Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa tagia

Perhentian island

Onnellinen hetki elämässä

Malesia on ehdottomasti ansainnut reissun yllättäjä -tittelin. Jos minulta olisi etukäteen kysytty, mitä tiedän Malesiasta, olisi lista jäänyt kyllä todella lyhyeksi. Olisin varmaan osannut sijoittaa sen loistavalla maantiedon tuntemuksellani Eurooppaan, onhan Euroopassa muutenkin niin paljon m-kirjaimella alkavia maita, kuten Makedonia, Moldova, Mordor, Mauritius, Mongolia, Massachusetts, Milkyway ja Malta.

Toisilta reissaajilta olimme kuitenkin kuulleet Malesiasta aika paljon kommentteja, jotka olivat pääsääntöisesti negatiivisia. Maa on kuulemma kallis, Kuala Lumpur on vain muutama nätti rakennus, joiden taakse on piilotettu kaikki köyhyys ja ränsistyneisyys, ja Malesian helmi on ainoastaan Perhentian saaret, jotka ovatkin sitten “kiinni” noin puolet vuodesta monsuunin takia. Tästä syystä lähdimme aluksi tänne sillä odotuksella, ettei maa tulisi milää asteella meitä sykähdyttämään. Ehkäpä kiitos kuuluukin siis maata dissaneille reissareille, hintojen kalleutta kuumottaneille ja omien ennakkotietojemme vähyydelle, sillä Malesia on osoittautunut reissatuistamme maista monipuolisimmaksi ja helpoimmaksi. Maa on reilusti halvempi kuin esimerkiksi Thaimaa, olemme nähneet Malesiaa 1,5 km korkeudesta 24 metriin pinnan alle ja kierrelleet kansallispuistoja ja museoita, juosseet katutaiteen perässä, trekkailleet ylängöillä ja katselleet kun villisikalauma ottaa hiekkakylvyn. Täytyy siis myöntää, etten hirveästi negatiivista sanottavaa tästä maasta keksi.

Ensimmäisellä pätkällämme Malesiassa emme päässeet emmekä ehtineet Perhentianin saarille, sillä tammikuussa monsuuniaika oli edelleen käynnissä. Toki saaret nyt eivät ole oikeasti kokonaan suljettu, mutta kyydin saaminen sinne on haasteellisempaa, eikä saarilla ole auki kuin muutama majapaikka ja rafla, jolloin tekemistäkään ei hirveästi ole. Toki muilta turisteiltahan silloin olisi saanut olla täydellisen rauhassa, mutta aika rauhallista siellä oli nytkin, vaikka sesonki olikin jo alkanut.

Yöpaikasta Perhentian Kecil -saarella jouduimme maksamaan sesongin takia vähän turhan suolaista hintaa. 60 ringgittiä (noin 15 e) meidän mahtavasta parvekkeelta avautuvasta näköalasta ja riippumattopaikasta oli ihan sopiva, mutta sähköt oli päällä huoneessa vain kello 19-7, wifiä ei ollut ja oikeastaan ensimmäistä kertaa koko reissun aikana meidän huoneemme sisäpuolella saattoi törmätä öisin muutamaan torakkaan. Tosin torakoiden koti löydettiin vessan seinän sisästä, jolloin onnistuimme piilottamaan ongelmamme uusien ystäviemme suhteen siten, että jätimme yöksi vessaan valon, jolloin torakat pysyivät kiltisti omissa koloissaan.

Mielenkiintoisinta antia bungalowissamme oli kuitenkin päivittäin vaihtuva eläintarha parvekkeellamme. Saimme riippumatosta seurata kolibrien kisailua, agamien värien vaihtelua, isojen ja värikkäiden liskojen metsästysrituaaleja, pienien liskojen päätöntä säntäilyä, katoilta toisille hyppiviä lihavia oravia ja työntyipä bongalowiimme sisälle yksi yli-innokas lepakkokin.

Kecilillä elämää löytyy kyllä muualtakin kuin vain meidän parvekkeeltamme. Saari kuhisee monitoriliskoja, lintulajeja löytyy useita, rannalla törmää rapuihin ja kotiloihin sekä pinnan alla voi nähdä, kuinka vuokkokalojen ohi suhahtaa pari metriä pitkä hai. Meillä kävi rannasta snorklatessa usein hyvä tuuri, sillä pääsimme usein uiskentelemaan haikalojen joukkoon. Yhdellä kerralla mustaevähaita oli peräti kolme, joista suurin oli noin 1,5 metriä pitkä. Hitusen meitä saattoi kyllä kuumottaa, sillä mielessä pyöri pätkiä Tappajahai-elokuvasta, vesi oli parhaimmillaan vain noin kaksi metriä syvää ja suurin eväkkäistä päätti vielä oikaista suoraan Juhon alapuolelta. Hampaita kalisutti myös kohtaaminen keihäsrauskun kanssa, joka lepäili rantavedessä pistimineen kaksi metriä pitkässä olemuksessaan, mutta leijaili sitten vauhdikkaasti pakoon meidät nähdessään.

Päädyimme saarella myös sukeltamaan, sillä J ja S olivat säästelleet meitä varten paria sukellustaan, jotka olivat ottaneet Ombak-sukellusfirmasta pakettidiilinä. Hupisukelsimme kyseisen firman kanssa lopulta kolme kertaa, sillä dyykit olivat pääosin suhteellisen halpoja, 80 ringgettiä (vähän alle 20 e) per nokka per kerta. Kuulimme myös sellaisia kauhutarinoita S:ltä ja J:ltä eräästä toisesta saaren sukellusfirmasta, ettemme edes miettineet muiden firmojen kanssa sukeltamista. Mitäpä sitä hyväksi todettua olisi alkanut vaihtamaan.

Kolmesta eri saitista (Romantic Beach, Temple of the Sea ja Seabell Rock) Temple of the Sea oli ehdottomasti kaikista näyttävin. Vaikka Seabell Rockilla nähtiin mahtava safiirikeihäsrausku, niin temppelillä oli kyllä niin valtavasti kaloja, hyvä näkyvyys, paljon mureenoja ja lattapyrstökäärme. Sukelluksen jälkeen tosin kuulimme, että olimme käyneet 24 metrin syvyydessä vaikka sertifikaattimme oikeuttaa ainoastaan 18 metrin syvyyteen menemisen. Lisäksi aamulla oli ollut vähän vaikeuksia saada itsemme ylös kello kahdeksan sukellukselle (temppelille sukelletaan vain aamuisin, koska silloin on eniten kaloja ja paras näkyvyys), mutta jälkeenpäin ei aamuherätys harmittanut kyllä enää yhtään yhtään.

Yhtä onnistuneeksi ei kyllä voi sanoa meidän Romantic Beach -sukellusta. Aiemmilla sukelluksillamme vetäjänä oli ollut paikallinen mies, joka osasi hommansa, mutta viimeiselle sukelluksellemme saimme vetäjäksi länkkärinaisen. Sukeltamaan lähdettiin hirveällä hopulla, ja ohjeet olivat hirveän sekavia jo ennen sukellusta, mutta vielä käsittämättömämpiä ne olivat pinnan alapuolella. Nainen viittilöi omituisia merkkejä joka ikiseen suuntaan, mistä sitten piti yrittää päätellä, että käskeekö hän odottamaan, seuraamaan vai yrittääkö hän opettaa meille discotanssin alkeita. Näkyvyys oli saitilla huono, emmekä oikeastaan nähneet yhtään mitään erikoista koko sukelluksen aikana. Tämä kaikki olisi ollut ihan ok, jos minulle vain ei olisi annettu kiireessä vääriä painoja. Koko sukelluksen ajan sai tapella, että pysyi pohjassa, mutta pahin vaihe tuli turvapysähdyksen kohdalla. Sain siinä sitten sinkoilla puolelta toiselle, etten olisi kohonnut pintaan kuin ilmapallo, kun muut ryhmäläiset vain leijuivat nätisti vedessä risti-istunnassa.

Hirveästi tekemistä ei sukelluksen ja snorklaamisen lisäksi Kecilillä ole. Toki voi ottaa venetakseja eri rannoille, varata snorklaustripin tai lähteä merelle bananaboatin kyydissä, mutta me emme kyseisiä aktiviteetteja päätyneet harrastamaan. Tosin snorklaustrippien ohella mainostettu “selfie station” erään majakan yhteydessä kuulosti niin houkuttelevalta, että teki kyllä tiukkaa olla ostamatta lippua sinne muiden selfiekeppi tanassa marssivien malesialaisten rinnalla.

Päivät meni siis snorklaten, sukeltaen, lukien, syöden ja nukkuen. Siinä on lueteltuna oikeastaan kaikki, mistä onnellinen päivä reissussa yleensä koostuu. Erityisesti lukemista tuli harrastettua tällä paratiisisaarella hirveästi, sillä kirjavaihdosta löytyi valtavasti suomenkielisiä kirjoja. Yhdentoista päivän aikana luin kuusi kirjaa, mikä on ihan hyvä saavutus, kun esimerkiksi He eivät tiedä mitä tekevät ja Huorasatu eivät ole mitään ihan kevyintä luettavaa. Sopivimmaksi saarilukemiseksi osoittautui kuitenkin klassikkoteos Olemisen sietämätön keveys, johon on pitänyt jo pitkään tarttua, mutta nyt se suorastaan tippui käsiimme. Kirjan kanssa tuli itkettyä, tuskailtua ja palattua uudelleen ja uudelleen edeltäneisiin tapahtumiin, jotta olisin pysynyt edes puoliksi kärryillä. Nimestäkin voi jo päätellä, että kirjan avulla voi joutua päivittämään omaa reissu- tai ehkäpä jopa elämänfilosofiaansa, olihan se sen verran diippiä luettavaa. Ja jos Usva sattumalta nyt luet tätä, niin kiitos kirjasta, ostettiin se tosiaan Kecililtä pois kuljeskelemasta!

Majoituttiin Kecilillä Coral Bayn rannalle, josta jaksettiin jopa kahtena päivänä kävellä Long Beachille, jonne nopeimmillaan on noin kymmenen minuutin matka. Tosin pitkällä biitsillä ei hirveästi ollut mitään erikoista, ranta ei oikein soveltunut snorklaamiseen ja porukkaa oli enemmän, joten mitäpä me sillä puolella oltaisiinkaan tehty. Kalastajakylään puolestaan kävelimme yhtenä päivä, kun olimme sinne menoa onnistuttu lykkäämään jo viikon ajan. Matka oli sen verran rankka, että jos oltaisiin siitä etukäteen tiedetty, niin oltaisiin varmaan onnistuttu lykkäämään sinne menoa vielä toisellakin viikolla. Erityisesti kalastajakylän ja Long Beachin väli oli niin täynnä varjotonta kohtisuoraa hiekkamäkeä, että noin 40 °C lämpötila ja kenkävalintana släpärit eivät muodostaneet mitään ihanteellisinta yhdistelmää kevyelle kymmenen kilometrin extreme walkille.

Huonoja puolia jos saaresta haluaa etsiä, löytyy ne hinnasta ja laadusta. Hintataso on saarella pääsääntöisesti korkea, kalastajakylästä sai tavaroita ja ruokaa kuitenkin vähän halvemmalla. Alkoholia saa harvoista paikoista, sillä saarella suurinosa ihmisistä on muslimeja. Pieni kalja maksoi kaupasta 10 ringgettiä (2,5 e), joten kaljaa olisi kyllä kannattanut kantaa repullinen saarelle mantereelta mukana, jos olisi vaan kauppaan ehtinyt. Ruoka on myös saarella kallista, ja jokaisessa ravintolassa tuntui olevan juuri samat annokset tarjolla. Annoksia on listassa paljon, mutta turhaa oletin ruuan olevan samallaista kuin se, mitä esimerkiksi söin edellisenä päivänä, vaikka kyseessä oli sama annos. Palvelu oli usein myös huisin hidasta, ruokalistoja sai hakea itse pöytään ja tilauksen halutessa piti välillä juosta tarkoilijan perässä, jotta tämä suostuisi ottamaan tilauksen vastaan. Saarelle saapumisen ja sieltä poistumisen ajankohtaa kannattaa myös miettiä tarkkaan, sillä viikolla Kecil on ihanan rauhallinen, mutta viikonloppuisin paikalle ryntäävät malesialaiset turistit, koska Perhentianin saaret ovat suosittu viikonloppukohde. Saimmekin viikonloppujen aikana todistaa malesialaisten ilmapalloviestejä, “I can’t keep calm because I’m on vacation #Perhentian2016”-paitoja ja ylitsepursuavia veneitä, jotka kuljettivat riemusta kiljuvia malesialaisia snorklaamaan niin, että pelastusliivit vain natisivat.

Yöelämää ei Coral Bayn puolella ole ollenkaan, mutta me istuimme monet illat Ombakin ravintolassa leffaillassa. Nähtiin aikamoinen variaatio elokuvia Bullocin hassunhauskasta agenttikyttäkomediasta Piin elämään. Muut illat menikin sitten nettiravintoloiden läpi pomppiessa, kun piti löytää se saaren ainut sillä hetkellä toimiva netti, että saataisiin ajan tasalle Suomessa seinille hyppivät vanhemmat.

Olemme keränneet reissulla matkaan kaikki saippuat, jos yöpaikoissa on tarjottu niitä ilmaiseksi. Tälläkin hetkellä meillä löytyy vielä joku kymmenen pikkusaippuaa, joita olemme ottaneet käyttöön, kun olemme uuteen paikkaan siirtyneet. Olemmekin ottaneet tavaksi poislähdön kanssa sen, että kun saippua kuluu loppuun, on aika vaihtaa paikkaa. Siispä saippuan loppuminen, ja ehkäpä vähän myös Juhon kasvava kyllästyminen jatkuvaan snorklailuun ja ihon polttamiseen, johtivat sitten siihen, että päätettiin ottaa vielä nokka kohti Taman Negaran kansallispuistoa ennen kuin menemme Kuala Lumpuriin. Kohta pitäisi alkaa ottaa myös ajatus kotiin tulemisen suuntaan, mutta jos sitä nyt kuitenkin vielä hetken ajattelisi jotakin ihan muuta…

Puspus, Essi

IMG_5689

IMG_5682

received_1755434041363983

received_1755433981363989

IMG_20160417_211833

received_1755433998030654

IMG_20160417_212408

received_1755434004697320

received_1755434001363987

received_1755434051363982