaamaan niin, että pelastusliivit vain natisivat.

Yöelämää ei Coral Bayn puolella ole ollenkaan, mutta me istuimme monet illat Ombakin ravintolassa leffaillassa. Nähtiin aikamoinen variaatio elokuvia Bullocin hassunhauskasta agenttikyttäkomediasta Piin elämään. Muut illat menikin sitten nettiravintoloiden läpi pomppiessa, kun piti löytää se saaren ainut sillä hetkellä toimiva netti, että saataisiin ajan tasalle Suomessa seinille hyppivät vanhemmat.

Olemme keränneet reissulla matkaan kaikki saippuat, jos yöpaikoissa on tarjottu niitä ilmaiseksi. Tälläkin hetkellä meillä löytyy vielä joku kymmenen pikkusaippuaa, joita olemme ottaneet käyttöön, kun olemme uuteen paikkaan siirtyneet. Olemmekin ottaneet tavaksi poislähdön kanssa sen, että kun saippua kuluu loppuun, on aika vaihtaa paikkaa. Siispä saippuan loppuminen, ja ehkäpä vähän myös Juhon kasvava kyllästyminen jatkuvaan snorklailuun ja ihon polttamiseen, johtivat sitten siihen, että päätettiin ottaa vielä nokka kohti Taman Negaran kansallispuistoa ennen kuin menemme Kuala Lumpuriin. Kohta pitäisi alkaa ottaa myös ajatus kotiin tulemisen suuntaan, mutta jos sitä nyt kuitenkin vielä hetken ajattelisi jotakin ihan muuta…

Puspus, Essi

IMG_5689

IMG_5682

received_1755434041363983

received_1755433981363989

IMG_20160417_211833

received_1755433998030654

IMG_20160417_212408

received_1755434004697320

received_1755434001363987

received_1755434051363982

 

 

 

Tuhannet mun kasvot

Reissatessa on oppinut tuntemaan itseään ihan uudella tavalla. Olen saattanut huomata, että jokin asia on ihan ok ja jos olen oikein villiksi heittäytynyt, niin jotkut asiat ovat saattaneet olla joskus jopa ihan jees. Tässä on nyt listattuna asioita, joiden olen huomannut herättävän minussa jotakin tuntemuksia. Osa on tullut itselleni ihan yllätyksenä, osa vähän vähemmän yllätyksenä. Nyt tulee sille yhdelle nimeltä mainitsemattomalle äidille vähän positiivisempaa päivitystä.

Minä pidän siitä, kun ei ole koko ajan tavoitettavissa. On mukava olla välillä ilman nettiä, jolloin on pakko keksiä muutakin tekemistä, kuin Facebookin jatkuvaa päivittämistä tai samojen kuvien selaamista Instagramissa.

Minä vihaan sitä, kun ei ole nettiä silloin, kun asioita pitäisi oikeasti pystyä hoitamaan. Jos pitää lähettää työhakemus tai saada viesti jollekin perille, haluan että netti toimii ja hyvin. Mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin saman sähköpostin lähettäminen seitsemättätoista kertaa, kun se ei vaan suostu lähtemään. Ei varmaan ole myöskään mukavaa vastaanottaa niitä kaikkia ylimääräisiä spämmiviestejä.

Minä rakastan vettä, uimista ja snorklaamista! Olen varmasti ollut edellisessä elämässäni merilehmä. En ymmärrä miten tulen taas Suomessa kestämään sitä, että tarkenen mennä kastautumaan luonnonveteen hyvällä tuurilla kerran vuodessa.

Minä pidän siitä, kun saan matkustaa paikasta A paikkaan B paikallisbussilla, ilman ilmastointia ja bussin ikkunat auki. Vaikka en pidä yhtään paikan vaihtamisesta, on nämä bussit olleet kyllä paras vaihtoehto siihen hommaan. Turistibussit tekee aina sairaaksi ja kiristää hermoja, kun espanjalaiset haluavat päästä välttämättä bussin ainoille varatuille paikoille ja laskevat edessäsi olevan penkin niin alas, että saat istua polvet suussa koko matkan ja kuunnella, kuinka Full Moon Partyt on niiiiiiin paras juttu ikinä ja heliumia on niin siistiä vetää ja kännissä on parasta.

Minä inhoan sadepäiviä. Tällaiset päivät ovat niin tylsiä, jos ei ole nettiä, Netflixiä tai tabletille ladattuja elokuvia. Myös ihan kaikki vaatteet ovat kosteita kun sataa! Mikä voikaan olla ärsyttävämpää kuin jatkuvasti märät vaatteet, jotka homehtuvat rinkkaan?

Minä vihaan sitä, etten voi vaikuttaa asioihin siellä Suomessa. Tiedän, että minua olisi siellä välillä tarvittu. Olisin myös kovasti halunnut olla siellä tukena. Yritin ja yritän parhaani täältä käsin.

Minä inhoan kertoa samat asiat uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Reissussa joutuu kertomaan aina samat jutut uusia ihmisiä tavatessaan. Ja kun tapaa uuden reissaajan, joutuu kertomaan hänelle samat asiat kuin edellisille reissaajille. Erityisesti samassa majapaikoissa asuvien kanssa tulee juteltua, jolloin heille joutuu kertomaan samat asiat itsestään kuin on muillekin kertonut. Jutut myös kiertää kovasti kehää, jolloin tulee samoista asioista keskusteltua monen eri ihmisen kanssa. Monesti joutuu kertomaan itsestään useat asiat moneen kertaa eri ihmisille.

Minä rakastan aurinkoa ja lämpöä. Suomessa syysmasennukseni kestää syksystä kevääseen, joten ainainen kesä tekee minut kovasti onnelliseksi.

Minä inhoan rinkan pakkaamista. En osaa tehdä sitä vieläkään, vaikka ollaan oltu reissussa jo yli neljä kuukautta. Tavarat ei yksinkertaisesti mahdu mun rinkkaan, vaikka se on puolityhjä, joten olen ulkoistanut rinkkani pakkaamisen Juholle. Tämä on varmaan yksi syy siihen, miksi ei vaihdeta usein majapaikkaa, sillä Juho ei hirveästi tykkää mun avuttomuudesta tuossa asiassa.

Minä vihaan varjottomuutta. Vaikka rakastan aurinkoa, ei rinkka selässä 40 asteen lämmössä suorassa auringonpaisteessa paljoa naurata. Muutaman kerran on ollut näitä tilanteita majapaikkaa etsiessä tai bussia odottaessa. Usein kuitenkin Juho on se, joka näissä tilanteissa menettää hermonsa ensin.

Minä pidän paikallisten pyyteettömästä ilosta. Siitä, ettei turisteista yritetä hyötyä vain rahallisesta. Mene Filippiineille, niin voit kokea tämän.

Minä rakastan filippiiniläisiä mangoja. Mikään mango ei tule maistumaan enää yhtään miltään, kun pääsi tämän tietyn etelän hetelmän makuun. Voisin salakuljettaa niitä koko loppuelämän tarpeiksi sinne takas kotimaahan. Ainut tapa, minkä keksin kuvaamaan suhdettani tähän jumalten hedelmään, on kirjoittaa sille oodi.

Mango

aamujeni autuus

päivieni paiste

iltojeni ilo

öitäni öljyävä öylätti

Mango

makujen smaragdi

hellivän herkullinen

Mango

vivahteikas viettelijä

suloisen salaperäinen

Minä inhoan paahtavaa kuumuutta yhdistettynä krapulaan. Tätä ei varmaan tarvi edes selittää, jos olet joskus krapulan kokenut.

Minä vihaan uskontojen aiheuttamaa pahaa. Reissussa on nähnyt jokaisen valtauskonnon edustajia ja saanut huomata, että jokaisesta uskonnosta löytyy omat pimeät puolensa. Kaikki ääriliikkeet ovat pahasta, niin uskonnoissa kuin politiikassakin. Kaakkois-Aasiassa ei voi välttyä näkemästä uskonnon vaikutuksia, sillä laivamatkoilla tulisi rukoilla Jumalalta suojelusta ja joihinkin hostelleihin ei pääse sisään, jos et ole muslimi.

Minä rakastan loikoilla riippumatossa ja lukea kaikki kirjat, jotka täällä voin saada käsiini. Mikä voisikaan olla rentouttavampaa?

Minä pidän bungaloweista. Paras yöpymismuoto koko reissun aikana tähän mennessä. Mielestäni majoituksesta ja ruuasta on ihan turhaa maksaa hirveitä summia, kun halvat paikoissa ei ole yhtään mitään vikaa. Sitten on aina jäänyt rahaa enemmän tekemiseen, näkemiseen ja kokemiseen.

Minä inhoan kaupustelijoita, tyrkyttämistä ja tinkaamista. Tinkaaminen on täällä välttämätön paha, mutta kaikki tyrkyttäminen ahdistaa. Tällaisissa tilanteissa kävelen mieluummin vain pois, kuin yritän saada haluamaani rättiä ostettua.

Minä rakastan hitaita aamuja ja pimeitä iltoja. Aamuisin ei usein ole hirveä kiire mihinkään, kun ei tarvitse repiä koko vaatekaappia alas saadakseni joitakin vaatteita päälleni ja myöhästyäkseni taas vaihteeksi luennolta. Pimeä tulee aikaisin kuten myös uni. Suomen neljän tunnin yöunet on täällä vaihtunut kahdeksaan. Nukkuminen on kyllä vaan parasta.

Minä inhoan ponnisteluja, joita joudun tekemään saadakseni ruokaa eteeni. Reissussa kaikista ärsyttävintä on se, etten voi kävellä jääkaapille ja syödä sieltä sitä, mitä ikinä satunkaan löytämään. Aina pitää lähteä johonkin ja tilata jotakin ja tapella siitä, ettei kana ole vihannes. Välillä on vaan helpompaa ostaa ne kuppinuudelit ja syödä niitä.

Minä pidän siitä, kun saan tavata samanhenkisiä ihmisiä. Kaikki reissaajat eivät ole seuraleikkejä leikkiviä israelilaisia, bailaavia brittituristeja tai isin rahoilla matkaavia espanjalaisia. Se on ollut jännä huomata, että sellaistenkin suomalaisten kanssa tulee jotenkuten toimeen, joita päin ei edes katsoisi Suomessa. Kotimaa yhdistää kummasti, niin hyvässä kuin pahassakin.

Minä vihaan sitä, miten huonosti ihmiset kohtelevat täällä eläimiä. Tämä on kyllä minun vihalistani numero yksi. Vihaan ihmisten ajattelelemattomuutta, kiittämättömyyttä ja itsekkyyttä. Kaakkois-Aasiassa eläimet ja luonto on pääasiassa kauppatavaraa, joita myydään turisteille eri muodoissa. Paikalliset roskaavat, ottavat eläimiä, eivätkä huolehdi niistä ja kannustavat turisteja esimerkillään tuhoamaan omaa ekosysteemiään. Korallien päällä on ihan ok seistä kuten myös valashaiden. Kotieläin otetaan kohottamaan omaa statustaan, eikä eläinten sterilisointi tule kysymykseenkään. Eläimet lisääntyvät sisarustensa kanssa ja naaraat ovat jatkuvasti raskaana. Tilanne on täällä niin surullinen, että tekee ihan pahaa katsoa. Sitten nämä järjenjättiläiset tulevat tänne toiselle puolelle maailmaa ja rahoittavat tiikerien huumaamista, valashaiden ruokkimista ja elefanteilla ratsastamista. On vaikeaa sanoa, kuka tässä on se suurin paha ja ansaitsee sen vuoden idiootti -tittelin.

Minä pidän siitä, että päädyn maksamaan jostakin asiasta vähemmän, kuin olen ajatellut. Käsitykseni rahan arvosta on täällä reissussa hämärtynyt ihan täysin, mutta välillä vieläkin tulee tilanteita, että kyydin saa esimerkiksi tingattua paljon halvemmaksi, kuin olisi kuvitellut.

Minä inhoan sitä, kun en saa ravintolassa, mitä olen tilannut. Enkä minä suomalaisena osaa tietenkään asiasta valittaa. Jos en annosta pysty syömään, on Juho sitten saanut syödä kahden edestä. Onneksi kaupasta saa aina sipsejä! Niitten kanssa on menty harvoin vikaan.

Minä rakastan auringonnousuja ja -laskuja. Tosin ollaan nähty vain yksi nousu, kun ei vaan jaksa nousta silloin kukonlaulun aikaan sitä katsomaan…

Minä pidän siitä, kun kilpikonna syö hedelmiä. En tiedä, onko tässä maailmassa mitään suloisempaa kuin hedelmiä syövä konna. Tai no, kissanpennut on kyllä myös aika söpöjä.

Minä inhoan iilimatoja ja ötököitä. Sai olla ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun iilimato imee yhtään mitään minusta. Näen vieläkin tästä tilanteesta painajaisia.

Minä inhoan sitä, kuinka kärttyisäksi tulen, kun en saa nälissäni ruokaa tai nukun huonosti. Draamakuningatar ja kiukkupussi nostaa näissä tilanteissa päätään, että saatan olla jopa vaikeampi kuin tavallisesti. Juho ei vieläkään ole valitettavasti oppinut kantamaan mukanaan ylimääräistä ruokaa näitä tilanteita varten, että pääsisin yli alkukiukusta ja jaksaisin kävellä seuraavaan ravintolaan asti ilman, että minua pitää raahata perässä.

Minä rakastan sitä, kun saan tehdä uusia asioita ja syödä uusia ruokia. Reissussa makumaailma on avartunut ja itseä on tullut haastettua ihan uudella tavalla. Aina ei ole pakko mennä siitä, mistä aita on matalin, eikä siihen kuole, jos jokaisella kerralla ei aina onnistu. Tee, näe, koe, opi. Täällä siihen on ainutlaatuinen mahdollisuus.

Minä pidän siitä, kun löydämme paikan, missä viihdymme pidempään. Kaunis kylä, missä on paljon tekemistä ja näkemistä, sekä mukava majapaikka, missä on mahdollisuus tehdä muutakin kuin nyhjöttää huoneessa, takaa parhaat lähtökohdat reissusta nauttimiseen. Takana on 130 reissupäivää ja 26 eri majapaikkaa, joten variaatiota on ollut. Matkanvarrella on ollut myös useampi paikka, jossa on viihtynyt niin hyvin, että sitä on alkanut jo kodiksi kutsumaan.

Minä rakastan tuota matkakumppaniani. Vaikka välillä lentää rinkat seinille, kun hermot palaa jommallakummalla, niin en tiedä ketään muuta, jonka kanssa olisin juuri tälle reissulle voinut ja halunnut lähteä. Juhon naama saattaa toisinaan olla maailman ärsyttävin asia, mutta myrskyn laannuttua se saattaa olla myös ihan söpö. Tähän mennessä ollaan kestetty molemmat toisiamme yllättävän hyvin, toivottavasti siinä asiassa ei astuta jatkossakaan polulta harhaan.

Puspus, Essi

GOPR6120_1452782117693_high

IMG_3432-1

G5386099_1452490565576_low

GOPR4602_1452782357885_high

IMG_3371-1

IMG_3238-1

IMG_3479

G5496219_1452490531991_low

IMG_3130-1

 

Soronoo

Hellurei!

Täällä meidän blogissa on muutamat viikot ollut hiljaisempaa, mutta nyt jos vähän terästäytyisi taas vaihteeksi. Ollaan kirjoitettu lehtijuttua Kalajokilaaksoon ja tehty vähän projektihommia, niin on voinut antaa itselle anteeksi sen, että on vähän lipsunut tämä blogiin kirjoittelu. Nyt kun saatiin kuitenkin lehtijuttu julkaisuun perjantaina ja ollaan siirrytty vapaaehtoistyöhommista Lantalta tänne Krabille, niin ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni ja väkertää tänne jotakin.

Reissuamme on nyt takana kahdeksan viikkoa ja paljon ollaan ehditty näkemään. Takana on Bangkok, Koh Tao, Koh Phangan, Koh Samui ja Koh Lanta. Nopeammalla tahdilla ei olisi kyllä näitä saaria jaksanutkaan kiertää. Krabia on jäljellä vielä pari päivää, minkä jälkeen pitää sitten hommata itsemme ja kaikki kamamme lentokentälle. Mutta seuraavaksi tulee nyt vähän joitakin juttuja ja mietteitä viimeisistä viikoista ja siitä, mitä ollaan niitten aikana hommailtu.

Näin alkuun voisin purkaa vähän tätä matkustusangstiani. Reissun aikana olen käsittänyt sen, kuinka paljon voinkaan vihata matkustamista. Paikasta A siirtyminen paikkaan B on usein ollut aika sietämätön kokemus, jos matkan pituus on ollut yli 20 kilometria. Siirtymisen järjestäminen on käytännössä todella helppoa, kun vain matkaliput täytyy hommata ja kaikki muu hoituu sitten itsestään. Siihen loppuukin sitten ne hyvät puolet. Yleensä matkustusvälineessä on liian kylmä tai kuuma, tilaa on ihan liian vähän, kuski ei puhu ollenkaan englantia, eikä sinulla ole mitään hajua, milloin seuraava pysähdys tulee olemaan. Renkailla liikkuvilla kulkupeleissä ei myöskään ole usein vessaa, mikä ei lisää yhtään matkanteon mukavuutta.

Siirtyminen Samuilta Lantalle toimii mainiona esimerkkinä matkustamisen hauskuudesta. Herätys oli aamulla puoli kuudelta, sillä minibussin piti tulla hakemaan meitä kuuden aikaa hostellimme edestä. Olimme yötä dormissa, joten ei ole mitään tietoa siitä, jäikö puolet omaisuudesta sille tielle, kun valoja ei viitsinyt sytyttää muiden nukkuessa. Aamupalaa emme ehtineet hakemaan, sillä lähtövalmisteluissa menikin lopulta yllättävän kauan. Minibussissa napsimme kuitenkin sipsejä, joita olimme ostaneet edellisenä iltana. Olimme bussin ensimmäiset asiakkaat, joten lähdimme poimimaan kyytiläiset eri puolilta saarta. Samui tosiaan on Thaimaan toiseksi suurin saari, hitusen isompi kuin Hailuoto maapinta-alaltaan. Voitte siis kuvitella, miten huisin hauskaa oli, kun kuski ei löytänytkään hotellia, jossa yksi kyytiin lähtevistä asui. Ajettiin ensin puoli tunti ihan väärään suuntaan ylöspäin jyrkännettä, joka tuntui minibussissa ihan Mount Everestiltä. Lopulta ihan hirveässä kiireessä kuski joutui kiertämään koko saaren ympäri samalla soitellen reittiohjeita, jotta viimein löydettiin ja saatiin poimittua kyytiin viimeinenkin matkalainen. Lisäksi tie oli niin pomppuinen, etten ole koko elämäni aikana ollut niin lähellä oksentamista, mutta saanut kuitenkin pidettyä kaiken sisälläni. Tuon matkan jälkeen vannoin, etten enää ikinä koskaan milloinkaan matkusta mihinkään ilman syömättä sitä ennen aamupalaa ja ottamatta pahoinvointilääkkeitä mukaan. Kun lopulta juuri ja juuri ehdimme bussiin, joka kyyditsi meidät veneeseen, olimme kaikki kyytiläiset hyvin väsyneitä ja nälkäisiä. Siinä vaiheessa ei tullut ajatelleeksi, että edessä tulisi olemaan vielä suurempi rumba ennen kuin pääsisimme lopullisesti perille.

Matkaa Samuilta Lantalle on noin 350 kilometriä, jonka taittamiseen meni lopulta vaivaiset 12 tuntia. Matka koostui seuraavista kulkupeleistä seuraavassa järjestyksessä: minibussi, bussi, laiva, bussi, minibussi, toinen minibussi, kolmas minibussi, lossi, minibussi, lossi, minibussi. Tittidii, kun matkustaminen on huippuhauskaa. Reissussa oleminen on kivaa, mutta siirtyminen on minulle painajaismaista. Siksi onkin parasta, että on aikaa. En mitenkään jaksaisi joka kolmas päivä olla vaihtamassa eri kylien ja kaupunkien välillä, koska siihen kaikkeen säätämiseen menee yleensä vähintään se kaksi päivää. Matkaamisen jälkeen on aina niin väsynyt, ettei loppupäivästä jaksa enää tehdä oikein mitään muuta. Mukavaa onkin vain jämähtää johonkin paikkaan pidemmäksi aikaa ja tutkia lähimaastoa kävellen ja kauempaa skootterilla. Ehdit tehdä pidempiä retkiä, tutustua paikkoihin rauhassa ja välillä vain olla. Ehdit löytää sen lempiravintolan ja tulla hyvänpäiväntutuksi sen resortin vieressä katukeittiötä pitävän mummon kanssa. Pystyt tutustumaan paikkaan monipuolisemmin ja tarkemmin kuin vain käydä samassa ajassa viidellä eri saarella vähän raapaisemassa pintaa.

Lantalla päädyimme viipymään sitten vähän pidemmän aikaa, kun teimme eräässä resortissa maalaus- ja muita remppahommia ruokaa sekä yöpaikkaa vastaan. Emmepä me tosiaan kovin kauaa osanneetkaan vain lomailla, kun jo kuukauden reissaamisen jälkeen alkoi tuntua siltä, että voishan sitä jotakin hommantynkää kehittää. Ja kyllähän siinä todellakin säästi! Ei tarvinnut kahteen viikkoon maksaa muusta kuin omasta menemisestä ja huvittelusta. Toki vapaa-aika kärsi siinä sivussa, sillä maalailun jälkeen oli usein niin höyryissä, että parhaalta idealta tuntui vain maata sängyssä ja katsella, kun pienet keltaiset kiinalaiset jahtasivat toisiaan kattopaneeleita pitkin. Oli kuitenkin mukavaa, kun oli jatkuvasti tekemistä ja enemmän ihmisiä ympärillä. Pääsi tutustumaan paikallisiin lähemmin, kun toimimme työkavereina, ja saimme reissullamme aikaan myös jotakin ihan näkyvää jälkeä maalattujen bungalowien muodossa.

Maalailuamme pomotteli ruotsalainen perhe, joka omisti resortin. Suurimman osan ajasta oli mukavaa kuulua perheeseen ja olla osa työporukkaa, mutta paikoitellen näkemyksemme joutuivat myös törmäyskurssille. Olisihan se nyt outoa, että asut ja työskentelet ihmisten kanssa useampia viikkoja, ja koko aika menisi vaaleanpunaiset sydänlasit silmillä. Mitään ratkaisemattomia näkemyseroja ei kuitenkaan tullut, vaan saimme hyviä kavereita erityisesti perheen kahdesta lapsesta ja muutamasta resortin vieraasta. Ihmisten kanssa tuli hengailtua ja puhuttua paljon enemmän, kun asui ja työskenteli pidemmin siinä samassa ympäristössä. Seitsemäntoista päivän aikana ehti myös hyvin kehittää omat rutiininsa ja tapansa toimia siellä, jolloin olo alkoi tuntua jo aika kotoisalta.

Aika meni Lantalla usein todella nopeaa, sillä saari on todella monipuolinen ja kaunis. Siitä muodostui itselle lempparikohde kaikista näistä paikoista, joissa olemme reissun aikana vierailleet. Turisteja ei ollut tähän aikaan paljon, nähtiin paljon erilaisia eläimiä ja luonto oli hyvin monipuolinen. Saari oli myös sopivan kokoinen, skootterilla pääsi joka paikkaan. Varmaan myös asumismuoto vaikutti siihen, että tykkäsin niin kovasti Lantasta. Lasten kanssa oli mukava leikkiä ja käydä samalla vähän erilaisia keskusteluja, osittain englanniksi ja osittain ruotsiksi. Juho esimerkiksi halusi opettaa perheen nuoremmalle lapselle sanan suomea, että myös lapset hyötyisivät konkreettisesti meidän ajastamme heidän luonaan. Pitkän harkinnan jälkeen Juho tuli siihen tulokseen, että tärkein suomen kielen sana, joka jokaisen viisivuotiaan tulisi tietää, on tietenkin essopaikka! Pian rannassa kiiri iloiset essopaikka-huudot, kun lapsi oli innoissaan uudesta oppimastaan sanasta. Toki lapsiraukka luuli sanan tarkoittavan suurta aaltoa, mutta en kehdannut romuttaa pienen lapsen viattomuutta kertomalla Tuiran Valintatalon nurkilla pyörivistä aasiakkaista ja heidän toimenkuvastaan. 💗

Olen täällä reissulla ollessani myös löytänyt uudestaan kadottamani nuoruuden rakkauteni. En ole viimeisen neljän vuoden aikana muistanut, kuinka mukavaa onkaan istua skootterin tarakalla ja vaan katsella maisemia, kun kuski tekee kaiken työn. Tosin ensimmäisillä kerroilla, kun skootteria reissun aikana vuokrailtiin, puristin Juhon harteita rystyset valkoisina ja huutelin varoituksia milloin tielle hyppivistä kanoista, milloin papoista, jotka päättivät vähät välittää juuri sillä hetkellä muusta liikenteestä ja ylittää tien. Myöhemmillä ajokerroilla luottamus Juhon ajotaitoihin kasvoi (meillä molemmilla), ja uskalsin nauttia kyydistä ja katsella muutakin kuin tietä ja sen pientareita. Lantalla Juho jopa uskaltautui ohittelemaan muuta liikennettä, kuten pyöriä, muita skoottereita ja norsuja. Silti edelleen paikalliset supermummot veteli meistä ohi enduroillaan.

Ajokulttuuri on täällä ylipäätään ihan sekopäistä. Kypärän käyttö on enemmän poikkeus kuin sääntö, eikä kävelijöitä kunnioiteta liikenteessä ollenkaan. Tämä juontuu jo varmaankin siitä, ettei täällä yhtään kukaan kävele. Ne harvatkin kävelijät on näemmä hyvä saada pois päiviltä, kun niiltä ei saada nyljettyä taksikuskien taskuun ylimääräisiä bahteja. Kyydeistä turistit joutuvat täällä tosiaan maksamaan törkeää ylihintaa paikallisten maksamiin hintoihin verrattuna. Kulkuvälineillä ajetaan yleensä aina täysiä, paitsi jos olet vanhus ja haluat ajaa erittäin hitaasti vaarantaen kaikkien liikenteessä olevien hengen. Vaikka tiet voivat olla pääsääntöisesti hyvässä kunnossa, saattaa keskellä tietä olla sitten ihan yhtäkkiä niin syvä reikä, että siinä voisi hobittiperhe pitää uima-allasbileet. Pimeällä onkin siis todella vaarallista ajaa skootterilla, kun näkee pitkät päällä juuri ja juuri sen kaksi meriä eteenpäin. Ohittaminen on myös tässä maassa erittäin suosittua. Vaikka et voittaisi matkassasi kuin sekunnin sadasosan, on hitaampi ajoneuvo pakko päästä ohittamaan tien kunnosta, mutkista tai keltaisista viivoista huolimatta.

Korvasta on alkanut tulla taas vaihteeksi ulos thaikkuruoka. Välillä on kausia, etten halua olla muutamaan päivään tekemisissä minkään ruuan kanssa, johon liittyy riisi tai nuudeli. Erityisen pahana tilanne oli nyt Lantan jälkeen, kun siellä söi samasta ravintolasta kolme kertaa päivässä 17 päivän ajan. Tosin korvasta kasvoi Lantan jälkeen myös spagetti ja paahtoleipä. Krabilla ollessamme olen erikoistunut nyt meksikolaiseen ruokaan ja hedelmiin. Niillä tuntuu nyt taas hetken pärjäävän, ennen kuin thaikkuruoka alkaa taas maistua. Ruoka ei kyllä ylipäätään enää ole hirveästi maistunut. Päivän ruuat koostuvat pääosin aamupalasta ja päivällisestä, joskus satunnaisesta iltapalasta näiden lisäksi. Naposteltua tulee tietenkin kojuista ja seiskayhdestätoista, jonka löytää joka kulmalta.

Lopetin lihansyönnin Samuilla, kun näin miten siellä sikoja kuskataan paikasta toiseen. Päätös ei tullut mitenkään suoraa naps, sillä ajatus on ollut mielenpäällä todenteolla viimeisen kahden vuoden ajan. Jotenkin kun on nyt ottanut etäisyyttä Suomeen ja kaikkeen siihen mitä siellä on viime aikoina tapahtunut, on asioita pystynyt tarkastelemaan selkeämmin. Eläinten kohtelu on täällä niin erilaista kuin Suomessa tai ainakaan sitä ei tehdä piilossa ihmisten silmiltä. Toki vielä kun Facebookista on silmille lävähtänyt näitä salakuvattuja videoita suomalaisilta eläintiloilta, on halu lopettaa lihansyönti vain vahvistunut. Minusta ei varmaan koskaan saa tehtyä todellista hardcore true kasvissyöjää, joka kieltäytyy lihasta jokaisessa tilanteessa. Eettisesti tuotettu liha on mielestäni ok, mutta niin kauan kun en tiedä mistä oloista syömäni liha tulee, ei se enää edes maistu hyvältä. Suomessa asiaan täytyy tutustua lisää, mutta nyt reissussa syön pääasiassa kasvis- ja mereneläväpainotteisesti.

Minun täytyy kuitenkin myöntää ehkä vielä se, että korvasta kurkkaa nyt myös katkarapu. Pitäisi oikeasti opetella syömään monipuolisemmin lyhyellä aikavälillä. Proteiini on tullut viime aikoina paljon syötyä katkaravun muodossa, vaikka olenkin sitä kovasti koittanut korvata annoksissa välillä sienellä. Tosin riisi ja jokin erinäisistä thairuokakastikkeista limaisella purkkiherkkusienellä ei ole mikään kulinaristisen ruokaelämys, joten sienet on nyt vähän aikaa boikottilistalla. Alkaa vähän näyttää nyt omaan silmään jo siltä, ettei enää mikään kelpaa, mutta kyllä täällä syötävää aina löytyy! Melkein jokaisella listalla on se 174 eri ruoka-annosta, joten valinnanvaraa on kyllä.

Meillä alkaa olla nyt takana tämä suunniteltu reissupätkä Thaimaata. Ensi viikolla matka jatkuu sitten Singaporeen, missä on tiedossa sitten vähän erilaista majoittumista sen muutaman päivän ajan, mitä siellä aiotaan viettää aikaa. Nyt tuntuu ihan siltä, että on aika mukava päästä Thaimaasta pois. Saarien samanlaisuus on alkanut hiukan puuduttaa meitä molempia, ja toivon, että tulevat maat tarjoavat uusia näkemyksiä ja kokemuksia.

Kaiken tämän purkamisen jälkeen olo on kuin olisi terapiassa käynyt. Kaikki on oikeasti hyvin, sielu lepää ja rusketus tarttuu. Soronoo.

Puspus, Essi

IMG_20151101_105816 IMG_20151101_105615 IMG_20151101_105434 IMG_20151101_105026