Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa tagia

Love and Peace resort

Sairaan kaunis maailma

Jos sulla joskus on mahdollisuus mennä Filippiineille, mene. Ja mitä pikemmin se mahdollisuus on, sitä parempi. Ainakin meidän kokemusten perusteella Filippiineillä vielä pääasiassa tykätään reissaajista, eikä kusetuskulttuuri vielä ole samalla asteella kuin esimerkiksi Thaimaassa, poikkeuksena toki tietyt alueet Palawanilla. Meihin suurimman vaikutuksen tekivät saarivaltion luonto ja ihmiset, vaikka useamman kerran tulikin mielessä kirottua jatkuvaa heipattelua sekä sitä, kun paikalliset koittavat parhaansa mukaan tuhota luonnon syytämällä kaiken roskan auton ikkunoista ulos.

Ollaan jo blogissa ruodittu Cebun sekä Boholin kokemukset, mutta Palawanista ei sen kummemmin olla mainittu. Siellä viivyttiin loppupeleissä lähes kuukausi, joka ainakin allekirjoittaneen mielestä riitti hyvin. Me ei koko reissun aikana olla paljoa suunniteltu kohteita, vaan ollaan menty fiilispohjalta paikkoihin. Palawanille mennessä varmaa oli vain, että suunnataan aluksi Port Bartoniin, josta jatketaan sitten pohjoisemmas. Port Bartonissa sitten vierähtikin pitempi tovi, ja vaikka paikka onkin todella pieni, niin tekemistäkin siellä riitti. LÄHES kaikki ovat kuitenkin aina hehkuttaneet El Nidoa paikkana, jota ei todellakaan voi missata. Omasta mielestäni parasta siellä oli se, kun sieltä pääsi lähtemään pois. El Nidossa näki parhaiten sen, mitä turismin lisääntyminen voi pahimmassa tapauksessa tehdä. Mieleen jäivät lähinnä likaiset rannat, roskaisat kadut, kauheat määrät turisteja sekä ryöstöhinnat. Omia kokemuksia ei toki lievennä se, että sairastuin El Nidossa enterorokkoon, mutta senkin sairauden kärsin muualla.

Kaunistahan El Nidossa oli, kuten muuallakin Palawanilla, mutta itse en ymmärrä paikan hehkuttamista. Majapaikat olivat järkiään ylihinnoiteltuja kuntoonsa nähden(toki onhan se hienoa kun oma pulju on listattu LonelyPlanettiin ja sen varjolla hinnan voi triplata) ja ruoka oli kalliimpaa kuin missään muussa meidän vierailemassamme osassa Filippiinejä. Port Bartoniin verrattuna tekemistäkään ei ollut paljoa enempää, saarihyppelyitä ja kajakointia kun voi tehdä kummassakin, maisemat toki El Nidossa olisivat ehkä olleet jylhemmät. Toki jos tykkää reissata samoja polkuja kuin muutkin ja uida meren rannassa aivan jätevesiojan laskukohdassa, El Nidoa ei kannata missata. Itseänikään paikassa käyminen ei sinällään harmita, nostihan se muistoja Port Bartonista aivan uudelle tasolle. Oltiin toki myös tosi onnekkaita, kun satuttiin matkaamaan Port Bartoniin juuri nyt, kun tie sinne on vielä todella huonossa kunnossa, voin vain kuvitella mitä paikalle tapahtuu, kun päällystetty tie saadaan valmiiksi parin seuraavan vuoden aikana.

Me oltiin tosiaan selvitty lähes neljä kuukautta reissussa ilman sairastamista, mutta El Nidosta lähtöä edeltäneenä yönä mulle nousi kova kuume, joka sitten lykkäsi bussiin hyppäämistä muutamalla tunnilla. Meillä oli koko Filippiineillä oloajan tapana käyttää paikallisten busseja, sillä niissä tunnelma on aivan loistava, ikinä kun ei voinut tietää istuuko viereen lapsi, vanhus vai kana. Sinä aurinkoisena päivänä viiden tunnin pomppumatka ei kuitenkaan kauheana naurattanut, mutta siitäkin selvittiin. Uuteen majaan kömmittyäni nukahdinkin jo seitsemän aikaan illalla ja olo tuntui jo aamua huomattavasti paremmalta. Hyvin nukutun yön jälkeen naamaa kuitenkin kutitti kummasti ja pikaisella vilkaisulla luultiin näppylöiden olevan vain hyttysen imemiä. Seuraavana aamuna näppyjen määrä oli ainakin tuplaantunut ja silloin jo meinasin lukittautua vain sisälle bungalowiin tekemään diagnooseja taudistani internetin avulla, sen verran ikävältä naama näytti. Illalla huokaisin kuitenkin helpottuneena, että ainakaan tilanne ei voi enää pahemmaksi mennä. Tauti päätti kuitenkin haistattaa pitkät, ja aamulla näppylöitä oli naaman lisäksi myös jaloissa ja käsissä.

Puerto Princesassa pääsin sitten vierailemaan sairaalassakin, lähinnä hakemassa lääkäriltä todistuksen lentokelpoisuutta varten, sillä en halunnut missata lentoa naamani takia. Paikallista kieltä olin oppinut majapaikkamme tarjoilijalta kiittämisen lisäksi yhden sanan, joka on bulutong. Vesirokko. Sairaalassa lääkärit ja hoitajat kävivät kaikki vuorollaan tuijottamassa naamaani ja kysymässä: “mikä tauti tuo on?” Oli ehkä hieman hämmentävää antaa oma tekemä diagnoosini lääkärille, joka ei ollut ikinä kuullutkaan suu- ja sorkkataudista. Viittä erilaista troppia lääkäri mulle kuitenkin määräsi, joista yksi ehkä ylitti joitakin lääketieteellisiä rajojakin antivirus-lääkkeenä.Selvisin taudista kuitenkin varsin nopeasti ja viikon jälkeen paikallisetkaan eivät enää katsoneet minua kuin spitaalista.

El Nidon ollessa pettymys päädyimme viettämään koko viimeisen viikon Puerto Princesassa, joka ei kyllä harmittanut yhtään. Teininaamani vuoksi en halunnut kauheana poistua huoneesta, ja kun kaupungissa ruokaa oli tarjolla joka nurkalla, ei sitä kauhean kauas tarvinut lähteäkkään. Puerto Princesa oli muutenkin kaupunkina varsin mukava, joten viikko vierähti nopeasti lähinnä vain oleillen. Uusi vuosikin pääsi vaihtumaan meidän viimeisenä PP-iltana ja kokemus oli vähintäänkin hämmentävä. Paikalliset vaikuttivat saavan suurta nautintoa vain kaikista kovista äänistä, raketitkin olivat lähinnä kissanpieruihin verrattavia tekeleitä. Kovimmat rallit olivat kuitenkin juuri vuoden vaiduttua, kun kylän kaikki mopot, tricyklet ja vastaavat päättivät paahtaa päätietä kaasu ja töötti pohjassa sekä roskapöntöt mopedien perässä roikkuen.

Näin jälkikäteen ajateltuna Filippiinit olivat juuri niin mahtava kohde kuin ennen reissua olimme kuulleet. Mua eniten jäi harmittamaan se, ettei keretty käydä Pohjois-Luzonissa ihastelemassa riisiterasseja eikä Pandan-saarella snorklaamassa kilpikonnien kanssa. Löydettiin kuitenkin Port Bartonin edustalta oma pieni saari, jossa saatiin nauttia kahdestaan auringonpaisteesta sekä suurista kalaparvista. Päästiin näkemään todella siistejä koralleja Andassa sekä nauttimaan lounasta vesiputouksen juurella filippiinoperheen kanssa. Thaimaassa vietettyjen kahden kuukauden jälkeen oli huippua päästä oikeasti reissaamaan, Thaikkulassakun se tarra lätkäistiin aina rintaan ja aivot sai sen jälkeen heittää narikkaan. Löysin myös lähes täydellisen spotin riippumaton virittämiselle, ongelmaksi vain muodostui Filippiinejä riepotelleen taifuunin tuomat sadepäivät, joiden vuoksi en päässyt kunnolla nauttimaan parin kilometrin mittaisesta autiorannasta rauhassa.

Terve vaan,

Juho

Ps. Mikäli joku erikoisoluenystävä on suuntaamassa Palawanin pääkaupunkiin, kannattaa käydä tsekkaamassa Palaweno Breweryn pubi, josta saa ainakin viittä pienen panimon panemaa olutta. Kyseisen puljun osoite ja aukioloajat löytyvät niin Facebookista kuin TripAdvisoristakin.

IMG_3465

IMG_3381-1

IMG_3393-1

Juhla on verraton

Joulukuu on meille kyllä aina yhtä juhlaa. Kaikki alkaa syntymäpäivistäni, sitä seuraa meidän vuosipäivä, sitten tuleekin joulu, jota seuraa Juhon synttärit ja lopulta kaikki huipentuu uudenvuodenaaton juhlintaan. Välillä tällainen juhliminen saattaa tuntua hiukan työläältä, varsinkin tänä vuonna, kun joulukuulle sattui vielä reissumme sadas matkapäivä. Molemmat ollaan vielä sellaisia, että tykätään muistaa tällaiset spessupäivät, ja viettää niitä jotenkin, mutta tämä vuosi oli kuitenkin vähän erilainen.

Vietämme molemmat ensimmäistä kertaa juhlapäiviä jossakin muualla kuin kotona. Tähän mennessä olen tullut siihen tulokseen, että niiden viettäminen kotona olisi kuitenkin rutkasti helpompaa ja miellyttävämpää. Asiat olisi helpompi järjestää, tietäisit mistä saat mitäkin ja millä tavalla, juhlaa voisi viettää juuri niiden ihmisten kanssa kenen haluaa ja asiat menisi useammin suunnitelmien mukaan. Reissussa tosin on se hyvä puoli, että yleisesti ottaen säät suosivat ja täällä voi harrastaa sellaisia aktiviteetteja, jotka ei tähän vuodenaikaan kotipuolessa onnistuisi. Onhan se lisäksi ikimuistoista viettää näitä juhlia täällä, kun aika monet synttärit ja muut kissanristiäiset on tullut Suomessa järjestettyä.

Lempipäiväni vuodesta on tietenkin synttäripäiväni, johon yleensä on valmistautunut viikkoja. Tänä vuonna kaikki meni sitten ihan uusiksi. Juho oli päävastuussa kaikesta suunnittelusta, eikä suurempia juhlia tarvinnut järjestää. Minun tehtäväkseni jäi vain herätä aamulla tiettyyn aikaan ja tehdä Juhon järjestämiä juttuja päivän ajan. Päivä ei kuitenkaan mennyt yhtään kenenkään suunnitelmien mukaan, kiitos minun, sillä päädyimme viettämään suurimman osan päivästä sängyn pohjalla nukkuen tai vain makoillen elämäni pahimman krapulan kourissa.

Olimme edellisenä iltana menneet syömään ravintolaan, jossa törmäsimme kolmeen suomalaiseen. Erinäisten sattumusten kautta päädyimme sitten rantaan kumoamaan rommipullon jos toisenkin. Ilta oli hauska, ei siinä mitään, mutta seuraavana päivänä ei sitten enää oikein naurattanutkaan. Kun on ollut noin kolme kuukautta pahemmin juomatta, mihin saattaa olla myös pieni vaikutus meidän läksiäisjuhlilla (näin vahingosta viisastuneena), saattaa vaikutukset väkevistä näkyä seuraavanakin päivänä. Kroppani päätti, että nyt syntymäpäiväni kunniaksi on aika tulla vanhaksi, ja krapulasta kuuluu kärsiä niin, että sitä ei tule unohtamaan koskaan. Kaiholla muistelin siis entistä, 22-vuotiasta minääni, johon ei krapula ollut tällä tavalla vaikuttanut, vaan viimeistään keskipäivällä olin aina ollut suhteellisen toimintakykyinen.

Krapula ei kuitenkaan toiminut syynä välttää aamupalaa, sillä Juho oli järjestänyt erääseen ravintolaan meille pannukakkukakun. Pääsin avaamaan ensin Juhon ostaman lahjan, minkä jälkeen piti kävellä ravintolaan asti, johon oli varmaankin 666 kilometriä. Tietenkin päädyimme törmäämään aamupalalla vielä yhteen suomalaiseen, joka halusi välttämättä tarjota synttärirommit krapulaa lieventämään. Voin kertoa, ei lievittänyt ollenkaan. Onneksi aamupalan jälkeen sain vapautuksen muista synttärimeiningeistä, pääsin nukkumaan ja illalla syömään krapulapizzaa. Päätimme siirtää synttärien juhlinnan seuraavalle päivälle, jolloin vietimmekin kivan ja rauhallisen päivän hieronnan ja melomisen merkeissä.

Meidän vuosipäivä ja joulu eivät myöskään menneet ihan putkeen. Oikeastaan suoraa skippasimme vuosipäivän ja sadannen reissupäivän vieton, sillä tuntui siltä, ettei nyt ihan oikeasti jaksa juhlia enempää, kun joulukin painaa päälle. Karma selvästikin kosti juhlimattomuuden, sillä Juholle puhkesi kova kuume paria päivää ennen jouluaattoa. Kuume osoittautuikin lopulta virusperäisen rokon ensioireiksi. Itseäni huvitti aluksi kovasti tämä uusi huonekaverini, Juho 14 vee näppynaama, mutta Juhon juhlafiiliksen rokko tuntui tappaneen kokonaan.

En ole koskaan ollut mikään hirveä jouluihminen, sillä joulu ei ole koskaan tarkoittanut rauhoittumista ja perheen kesken vietettyä aikaa. Joulu on ollut parasta aikaa tienata, joten kiertely talosta taloon tonttutamineissa on tullut useana aattona tutuksi. Joulu on aina ollut kiirettä ja häslinkiä, tuhansien lahjojen jakoa ja kaahailua pitkin kylän raittia. Mutta kyllä sitäkin oli tänä jouluna ikävä, vaikka suurin kaipuu kohdistuikin ruokaan. Se alkoi jo muutama päivä ennen joulua. Keskustelumme Juhon kanssa alkoivat kiertää samaa kehää ja muuttua luettelomaisiksi.

-Pottu- ja porkkanalaatikkoa.
-Savustettua kalaa.
-Riisipuuroa ja sekametelisoppaa, aijaijai.
-Kinkkua ja sinappia, nam.
-Budapestejä, ei vitsi.
-Konvehtejapa!
-Vitsi kun olis suklaata, Fazerin Sinistä.
-Mää en nyt taija päästä yli noista Budapesteistä…

Ruuan kanssa teki kyllä nyt ihan oikeasti tiukkaa. Toki syötiin parempi ja kalliimpi jouluateria meidän resortissa, mutta mielestäni jokisimpukka tai lätty ei ole kovin jouluinen ruoka. Mikään ei edes ollut erityisen hyvää, jos punkkua ei lasketa mukaan. Ruokailutilanne ei myöskään ollut hirveän jouluinen, sillä siitä puuttui muun muassa yhteisöllisyys, mitä olimme tulleet keskelle viidakkoa pienempään resorttiin hakemaan. Ihmiset eivät syöneet yhdessä, jokainen aloitti ruokailun omia aikojaan, taustalla eivät soineet joululaulut.

Vähän oli itselläkin sitten hukassa joulutunnelma, vaikka valkoiseen muovikuuseen oli joulupallot viritettyinä ja paikallisella lapsella oli välkkyvä tonttulakki päässä. Lahjoja sain kuitenkin tänä jouluna tiedettävästi kolme ja Juhokin kaksi. Olin siis selvästi ollut mukavampi ja kiltimpi ja ihanampi kuin Juho, tai ainakin niin pukki oli asian tulkinnut. Pelasimme Juhon kanssa aattona korttia, lauloimme vähän joululauluja ja söimme sitä “jouluruokaa”. Lopulta kipitimme nukkumaan varmaankin jo ennen iltayhdeksää, sillä Juho ei hirveästi viihtynyt naamansa kanssa ihmisten parissa ja minä olin nukkunut niin huonosti edellisen yön, sillä olin meinannut jäätyä elävältä, kun en ollut jaksanut vaivautua nousemaan ja lisäämään vaatetta päälleni.

Juhon synttäreistä ei ole niin kauheasti pahaa sanottavaa. Ei me hirveästi tehty mitään, aamulla saatiin aamupala sänkyyn ja samalla Juho sai myös minikakun, sillä isompi kakku oli valmiina vasta kolmelta iltapäivällä. Aamupalan jälkeen käytiin kiertelemässä kauppakeskusta ja oltiin menossa leffaan, mutta ei päästy sinne kun jono lippuluukulle oli jatkuvasti varmaan kilometrin mittainen. Juotiin sitten ihan hirveän pahaa mangojuomaa ja yritettiin päästä kauppakeskuksessa syömään, mutta joka paikka oli ihan täynnä tai sitten meitä ei suostuttu palvelemaan. Ostettiin sitten ranskalaiset ja Juholle wrappi, kun (taas vaihteeksi) kasvisversio oli loppu. Käytiin myös pelailemassa siellä sellaisessa järkyttävän äänekkäässä ja suuressa tilassa niitä kourapelejä, mitkä oli minun lemppareita pienenä! Tietenkään ei voitettu mitään, vaan koura tiputti pehmolelut tai jäätelöt juuri ennen voittolaaria. Oli meillä kuitenkin tosi hauskaa, kuten oli myös paikallisilla lapsilla, jotka tykkäsivät kytätä meidän taisteluita pelikoneita vastaan.

Päivällä hain sitten Juholle oikean synttärikakun, joka parin päivän syömisen jälkeen osoittautuikin sudeksi. Löysimme kerman seasta kunnon palasen muovista kapustaa, joten menipä maku sitten siitäkin tortusta. Onneksi kumpikaan meistä ei ehtinyt siihen muovinpalaan tukehtua. Juho sitten kävi sanomassa pari valittua sanaa leipomossa, mutta korvaukseksi saimmekin sitten vain lisää hämmennystä, sillä täällä ei näemmä minkäänlaista korvauskäytäntöä tunneta. No kävimmekin sitten antamassa lämmintä palautetta TripAdvisorin kautta kyseiselle leipomolle. Oli harmillista, että kakun ja henkilökunnan tahdittomuuden takia meni maku koko kahvilasta, sillä se oli alkanut jo muodostua meidän kantakuppilaksi erityisesti vegebagelin takia, mutta nyt sitten kannammekin rahamme täällä Puerto Princesassa muualle.

Illalla käytiin vielä saaren ainoassa olutpanimokuppilassa, jossa Juho pääsi maistelemaan erikoisoluita ja minä sain katsella musiikkivideoita telkkarista, mikä onkin ollut pitkään kotipuolessa yksi lempiharrastuksistani. Tosin televisiossa pyöri pääosin Pitbullin ja Nicki Minajin musiikkivideot, mutta olihan ne vaihtelua paikallisten vinkuville karaoke-esityksille tai meidän kahdentoista kappaleen soittolistalle! Juhon juopottelun jälkeen kävimme vielä sitten vielä syömässä Belly Bustersissa, jossa on nimensä mukaisesti kunnon mättöannokset, joten tilanteeseen sopien tilasin kesäsalaatin ja diettikokiksen. Karma tietenkin kosti myöhemmin sitten tämän snobeilun.

Uudenvuodenaatto onkin sitten tänään ja yllätys yllätys, nyt on sitten minun vuoroni olla kipeänä. Tulin tosiaan sairaaksi heti Juhon syntymäpäivän jälkeisenä päivänä ja kipeänä olen vielä näin kolme päivää myöhemmin. Toivon ettei Juhon sairastama rokko ole tarttunut minuun, ainakin näytän edelleen ikäiseltäni enkä miltään finninaamalta, joten kyseessä on varmaan vain ilmastoinnin aiheuttama flunssa. Tosin tämä ei ole mikään pikkusievä, vähän aivastuttaa ja viluttaa flunssa, vaan enemmänkin sellainen flunssa, että viimeinkin olen oikeassa mielentilassa kirjoittaaksesi kirjan Tuhat ja yksi tapaa tukehtua peittoon. Päätä särkee, joka paikka on tukossa ja minun on pitänyt niistää noin tuhat kertaa, mitä en tee koskaan edes kotona flunssassa.

On muutama asia, joita kaipaan Suomesta kun olen kipeä. Tahdon että netti yltää sänkyyn, jos en jaksa siitä liikkua. Haluan juuri sitä ruokaa, mitä minulla tekee kipeänä mieli, ja haluan sitä heti. Kuumaa juomaa ja kurkkupastilleja on oltava saatavilla flunssaisena ihan koko ajan. Täällä kurkkupastillienkin metsästäminen on työn ja tuskan takana, sillä apteekissa niitä ei ainakaan tunneta, eikä kuuman veden saamisesta ole mitään takeita. Kuuma vesi saattaa joko olla lämmintä, haaleaa tai kylmää, niin keitteleppä siitä sitten itsellesi teetä. Toivoisin kipeänä myös sitä, että jos suihkusta voi valita lämpötilan, niin sen ihan oikeasti voisi valita kellonajasta huolimatta. Kipeänä tai krapulassa on myös hirveän vaikea olla, jos on kuuma. Toimiva tuuletin tai ilmastointi, jonka lämpötilaa voisi säätää toimivalla kaukosäätimellä, olisi erittäin mukava asia tällaisissä tilanteissa. Plussaa olisi myös, jos huoneessa kerta on televisio, siinä toimisi kuva ja kanavia olisi enemmän kuin yksi.

Summa summarum juhlapyhät ei näytä olevan meitä varten, sairastelu ei ole reissussa yhtään mukavaa ja onneksi huomenna on tammikuu, niin ei tarvi vuoteen juhlia isommin yhtään mitään. Tervetuloa takaisin vaan “tylsä” reissuarki, sinua on jo kaivattu kovasti.

Puspus, Essi

 

Ps. Älkää välittäkö, vaikka Juho roikkuukin kansikuvassa väärinpäin, tää  blogin muokkaaminen ei oo niin mukavaa puhelimella.

 

20151210_101232