Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa tagia

budjettimatkailu

Raha ratkaisee

Tässä nyt vierähti vähän enemmän aikaa kuin oli tarkoitus, mutta ei anneta sen haitata. Vuoden alussa kirjottelin Thaimaassa käyttämästämme rahasummasta, ja samaiseen  jorinaan kerroin myös vähän siitä, miten budjettia seuraan. Tällä kertaa vuorossa on siis Singapore ja Filippiinit.

SINGAPORE

Joissakin listauksissa maailman kalleimmaksi kaupungiksi tituleerattu Singapore oli meille vain pikainen kohde Thaimaan ja Filippiinien välissä. Vietimme kaupunkivaltiossa kolme yötä, tuntimäärällisesti myös aika tarkat kolme päivää ja majoittumisen hoisimme sohvasurffauksen merkeissä. Koska visiittimme oli varsin lyhyt ja majoitus ilmainen, elimme kaupungissa jopa yllättävän edullisesti.

Rahaa kulutimme yhteensä 242,2 Singaporen dollaria eli 168,8 €. 

Kyseinen summa pitää sisällään 30 SGD:n edestä metromatkoja, yhden kalliimman (33 SGD) lounaan ja 20 dollarin sisäänpääsyn Gardens by the Bayn puunlatvaravintolaan. Yleiseltä hintatasoltaan Singapore yllätti halpuudellaan, kahden hengen ruoat sai alle 8 dollarilla ja monet turistienkin suosiossa olevat kohteet olivat ilmaisia. Toki kaikki maksullinen oli sitten todella kallista.

FILIPPIINIT

Meillä on ollut sama tavoitebudjetti jokaisessa vierailemassamme maassa, joten Filippiineillekin marssittiin tarkoituksena elää 700 euron kuukausibudjetilla nenää kohden.

Alla olevissa laskelmissa puhun siis aina kahden hengen käyttämästä rahasummasta. Kurssi, jolla olen kääntänyt pesosummat euroiksi, on 46,72 PHP = 1€. Kyseinen kurssi on automaattinostojen keskiarvokurssi, joka pitää sisällään kaikki nostamisesta aiheutuneet kulut.

KOKONAISBUDJETTI

Vietimme Filippiineillä 58 päivää, joiden aikana kulutimme rahaa elämiseen, olemiseen, liikkumiseen (maa,vesi), tekemiseen ja näkemiseen yhteensä:

128 020 Filippiinien pesoa eli 2740 euroa. Tavoite kyseiseselle ajalle oli 2707 euroa, joten ylitettiin budjetti rapealla kolmellakympillä. Ei paha.

Me oltiin haettu Filippiinien viisumi jo etukäteen Suomesta, joten summa ei pidä sisällään viisumimaksuja. Summaan ei myöskään kuulu, niinikään etukäteen hommatut lennot Singapore-Cebu eikä Manila-Kuala Lumpur. Näiden lentojen lisäksi hommaattin myös Cebu Pacificin lennot Cebu-Puerto Princesa-Manila, joihin upposi yhteensä 277 euroa. Mikäli nuo kaksi maan sisäistä lentoa lisätään budjettiin, ylittyi se Filippiinien osalta 310 eurolla.

MAJOITTUMINEN

Majapaikat olivat meidän kokemusten mukaan kalliimpia kuin Thaimaassa, mikäli ei oteta huomioon Port Bartonia, josta löysimme useammankin alle 10 euroa yöltä maksavan yöpaikan. Majoittumisen tasossa ei varsinaisesti ollut eroja, Thaimaan tapaan suosimme tuulettimellisia huoneita ilmastoitujen sijaan. Jos jotain eroja haluaa etsiä, niin Filippiineillä patjat olivat pääsääntöisesti ohuempia kuin Thaimaassa. Majoittumiseen kulutimme 57 yön aikana yhteensä:

41 860 Pesoa eli 896,4 euroa. Keskiarvollisesti käytimme siis yöpymiseen 734,4 PhP/yö eli 15,72€/yö. 

LIIKKUMINEN

Kuten jo olemme aiemmin blogissa maininneet, suoritimme kaikki siirtymät halvimmilla mahdollisilla kulkuneuvoilla(paras tunnelma, suosittelen!), toisin sanoen hyppäsimme aina mummojen ja kanojen sekaan ilmastoimattomiin paikallisbusseihin ja kaupungeissa käytimme joko jalkoja tai jeepneytä. Boholin Andassa tosin kulutimme hieman enemmän liikkumiseen, sillä kylille syömään lähteissä tricycleen upposi hiukan liikaa.

Maalla ja vedessä liikkumiseen käytimme yhteensä 7351 Pesoa eli 157,34€.

Tämän lisäksi vuokrasimme mopon kahtena päivänä yhteishintaan 1000 pesoa ja käytimme 340 euroa lentoihin Palawanille ja sieltä Manilaan.

RUOKA JA JUOMA

Vaikka kirjanpito mulla onkin varsin kattava, en todellakaan jakasanut ruveta laskemaan kaikkia erillisiä ruokailuja tähän. Käytimme Filippiineillä ruokailuun joka tapauksessa enemmän fygeä kuin Thaimaassa, ei ihan oikeasti enää paljoa kiinnostanut paljonko rahaa syömiseen kuluu. Halvimmat lounaat olivat noin 60 Peson luokkaa, sillä sai annoksen riisiä ja kaksi lisuketta.

Niille, jotka tykkäävät tarkastella maailmaa pullonpohjan lävitse Filippiinit on hyvä maa. Nollaseiskanen rommipullo kustantaa 70-80 Pesoa ja litranen San Miguelin olut kutakuinkin saman verran. Itse kun en kyseisiä paheita harrasta, mutta kerran maistoin, voin todeta että molemmat tuotteet ovat varsin juomakelpoisia.

YHTEENVETO

Filippiineiltä lähdettyämme olimme olleet reissussa 118 päivää ja tuona aikana olimme kuluttaneet matkan aikana rahaa yhteensä 6090 euroa, päivää kohden summa on 51,61 euroa. Koska tavoitebudjettimme päivää kohden on ollut 46,67 euroa, olimme siis ylittäneet tavoitteemme 4,94 eurolla päivää kohden. Tuolla 583 euron ylityksellä olimme kuitenkin saaneet hommattua muun muassa molemmille kaksi lentoa Filippiinien sisällä, Open Water Diver -sertifikaatit sekä parit hupisukellukset siihen päälle. Todellisuudessa tuo vajaa kuusisataa euroa riittää juuri ja juuri kahden hengen sukelluskurssin kustannuksiin, joten budjetin ylitys ei ole harmittanut kyllä missään välissä.

Terve vaan,

Juho

IMG_20151116_141441

IMG_20151116_133426

IMG_20151116_125236

Onnellinen hetki elämässä

Malesia on ehdottomasti ansainnut reissun yllättäjä -tittelin. Jos minulta olisi etukäteen kysytty, mitä tiedän Malesiasta, olisi lista jäänyt kyllä todella lyhyeksi. Olisin varmaan osannut sijoittaa sen loistavalla maantiedon tuntemuksellani Eurooppaan, onhan Euroopassa muutenkin niin paljon m-kirjaimella alkavia maita, kuten Makedonia, Moldova, Mordor, Mauritius, Mongolia, Massachusetts, Milkyway ja Malta.

Toisilta reissaajilta olimme kuitenkin kuulleet Malesiasta aika paljon kommentteja, jotka olivat pääsääntöisesti negatiivisia. Maa on kuulemma kallis, Kuala Lumpur on vain muutama nätti rakennus, joiden taakse on piilotettu kaikki köyhyys ja ränsistyneisyys, ja Malesian helmi on ainoastaan Perhentian saaret, jotka ovatkin sitten “kiinni” noin puolet vuodesta monsuunin takia. Tästä syystä lähdimme aluksi tänne sillä odotuksella, ettei maa tulisi milää asteella meitä sykähdyttämään. Ehkäpä kiitos kuuluukin siis maata dissaneille reissareille, hintojen kalleutta kuumottaneille ja omien ennakkotietojemme vähyydelle, sillä Malesia on osoittautunut reissatuistamme maista monipuolisimmaksi ja helpoimmaksi. Maa on reilusti halvempi kuin esimerkiksi Thaimaa, olemme nähneet Malesiaa 1,5 km korkeudesta 24 metriin pinnan alle ja kierrelleet kansallispuistoja ja museoita, juosseet katutaiteen perässä, trekkailleet ylängöillä ja katselleet kun villisikalauma ottaa hiekkakylvyn. Täytyy siis myöntää, etten hirveästi negatiivista sanottavaa tästä maasta keksi.

Ensimmäisellä pätkällämme Malesiassa emme päässeet emmekä ehtineet Perhentianin saarille, sillä tammikuussa monsuuniaika oli edelleen käynnissä. Toki saaret nyt eivät ole oikeasti kokonaan suljettu, mutta kyydin saaminen sinne on haasteellisempaa, eikä saarilla ole auki kuin muutama majapaikka ja rafla, jolloin tekemistäkään ei hirveästi ole. Toki muilta turisteiltahan silloin olisi saanut olla täydellisen rauhassa, mutta aika rauhallista siellä oli nytkin, vaikka sesonki olikin jo alkanut.

Yöpaikasta Perhentian Kecil -saarella jouduimme maksamaan sesongin takia vähän turhan suolaista hintaa. 60 ringgittiä (noin 15 e) meidän mahtavasta parvekkeelta avautuvasta näköalasta ja riippumattopaikasta oli ihan sopiva, mutta sähköt oli päällä huoneessa vain kello 19-7, wifiä ei ollut ja oikeastaan ensimmäistä kertaa koko reissun aikana meidän huoneemme sisäpuolella saattoi törmätä öisin muutamaan torakkaan. Tosin torakoiden koti löydettiin vessan seinän sisästä, jolloin onnistuimme piilottamaan ongelmamme uusien ystäviemme suhteen siten, että jätimme yöksi vessaan valon, jolloin torakat pysyivät kiltisti omissa koloissaan.

Mielenkiintoisinta antia bungalowissamme oli kuitenkin päivittäin vaihtuva eläintarha parvekkeellamme. Saimme riippumatosta seurata kolibrien kisailua, agamien värien vaihtelua, isojen ja värikkäiden liskojen metsästysrituaaleja, pienien liskojen päätöntä säntäilyä, katoilta toisille hyppiviä lihavia oravia ja työntyipä bongalowiimme sisälle yksi yli-innokas lepakkokin.

Kecilillä elämää löytyy kyllä muualtakin kuin vain meidän parvekkeeltamme. Saari kuhisee monitoriliskoja, lintulajeja löytyy useita, rannalla törmää rapuihin ja kotiloihin sekä pinnan alla voi nähdä, kuinka vuokkokalojen ohi suhahtaa pari metriä pitkä hai. Meillä kävi rannasta snorklatessa usein hyvä tuuri, sillä pääsimme usein uiskentelemaan haikalojen joukkoon. Yhdellä kerralla mustaevähaita oli peräti kolme, joista suurin oli noin 1,5 metriä pitkä. Hitusen meitä saattoi kyllä kuumottaa, sillä mielessä pyöri pätkiä Tappajahai-elokuvasta, vesi oli parhaimmillaan vain noin kaksi metriä syvää ja suurin eväkkäistä päätti vielä oikaista suoraan Juhon alapuolelta. Hampaita kalisutti myös kohtaaminen keihäsrauskun kanssa, joka lepäili rantavedessä pistimineen kaksi metriä pitkässä olemuksessaan, mutta leijaili sitten vauhdikkaasti pakoon meidät nähdessään.

Päädyimme saarella myös sukeltamaan, sillä J ja S olivat säästelleet meitä varten paria sukellustaan, jotka olivat ottaneet Ombak-sukellusfirmasta pakettidiilinä. Hupisukelsimme kyseisen firman kanssa lopulta kolme kertaa, sillä dyykit olivat pääosin suhteellisen halpoja, 80 ringgettiä (vähän alle 20 e) per nokka per kerta. Kuulimme myös sellaisia kauhutarinoita S:ltä ja J:ltä eräästä toisesta saaren sukellusfirmasta, ettemme edes miettineet muiden firmojen kanssa sukeltamista. Mitäpä sitä hyväksi todettua olisi alkanut vaihtamaan.

Kolmesta eri saitista (Romantic Beach, Temple of the Sea ja Seabell Rock) Temple of the Sea oli ehdottomasti kaikista näyttävin. Vaikka Seabell Rockilla nähtiin mahtava safiirikeihäsrausku, niin temppelillä oli kyllä niin valtavasti kaloja, hyvä näkyvyys, paljon mureenoja ja lattapyrstökäärme. Sukelluksen jälkeen tosin kuulimme, että olimme käyneet 24 metrin syvyydessä vaikka sertifikaattimme oikeuttaa ainoastaan 18 metrin syvyyteen menemisen. Lisäksi aamulla oli ollut vähän vaikeuksia saada itsemme ylös kello kahdeksan sukellukselle (temppelille sukelletaan vain aamuisin, koska silloin on eniten kaloja ja paras näkyvyys), mutta jälkeenpäin ei aamuherätys harmittanut kyllä enää yhtään yhtään.

Yhtä onnistuneeksi ei kyllä voi sanoa meidän Romantic Beach -sukellusta. Aiemmilla sukelluksillamme vetäjänä oli ollut paikallinen mies, joka osasi hommansa, mutta viimeiselle sukelluksellemme saimme vetäjäksi länkkärinaisen. Sukeltamaan lähdettiin hirveällä hopulla, ja ohjeet olivat hirveän sekavia jo ennen sukellusta, mutta vielä käsittämättömämpiä ne olivat pinnan alapuolella. Nainen viittilöi omituisia merkkejä joka ikiseen suuntaan, mistä sitten piti yrittää päätellä, että käskeekö hän odottamaan, seuraamaan vai yrittääkö hän opettaa meille discotanssin alkeita. Näkyvyys oli saitilla huono, emmekä oikeastaan nähneet yhtään mitään erikoista koko sukelluksen aikana. Tämä kaikki olisi ollut ihan ok, jos minulle vain ei olisi annettu kiireessä vääriä painoja. Koko sukelluksen ajan sai tapella, että pysyi pohjassa, mutta pahin vaihe tuli turvapysähdyksen kohdalla. Sain siinä sitten sinkoilla puolelta toiselle, etten olisi kohonnut pintaan kuin ilmapallo, kun muut ryhmäläiset vain leijuivat nätisti vedessä risti-istunnassa.

Hirveästi tekemistä ei sukelluksen ja snorklaamisen lisäksi Kecilillä ole. Toki voi ottaa venetakseja eri rannoille, varata snorklaustripin tai lähteä merelle bananaboatin kyydissä, mutta me emme kyseisiä aktiviteetteja päätyneet harrastamaan. Tosin snorklaustrippien ohella mainostettu “selfie station” erään majakan yhteydessä kuulosti niin houkuttelevalta, että teki kyllä tiukkaa olla ostamatta lippua sinne muiden selfiekeppi tanassa marssivien malesialaisten rinnalla.

Päivät meni siis snorklaten, sukeltaen, lukien, syöden ja nukkuen. Siinä on lueteltuna oikeastaan kaikki, mistä onnellinen päivä reissussa yleensä koostuu. Erityisesti lukemista tuli harrastettua tällä paratiisisaarella hirveästi, sillä kirjavaihdosta löytyi valtavasti suomenkielisiä kirjoja. Yhdentoista päivän aikana luin kuusi kirjaa, mikä on ihan hyvä saavutus, kun esimerkiksi He eivät tiedä mitä tekevät ja Huorasatu eivät ole mitään ihan kevyintä luettavaa. Sopivimmaksi saarilukemiseksi osoittautui kuitenkin klassikkoteos Olemisen sietämätön keveys, johon on pitänyt jo pitkään tarttua, mutta nyt se suorastaan tippui käsiimme. Kirjan kanssa tuli itkettyä, tuskailtua ja palattua uudelleen ja uudelleen edeltäneisiin tapahtumiin, jotta olisin pysynyt edes puoliksi kärryillä. Nimestäkin voi jo päätellä, että kirjan avulla voi joutua päivittämään omaa reissu- tai ehkäpä jopa elämänfilosofiaansa, olihan se sen verran diippiä luettavaa. Ja jos Usva sattumalta nyt luet tätä, niin kiitos kirjasta, ostettiin se tosiaan Kecililtä pois kuljeskelemasta!

Majoituttiin Kecilillä Coral Bayn rannalle, josta jaksettiin jopa kahtena päivänä kävellä Long Beachille, jonne nopeimmillaan on noin kymmenen minuutin matka. Tosin pitkällä biitsillä ei hirveästi ollut mitään erikoista, ranta ei oikein soveltunut snorklaamiseen ja porukkaa oli enemmän, joten mitäpä me sillä puolella oltaisiinkaan tehty. Kalastajakylään puolestaan kävelimme yhtenä päivä, kun olimme sinne menoa onnistuttu lykkäämään jo viikon ajan. Matka oli sen verran rankka, että jos oltaisiin siitä etukäteen tiedetty, niin oltaisiin varmaan onnistuttu lykkäämään sinne menoa vielä toisellakin viikolla. Erityisesti kalastajakylän ja Long Beachin väli oli niin täynnä varjotonta kohtisuoraa hiekkamäkeä, että noin 40 °C lämpötila ja kenkävalintana släpärit eivät muodostaneet mitään ihanteellisinta yhdistelmää kevyelle kymmenen kilometrin extreme walkille.

Huonoja puolia jos saaresta haluaa etsiä, löytyy ne hinnasta ja laadusta. Hintataso on saarella pääsääntöisesti korkea, kalastajakylästä sai tavaroita ja ruokaa kuitenkin vähän halvemmalla. Alkoholia saa harvoista paikoista, sillä saarella suurinosa ihmisistä on muslimeja. Pieni kalja maksoi kaupasta 10 ringgettiä (2,5 e), joten kaljaa olisi kyllä kannattanut kantaa repullinen saarelle mantereelta mukana, jos olisi vaan kauppaan ehtinyt. Ruoka on myös saarella kallista, ja jokaisessa ravintolassa tuntui olevan juuri samat annokset tarjolla. Annoksia on listassa paljon, mutta turhaa oletin ruuan olevan samallaista kuin se, mitä esimerkiksi söin edellisenä päivänä, vaikka kyseessä oli sama annos. Palvelu oli usein myös huisin hidasta, ruokalistoja sai hakea itse pöytään ja tilauksen halutessa piti välillä juosta tarkoilijan perässä, jotta tämä suostuisi ottamaan tilauksen vastaan. Saarelle saapumisen ja sieltä poistumisen ajankohtaa kannattaa myös miettiä tarkkaan, sillä viikolla Kecil on ihanan rauhallinen, mutta viikonloppuisin paikalle ryntäävät malesialaiset turistit, koska Perhentianin saaret ovat suosittu viikonloppukohde. Saimmekin viikonloppujen aikana todistaa malesialaisten ilmapalloviestejä, “I can’t keep calm because I’m on vacation #Perhentian2016”-paitoja ja ylitsepursuavia veneitä, jotka kuljettivat riemusta kiljuvia malesialaisia snorklaamaan niin, että pelastusliivit vain natisivat.

Yöelämää ei Coral Bayn puolella ole ollenkaan, mutta me istuimme monet illat Ombakin ravintolassa leffaillassa. Nähtiin aikamoinen variaatio elokuvia Bullocin hassunhauskasta agenttikyttäkomediasta Piin elämään. Muut illat menikin sitten nettiravintoloiden läpi pomppiessa, kun piti löytää se saaren ainut sillä hetkellä toimiva netti, että saataisiin ajan tasalle Suomessa seinille hyppivät vanhemmat.

Olemme keränneet reissulla matkaan kaikki saippuat, jos yöpaikoissa on tarjottu niitä ilmaiseksi. Tälläkin hetkellä meillä löytyy vielä joku kymmenen pikkusaippuaa, joita olemme ottaneet käyttöön, kun olemme uuteen paikkaan siirtyneet. Olemmekin ottaneet tavaksi poislähdön kanssa sen, että kun saippua kuluu loppuun, on aika vaihtaa paikkaa. Siispä saippuan loppuminen, ja ehkäpä vähän myös Juhon kasvava kyllästyminen jatkuvaan snorklailuun ja ihon polttamiseen, johtivat sitten siihen, että päätettiin ottaa vielä nokka kohti Taman Negaran kansallispuistoa ennen kuin menemme Kuala Lumpuriin. Kohta pitäisi alkaa ottaa myös ajatus kotiin tulemisen suuntaan, mutta jos sitä nyt kuitenkin vielä hetken ajattelisi jotakin ihan muuta…

Puspus, Essi

IMG_5689

IMG_5682

received_1755434041363983

received_1755433981363989

IMG_20160417_211833

received_1755433998030654

IMG_20160417_212408

received_1755434004697320

received_1755434001363987

received_1755434051363982

 

 

 

Eihän tämän nyt näin pitänyt olla

Minäpä kerron teille tarinan päivästä, jona lähes kaikki meni pieleen.

Oltiin nautittu saarielämästä Thaimaan Koh Taolla lähes kahden viikon edestä, pääasiallisina päivärutiineina nukkuminen, syöminen ja snorklaaminen. Turistilaumojen paljous alkoi kuitenkin jo puuduttaa sen verran pahasti, että haluttiin suunnata jollekin muulle saarelle parempien kalavesien toivossa. Jo aiemmin oltiin kuultu muutamalta reissututulta Perhentian saarista Malesiassa ja sovittiinkin saarista pienemmälle, Pulau Perhentian Kecilille tärskyt kahden suomalaistuttavan J:n ja S:n kanssa. J ja S kerkesivät Kecilille meitä ennen, ja kertoivatkin jo ekana iltanaan, että saari on hyvin lähellä paratiisia. Tuo pieni heitto auttoikin meitä loppupeleissä hyvin paljon, ilman sitä oltais varmaan heitetty hanskat tiskiin jo matkan alkumetreillä.

Koska matka Koh Taolta Pulau Kecilille pitää sisällään lauttamatkan, useamman bussimatkan rajanylityksineen ja taas yhden kyydin veneellä, vaatii se myös aika paljon aikaa. Hetken selviteltyämme päädyimme ostamaan liput Malesian Butterworthiin Mr J:ltä, jonka bungaloweissa nukuimme yhteensä yli kaksikymmentä yötä. Useampaan kertaan tarkistettu reitti kuulosti todella hyvältä: 21:00 lähtevällä lautalla suunnattaisiin Suratthaniin, josta jatketaan puoli seitsemän bussilla Hat Yaihin ja siitä eteenpäin Butterworthiin, jossa aikataulun mukaan pitäisi olla noin kello 14:00 (varmaankin Thaimaan aikaa). Karttoja hieman tutkineena ja samoja teitä osittain kulkeneena pidin aikataulua melko kunnianhimoisena, mutta thaimaalaiset bussikuskit tuntien en suinkaan mahdottomana. Koska aikataulu varmistettiin useampaankin otteseen, päätettiin ostaa easybook.comin kautta jatkoliput Butterworthista Kuala Besuttiin samalle illalle, jotta päästään aamun veneellä saarelle, sillä Essin sanoja lainatakseni “mikä tässä muka voisi mennä pieleen”. Vaihtoaika Butterworthissa kuulosti muutenkin niin ruhtinaalliselta, että suunniteltiin jo pikaista vierailua George townissa, aurinkorasvat kun sattuvat pienillä saarilla olemaan varsin kalliita.

Matkaan siis lähdettiin toissa torstaina hyppäämällä yölautan kyytiin Koh Taolla, Suratthaniin asti matka sujuikin paremmin kuin hyvin, unikin maittoi keinuvassa paatissa yllättävän makoisasti. Pienten sekaannusten vuoksi ei vain keretty oikein syömään illalla ja eväätkin jäivät ostamatta. Mr J:n tilaama kyytikin tuli hakemaan meitä sovitusti viis yli viis, joten aateltiin käydä nappaamassa pientä aamupalaa bussiasemalle päästyämme. Nooh, kaikille Thaimaassa reissaneille tuttuun tapaan bussiaseman sijasta meidät keikautettiin lavalta matkatoimiston eteen ja lähellä ei tietenkään ollut yhtäkään kauppaa tai raflaa, joka olisi ollut auki ennen auringonnousua. Lisäksi porukkaa lähdettiin kuskaamaan toimiston edestä erinäisiin suuntiin hyvin epämääräisellä aikataululla, joten kauemmaksi ei uskaltanut lähteä, sillä kyytiä ei tietenkään halunnut missata. Matkatoimiston leidi vaikutti kaikinpuolin mukavalta ja tomeralta, pian hän jo pyysikin meidät Malesian puolelle matkaavat toimistoon käymään lippujen vaihtoa varten. Taas tuttuun tapaan vanha kuponki pois ja uusi tilalle. Lähes kolmen kuukauden kokemuksella Thaimaassa oli jo tottunut liiankin hyvin siihen, että lippu ja siinä olevat tiedot aina vähenevät matkan edetessä. Paineltiin siis takaisin pihalle odottamaan noin puolen tunnin päästä starttaavaa kyytiä, jonka piti useamman tarkistuksen jälkeen olla oikea bussi, ei suinkaan minibussi.

Hetken aikaa pihalla oltuamme sanoin Essille, että pitää käydä nappaamassa vielä kuva alkuperäisestä lipusta(suosittelen kaikille, vahingosta viisastuneena) jossa on Mr J:n puhelinnumero, jahka leidi tulee nakkaamaan meidät bussiasemalle. Hänen aiempi reissunsa kuitenkin venyi ja venyi, ja vihdoin kymmenen minuuttia alkuperäistä aikataulua jälessä toimiston eteen saapui toinen turisteja bussiasemalle kuskannut mies ja käski meidät kaksi Butterworthiin matkalla olevaa hyppäämään kyytiin.
Hetkeä myöhemmin hän dumppasi meidät, ylläriylläri minibussiaseman pihaan ja sanoi, että kuski poimii meidät kyytiin 7:20. Verisuoni alkoi pullistua päässä jo tässä vaiheessa, mutta ajateltiin, että näin tämä varmaan sitten on tarkoitettu. Onneksi aseman läheltä löytyi Familymart, niin päästiin ostamaan vähän banaania evääksi matkalle, ikinä kun ei voi olla varma milloin seuraava sauma syömiseen sattuu kohdalle.Kello vierähti jo puoli kahdeksan puolelle, kun vihdoinkin joku viittelöi meidät hyppäämään vieressä olleeseen minibussiin. Oltiin aiemmin varmistettu, että kyseinen rottana huristelee Hat Yaihin, joten oltiin varmoja, että suunta on oikea.

Yhden pysähdyksen taktiikalla kulkenut minibussi saapui kuin saapuikin Hat Yaihin, ja vain muutaman tunnin meille kerrotusta aikataulusta jäljessä, kello 13:45. Kuljettaja potkaisi meidät pihalle ja käski odottaa viisi minuuttia, jolloin seuraava minibussi tulisi noutamaan meidät. Ei tullut. Puolen tunnin odottelun jälkeen hermot alkoivat olla jo sen verran kireällä, että luovuttaminen oli lähellä. Tärkeäksi osoittautunut kuva MrJ:n puhelinnumerosta oli jäänyt ottamatta, sillä leidi ei ollut ilmaantunut takaisin Chewwang (tai vastaava) nimisen matkatoimiston eteen ennen meidän noutajaa. Kukaan bussiaseman työntekijöistä ei, Thaimaalaiseen tapaan, ollut kiinnostunut meistä pätkääkään, heillehän meistä voisi olla vain hyötyä uuden asiakkaan muodossa, mikäli alkuperäinen kyyti jättää noutamatta. Kävin sitten etsimässä bussiaseman takaa yhden englantia puhuvan henkilön, joka kertoi Butterwothiin menevien bussien lähtevän aseman takaa olevalta tieltä. Juoksin kyseistä katua edestakaisin etsien matkatoimistomme konttoria tai bussia, siinä onnistumatta.

Kellon napsahtaessa puoli kolmeen, päätettiin yrittää mennä puhelimella nettiin ja etsiä sieltä puhelinnumero. Ei muutakuin kalliit datapaketit päälle ja googleen. Ei toimi. Jostain syystä puhelin ei suostunut käyttämään mobiilidataa Thaimaassa, vaikka mitään estoja ei päällä pitäisi ollakkaan. Nettiepisodin jälkeen konstit alkoivat olla aika vähissä, joko ostetaan uudet liput Malesiaan tai jäädään yöksi Hat Yaihin. Juoksin siis äkkiä tarkistamaan, vieläkö keretään saman päivän aikana kyytiin ja ensimmäisessä paikassa lipunmyyjä kertoi heidän viimeisen minibussinsa Butterworthiin lähtevän kolmelta. Minuutin mietittyäni juoksin Essin luokse ja päätettiin hypätä kyseiseen kyytiin, myyjä kun kertoi matka-ajaksi neljä tuntia, johon päälle tulisi aikaerosta johtuva tunti. Todettiin, että Malesian puolella jää riittävästi aikaa nostaa rahaa ja käydä syömässä jotain, koko päivä kun oltiin menty muutaman banaanin voimalla. 

Vaikka minibussi lähtikin Hat Yaista puolisen tuntia myöhässä kyytiläisten keräämisen takia, rajalle asti kaikki sujui ongelmitta. Thaimaan puolella rajaa molemmille napsahti maastapoistumisleimat passiin totuttuun tyyliin, mutta Malesian puolella sormenjälkienoton jälkeen mulle vaan todettiin, että sun täytyy mennä käymään toimistossa. Minä, joka vihaan ja pelkään kaikkia mahdollisia rajamuodollisuuksia ja auktoriteetteja, etenkin ulkomailla hätäännyin ja käskin Essin odottaa rajan toisella puolen.
Toimiston ukko sitten tuijotti mua hieman kummissaan ja kysyi miksi mut oli hänen pakeilleen käsketty. Kerroin, että ei kyllä ole mitään tietoa, ja tuosta vastauksesta hän lähes suuttui sekä totesi “miksi et kysynyt?” Täytyy kertoa, että ei käynyt paljoa sillä hetkellä mielessäkään, että olisin edes saanut kysyä. Nooh, toimistosedän ilmehän tästä kirkastui ja hän totesi minulle, hyvin omahyväinen ilme naamallaan: “minäpä tiedän!” Ja kohta tiesin minäkin. Ei, mulla ei ollut mystisiä sakkoja maksamatta, eikä kukaan ollut varastanut identiteettiäni. Kyseessä vain oli, ilmeisesti, pistotarkastus sellaisille haaremihousuisille maahantulijoille, joilla on aiempia käyntejä Malesiassa lyhyen ajan sisällä. Ainakin minä selvisin vastaamalla muutamaan kysymykseen reissumme kulusta, sekä kertomalla, että olen vain lomailemassa Malesiassa toista kertaa reissun aikana. Utelun jälkeen toimistosetä napautti kolmen kuukauden leiman passiin ja kysyi, kauanko aion olla Malesiassa. Kerroin etten tiedä.

Hetken matkaamme viivyttäneen toimistoepisodin jälkeen kapusin takaisin minibussiimme, jonka lähtöä kuski halusi lykätä syystä jota emme tiedä. Kun hän vihdoinkin hyppäsi takaisin rattiin hyvästeltyään (ei suinkaan lopullisesti) kaverinsa, päätti hän lähteä huristelemaan kohti etelää pienimpiä mahdollisia teitä moottoritien sijasta. Ehkä kyseessä oli piheys tietullien suhteen, mutta välissä jo hieman kuumotti, että minne meidät ollaan viemässä muilutettaviksi.
Noin puoli tuntia pikkuteitä ajeltuamme katsoin kelloa ja totesin sen olevan jo yli puoli kahdeksan ja matkaa oli jäljellä vielä noin 140 kilometriä. Onneksi olimme jo palaamassa moottoritielle, joten pidin mahdollisuuttamme keretä jatkobussiin edes hieman realistisena.

Kahdeksan aikaan kuskimme päätti poiketa tankille, jossa hänellä ei tuntunut olevn mitään kiirettä. Ensimmäisen tupakan jälkeen hän päätti sytyttää toisen, sillä tuntia aiemmin rajalla hyvästelty kaveri kurvasi pihaan omalla minibussillansa. Tankkaamisen tai ihmisten siirtelyn sijaan kuskeja tuntui enemmän kiinnostavan toistensa genitaalialueiden koskettelu vaatteiden lävitse. Kun körssit oli saatu poltettua, munat hiplailtua ja auto tankattua pääsimme vihdoin jatkamaan matkaa. Melkein. Matka stoppasi sadan metrin jälkeen, kun kaksi kuskikaverusta päättivät polttaa vielä yhdet savukkeet. Essi totesi kellon olevan jo yli kahdeksan, joten olimme jo käytännössä varmoja, että edes thaimaalaisen kuskin ajaessa emme kerkeä seuraavaksi aamuksi veneelle.

Tupakkien jälkeen kuskit päättivät siirrellä meitä kyytiläisiä vanien välillä niin, että toiseen menivät Butterworthiin matkaavat ja toiseen George towniin kulkevat. Uuden kuljettajamme kaasujalka oli varsin raskas, ja kerran kuski päätti ohittaa yhden rekan pientareen puolelta. Varttia vaille yhdeksän kuljettaja vihdoin poistui motarilta, ihan vain käydäkseen kääntymässä liittymän varrella olleessa tietullissa ja palasi muutaman minuutin päästä takaisin oikealle tielle.

Viisi yli yhdeksän kuski löi jarrut pohjaan ja kailautti: “Butterworth bus terminal”, me kyytiläiset tuijotimme ihmeissään toisiamme ja hyppäsimme kyydistä kuskin niin käskettyä. Edellisestä vierailusta viisastuneena osasimme päätellä, että asema olisi viereisen työmaa-alueen takana, mutta perille kuljettaja ei meitä halunnut kyyditä. Rinkat selässä kiirehdimme lippuluukulle, jossa saimme iloksemme todeta, että ehdimme kuin ehdimmekin Kuala Besuttiin menevään yöbussiin. Essi jäi vaihtamaan nettitikettejämme oikeisiin ja minä juoksin vajaan kilometrin päässä olleelle automaatille nostamaan käteistä, sillä saarella automaattia ei tulisi olemaan.
Takaisin asemalle päästyäni katsoin lippuja ja huomasin niiden olevan väärät. Onneksi aikaa oli tarpeeksi lippujen korjaamiseen, muuten olisimme jääneet pahasti välille. Ruokaa ei oltu syöty sitten aiemman päivän kello viiden, jos niitä paria banaania ei oteta laskuihin, eikä asemalta tietenkään löytynyt mitään mukaan otettavaa vegeruokaa. Onneksi bussissa uni tuli melkein samantien, joten nälkä kerkes unohtua ennen Kuala Besuttiin saapumista neljältä aamuyöstä. Siellä sitten vihdoinkin pääsi nauttimaan, ah niin herkullisesta annoksesta kuppinuudeleita, että jaksoi odottaa saarelle pääsyä.

Loppu hyvin, paremmin kuin hyvin. Perhentian Kecilille rantauduttuamme nappasimme pikaisesti aamupalaa, ja sen jälkeen suuntasimme J:n ja S:n meille etukäteen varaamaa merenrantabungalowiamme kohti. Perillä todellakin odotti paratiisi, meidän terassilta näki koko Coral Bayn rannan ja auringonlaskun. Samalla löytyi se kauan haaveilemani paikka riippumatolle, muutaman metrin päässä kuohunnut meri rauhoitti päivän snorklaamisesta väsyneen reissaajan ja riippumattoon päästyä saattoi jo hieman nauraa matkalla sattuneille vastoinkäymisille.

Terve vaan,
Juho

20160403_130723

GOPR6699_1460194461846_high

Veturi, taksi, valtamerilaiva

Olen maininnut jo aiemminkin siitä, että me tykkäämme juhlia kaikenlaisia kissanristiäisiä. Tänään meillä onkin taas syytä juhlaan, sillä reissumme on saavuttanut erityisen merkkipaalun. Jos hääpäivien nimityksiä mitattaisiin päivissä, olisikin meillä ja reissullamme tänään kymmenkertainen posliinihääpäivä. Päätimme juhlistaa tätä merkittävää virstanpylvästä julkaisemalla blogipostauksen numeroista.

10 000: Kulutetut eurot reissun päällä. Tosin tuo summa tuli jo täyteen eilen, jolloin nyt taidetaan olla yli kymppitonnin 27 ja puoli euroa.

204: Tunnit (eli kahdeksan ja puoli päivää), jotka ollaan vietetty maasta, kaupungista tai kylästä toiseen siirtyen lentämällä, busseillen, junaillen tai veneillen.

200: Vietetyt päivät reissussa.

102: Ladattua kuvaa Instagramiin. Tämä on aika supistettu otos siitä, kuinka monta kuvaa meillä on kaikilla muistikorteilla. Odottakaa sukulaiset ja ystävät innolla, aion pitää niistä 30 000 kuvasta sitten diaesityksen, jossa kerron jokaisesta kuvasta erikseen muutaman minuutin mittaisen selostuksen. Tilaisuudessa omat eväät ja juomat ovat sallittuja ja jopa suositeltuja.

58: Tulevan kämppämme neliömäärä. Kyllä, saimme viimein asunnon. Kiitos kaikille, jotka jollakin tavalla oli sotkettu tähän asuntorumbaan, jota olemme viimeisimmät viikot käyneet.

49: Vietetyt yöt miljoonakaupungeissa.

47: Eri kotien/majoituspaikkojen, ihan miten niitä haluaakaan kutsua, lukumäärä.

39: Rinkkakilot mukana tällä hetkellä, käsimatkatavaroita ei uskalla punnita. Yritetään tästä painosta puhuttaessa aina vedota siihen, että meidän rinkat itsessään on tosi painavat. Syy ei ainakaan voi olla siinä, että meillä olis liikaa tavaraa mukana.

34: Ostettujen uusien vaatekappaleiden määrä. Puolustukseksemme voin kyllä sanoa sen, että kyllä se hajottaa pitää 200 päivää samoja vaatteita. Pari uutta mekkoa välillä saattaa olla halpa mielialalääke.

28: Etsityt geokätköt.

25: Luettujen kirjojen määrä. Kerrankin ei ole ollut tekosyitä, joiden takia ei ehtisi lukemaan. Erittäin yllättävää on se, millaisia kirjoja reissusta sattuu löytämään. Teoksia on tullut luettua vuoden 2014 Finlandia-palkinnon voittajasta Maria Kallio -dekkareihin.

21: Otettua polaroidkuvaa.

20: Julkaistut blogitekstit, joiden takia on välillä huudettu toisillemme, itketty ja heitelty tablettia ympäri huonetta.

19: Näin monella erityyppisellä kulkupelillä matkaa on taitettu (esimerkiksi lossi, tuktuk, e-bike, banga, jeepney ja pitkähäntävene).

12: Koluttujen leffateatterien lukumäärä neljässä eri maassa.

10: Lähetettyjen työhakemusten määrä. Positiivista on, että molemmilla on jotakin töitä jossakin vaiheessa, sitten kun täältä viitsimme kotiutua.

9: Lennot, joiden jokaisen aikana on ehtinyt miettiä muun muassa perhosefektiä ja pelastusliivien sijaintia.

8: Kulutettua rasvaputellia. Olisi pitänyt raahata useampi mukana Suomesta, sillä varsinkin aurinkorasva on esimerkiksi Thaimaassa turhan kallista, mutta eihän se Juho antanut minun täyttää rinkkaani kuin kuudella purkilla.

7: Pelottavat kohtaamiset luontokappaleiden kanssa. Tähän mahtuu muun muassa sekopäisten hanhien hyökkäys, kalan kiinni iskeminen hampaillaan nilkkaani niin, että veri vaan lensi, sekä uiminen kolmimetrisiä myrkyllisiä merikäärmeitä pakoon. Tosin merikäärmeet olisivat ehkä saattaneet voittaa sen kilpauinnin, joten tilanne näytti ehkä uhkaavalta vain meidän näkövinkkelistä.

6: Kärsittyjen burmalaisten vatsatautien/ruokamyrkytysten määrä.

5: Tällä reissulla vierailtujen maiden lukumäärä. Turhaa kiirettä emme siis ole pitäneet, mutta emmehän me mitään maabongareita olekaan.

4: Kirjoitettuja reissureportaaseja Kalajokilaakso-lehteen.

3: Reissun kolme WTF-hetkeä: auton töytäisemäksi joutuminen, “ampumavälikohtaus” paikallisen pikkupojan ja kuulapyssyn kanssa, kun emme suostuneet antamaan hänelle rahaa, sekä vesi-ilmapalloisku, jossa Juhon selkään heitettiin valtava vesi-ilmapallo ohi kaahavan mopon selästä.

2: Vierailua sairaalassa.

1: Yksi ja ainut kerta, jolloin olen näppäillyt itseni Finnairin sivuille ja etsinyt seuraavalle päivälle lennot Suomeen, kun Juhon valitus kaikesta kävi täysin ylivoimaiseksi.

Tämmöisistä luvuista on siis koostunut meidän viimeisimmät 200 päiväämme. On ollut vaikeaa, mukavaa, raastavaa, hauskaa, pelottavaa, surullista, raskasta, onnellista, tukalaa ja ylitsepursuavan parasta. Näiden päivien perusteella voisin vetäistä sellaisen loppukaneetin, että tekisin kaiken kyllä myös uudestaan. Ainakin viimeistään siinä vaiheessa, kun on dementia iskenyt, eikä enää muista niitä vaikeita päiviä.

Puspus, Essi

20160216_171214-1

20160201_143627-1

20160309_155511-1-1

received_1744495205791200

received_1744495329124521

IMG_20160324_182236

IMG_20160324_181955

PhotoEditor-1457388358813-1

Pettymys

Onko meidän pakko hehkuttaa Burmaa, koska kaikki muutkin tekevät niin? Onko maa kaiken tämän hypetyksen arvoinen, mitä netin ihmeellisestä maailmasta on saanut ennen tänne tuloa lukea, vai onko Burma täysin ylihehkutettu kohde? Tämän reilun puolentoista viikon Burmassa oleilun perusteella voisin sanoa, että me emme ole vielä aivan vakuuttuneita siitä, että tämä maa olisi jotenkin ylivertaisesti mahtavin matkakohde verrattuna esimerkiksi naapurimaihinsa. Tuntuu, että moni Burmassa matkustanut on vetänyt ne vaaleanpunaiset burmalasit päähänsä ja painellut läpi nämä muutamat pakolliset turistikohteet, välittämättä ollenkaan Burman negatiivisista puolista.

Onko tänne sitten eettistä matkustaa? Siihen en osaa vastata. On ja ei. Me olemme olleet nyt kahdessa isommassa kaupungissa täällä Burmassa, Yangonissa ja Mandalayssa. Roskaa on ihan joka paikassa. Kaikista vierailemistamme maista Burmassa on ehdottomasti pahin ongelma roskaamisen kanssa. Kaikki roskat nakataan maahan, oli kyseessä sitten yksittäisen ihmisen karkkipaperi tai ravintolaseurueen jätteet. Katukoirat sitten ottavat ja levittävät roskat pitkin katuja ruokaa etsiessään. Jätteet lopulta lakaistaan puista tippuvien lehtien joukkoon ja unohdetaan sinne, minkäänlaisia koottuja kaatopaikkoja ei löydy mistään. Tästä tulee varmasti vielä suurempi ongelma siinä vaiheessa, kun matkailu täällä tulee räjähtämään käsiin.

Tänne matkaamisen eettisyyteen liittyy myös se, että jatkuvasti pitää tehdä pientä tutkimustyötä siitä, mihin se käyttämämme raha täällä lopulta päätyy, kummitteleehan maan historia kuitenkin kaiken taustalla. Matkailijan tulisi välttää monopoliasemaa hakevia majapaikkoja ja ostaa palveluita sekä tuotteita perheyrityksiltä.

Eläinten kohtelu on täällä myös yllättävän julmaa. Ajattelin etukäteen, että vallitsevana uskontona buddhalaisuus olisi vaikuttanut eläinten ja luonnon kohteluun positiivisesti, mutta enpä voinut olla enemmän väärässä. Ainoastaan eilisen aikana näimme, kuinka pieni poika potkaisi kissaa niin, että se lensi kaaressa ilman halki, nainen heitti koiran päälle kuumat teevedet, mies sylkäisi rauhassa maassa nukkuvaa koiraa ja eräs toinen
mies päätti heittää kadun toiselta puolelta koiria släpärillä. On surullista katseltavaa, kuinka sosiaalisesti hyväksyttyä täällä on eläinten kaltoinkohtelu, eikä sitä myöskään pelätä näyttää myöskään turisteille.

Etukäteen sai myös lukea siitä, kuinka ystävällisiä ja pyyteettömiä ihmiset Burmassa ovat. Täällä kuitenkin osataan jo ottaa turisteista rahallisesti hyöty irti. Turisteille muistetaan lyödä tuotteisiin ja palveluihin omat hintansa, monesti hinnoittelu tapahtuu ihan pärstäkertoimen mukaan. Listoissa ei yleensä lue tästä syystä hintoja, joten kannattaa kysyä aina etukäteen paljonko mikäkin maksaa. Näin välttyy siltä, ettei käy kuten meille, ja joudu maksamaan paikallisten ruokapaikassa parista limpparista ja kahvista 3000 kyattia, kun passeli hinta olisi ollut 1500 kyatin paikkeilla. Summa ei ole iso (3000 kyattia on vähän yli kaksi euroa), mutta kyllä se kyrpii maksaa tuplahintaa. Tällä tavalla hinnat myös vain jatkavat koko ajan nousuaan, jos jokainen turisti tyytyy kiltisti maksamaan kaksi kertaa enemmän kuin paikallinen. Paikalliset osaavat myös kaupata palveluitaan aika aggressiivisesti täällä kaupungeissa, joten harvoin sai kulkea kadulla ilman, että kyytiä ei olisi tultu tarjoamaan sitä 17 000 kertaa.

Toki onhan Burmassa myös ihmisiä, jotka ovat iloisia, pyyteettömiä ja hyvällä tavalla uteliaita. Lapsille on saanut heiskutella, ja meistä on haluttu ottaa kuvia. Kuitenkin tämä kaikki tuntuu jotenkin niin hirveän pliisulta Filippiinien jälkeen, missä se ystävällisyys ja kiinnostus on täysin ylitsepursuavaa.

Burmassa kuitenkin erityistä ihmetystä ja kiinnostusta on herättänyt se, että naisella on tatuointeja. Minua on osoiteltu lukuisia kertoja, ja olen käynyt paikallisten miesten kanssa useita keskusteluja, jotka ovat menneet aina samalla kaavalla:

Mies: “Tattoo!” (Osoittaa kättäni)
Minä: “Öö yes, heh heh.”
Mies: “S ngya sanyya ko hcain saatmapyat de bharsarpyanso shin aouttwinhpawpyahtarrsaw mhaathkyetpayyraan.” (Osoittelee kovasti omia tatuointejaan)
Minä: “Öö yes, nice.” (Näytän peukkua)

Siinäpä sitten ollaan erilaisin sormimerkein kommentoitu toistemme tatuointeja ja lopulta jatkettu matkaa. Burmassa melkein jokaisella miehellä on tatuointi, yhdelläkään naisella emme ole kuvia nähneet. Englantia täällä ei tunnu puhuvan kuin ne, jotka ovat turistibisneksessä jotenkin mukana. Kauppakojuissa ja takseissa osataan sanoa usein muutama sana englanniksi, yleensä numerot, ja paikallisten ruokapaikoista löytyy yleensä yksi, joka osaa avata listaa englanniksi turisteille.

Pukeutumisessa tulee oltua täällä myös tarkempi kuin naapurimaissa. Jos olen kävellyt kaupungilla shortseissa tai topissa, on ollut kyllä puolialaston olo. Paikalliset käyttävät pääsääntöisesti lungia ja pitkähihaista paitaa, joten myös turistit liikkuvat täällä yleisimmin paremmin verhoiltuina. Muuten hyvä, mutta kaupungeissa on päivisin ollut noin 34 astetta lämmintä, mutta ainakin vielä on pystynyt kituuttamaan suht siveellisellä vaatetuksella.

On Burmassa kuitenkin myös paljon nähtävää ja koettavaa, sitä en missään nimessä kiistä. Pagodat ja muut nähtävyydet ovat todella kauniita, mutta turisteja on yllättävän paljon. Itse pidin erityisesti Yangonin Circular Trainista, sillä siinä pääsi näkemään paikallista kaupustelukulttuuria ja Yangonin eri puolet. Kolmen tunnin junamatka kiersi ympäri kaupungin ja tämä lysti maksoi vaivaiset 200 kyattia (alle 20 senttiä) henkeä kohden. Oli mielenkiintoista nähdä, kuinka yhden vaunun sisällä voidaan lyödä vetoa, myydä kukkia ja tehdä ruoka-annoksia kätevästi mukana kannettavassa matkaravintolassa. Seuraavalla pysäkillä kaupustelijat jäivät joko pois tai vaihtoivat vaunua, ja uudet myyjät astuivat sisään. Juho jopa innostui testaamaan matkan aikana paikallisen miehen tarjoamaa betelpähkinää. Kokemus osoittautui yllättävän hauskaksi, ainakin minun ja paikallisten mielestä, jotka jaksoivat nauraa Juhon reaktiolle päätepysäkilleen asti. Yangonissa sijaitseva Shwedagon pagoda on myös näkemisen arvoinen, onhan se niin valtava kultainen, timanteilla ja rubiineilla koristeltu rakennus, ettei sitä voi kuin ihmetellä. Alueelta löytyy myös niin paljon piilopaikkoja, mihin voi tulla rauhoittumaan ja lueskelemaan kirjaa, jolloin pagodalla saa vierähtämään helposti koko päivän.

Siirtyminen Burmassa paikasta toiseen ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertaista, kuin mihin naapurimaissa on saanut tottua. Toki rahalla saa ja hevosella pääsee, täällä ihan sananlaskun konkreettisimmassakin merkityksessä, hevosvaunuja kun löytyy useammastakin Burman matkakohteesta. Välimatkat ovat täällä pitkiä, eikä tänne ole vielä kehittynyt Thaimaasta tutuksi tullutta “tarra rintaan”-turistimatkailua. Kyydit lähtevät kuitenkin usein joko myöhään illalla tai aamuyöllä. Nämä ajat eivät ole mitään maailman parhaita aikoja heräämisen tai B&B-varausten suhteen. Bussiasemat sijaitsevat yleensä noin kymmenisen kilometrin päässä isommista kaupungeista, eikä halvan kyydin saaminen sinne ole aivan niin yksinkertaista kuin luulisi. Mekin yritimme metsästää halvempaa kimppataksia, joka liikennöi säännöllisesti Yangonin keskustasta bussiasemalle. Kyyti oli kuitenkin ihan jatkuvasti täynnä, joten päädyttiin jakamaan taksi kahden tytön kanssa, joilla oli sama suunta. Taksilla piti sitten ajella puolitoista tuntia bussiasemalle, mistä syystä tytöt joutuivat ottamaan jalat alleen heti taksin saavuttua perille, sillä bussiasema oli valtava ja sokkeloinen, ja heidän bussinsa oli lähdössä viiden minuutin päästä. Tapasimme heidät uudelleen reilun viikon päästä ja saimme kuulla, että he olivat juuri ja juuri ehtineet onnekkaasti bussiinsa.

Bussit ovat kuitenkin täällä erittäin mukavia, niistä ei kyllä voi ollenkaan valittaa. Matkustettiin Yangonista Mandalayhin vähän kalliimmalla bussilla, kun halvimpaan ei ollut enää lippuja, ja saatiin matkalla pelata Rovion pelejä istuimen näytöstä, juoda bussissa tarjotut pullakahvit vilttiin kääriytyneinä sekä pestä bussiemon tarjoamilla hammasharjoilla hampaat. Kahdeksan tunnin bussimatka menikin ihan rattoisasti, kun jalkatilaa oli ruhtinaallisesti ja bussi oli miellyttävän pimeä.

Mandalayssa puolestaan ei missään nimessä kannata jättää tekemättä päiväretkeä läheisiin vanhoihin pääkaupunkeihin. Ollaan oltu tässä maassa vähän pahiksia, sillä taksissa on tullut istuttua enemmän kuin koko muun reissun aikana. Vuokrasimmekin siis taksin koko päiväksi 35 000 kyatilla (noin 27 euroa, ihan jäätävä summa ja olisihan sen voinut halvemmallakin saada) ja kävimme pyörähtämässä päivän aikana paikallisissa käsityötehtaissa, katsomassa munkkien ruokailua Mahagandayon luostarilla, näimme Sagaing Hillin lukemattomat pagodat, ihastuimme Inwaan ja tähystimme auringonlaskua tuhansien muiden kanssa U-Bein Bridgella.

Munkkien ruokailu oli ihan ylikansoitettu. Siellä kannattaa olla ajoissa, jos ei meinaa täysin jäädä turistimassan jalkoihin, ja meinaa saada muutaman kuvan räpsittyä. Sagaing Hillin pagodat olivat ihan näkemisen arvoisia, mutta ei mikään maailman mieleenpainuvin kokemus. U-Bein Bridge oli kokemuksena miellyttävä, Juho oli tosin ihan kauhuissaan. Silta on pitkä, mutta se ei ole mitenkään hirveän turvallinen, sillä porukkaa on paljon eikä pääosin sillassa ole minkäänlaisia kaiteita. Inwa oli ihastuttava. Sinne voisi jäädä pidemmäksikin aikaa, jos vaan siellä olisi majapaikkoja. Yleensä turistit menee “kaupungin” nähtävyydet läpi hevoskärryn kyydissä, mutta me päätimme lähteä vain kävelemään, sillä emme kokeneet tarpeellisiksi nähdä kaikkea kolmea nähtävyyttä. Päädyimme vähän harhapoluille ihastelemaan Inwan kauneutta ja hidasta elämänrytmiä, mikä oli varmasti parempi ratkaisu, kuin ravata kiireellä nämä kyseisen paikan pakolliset nähtävyydet.

Onko Burmaa ja siihen kohdistuvaa matkailua varaa sitten vielä arvostella, kun maa on ollut kunnolla auki reissaajille vasta niin vähän aikaa? Ehdottomasti kyllä. Nyt on kuitenkin käsillä ne hetket, jolloin matkailua voidaan lähteä viemään joko hyvin väärään suuntaan tai sitten lähteä ohjaamaan sitä oikeille raiteille. Turistit voivat näyttää esimerkkiä muun muassa olemalla roskaamatta, hajauttamalla rahojaan useammalle tuottajalle ja tekemällä päivittäin ekologisia päätöksiä erilaisten palveluiden ja tuotteiden kohdalla.

Vielä on siis vähän kaksijakoiset fiilikset tästä maasta, mutta mieli voi ihan hyvin muuttua, sillä Burmailumme ei ole vielä edes puolessavälissä. Suuri kaipuu on rannalle, mikä myös vaikuttaa vähän negatiivisesti mielialaan. Myös se, että täällä tuntuu kroppa prakaavan ihan jatkuvalla syötöllä, tekee olon välillä aika raskaaksi. Meillä ei reissatessa ole kummallakaan ollut oikeastaan minkäänlaisia ongelmia vatsan kanssa ja reissua on kuitenkin takana jo melkein puoli vuotta. Täällä vuorotellen molemmilla on päällä jokin mahatauti tai ruokamyrkytyksen tapainen. Tästä voisi vetää vähän sellaisen päätelmän, ettei maan hygieniataso ole vielä hirveän kehittynyt. Emme nimittäin ole reissaajista ainoita, joilla kuulostaa olevan juuri Burmassa toistuvia ongelmia vatsan kanssa.

Suuret kaupungit ovat aina omalla tavallaan raskaita, joten toivoisin nyt loppureissun aikana voivani välttää niitä viimeiseen asti. Matkamme Burmassa jatkuu pienempiin paikkoihin seuraavaksi, ehkäpä Juho pääsee kertomaan seuraavassa blokkauksessa sitten siitä, kuinka löysimme sen ah, niin ihanan ja aidon Burman, josta ihmiset ovat niin kovasti vouhottaneet. Jännittää kyllä nähdä, tuleeko tämä maa lunastamaan meidän kohdallamme sen kaiken hehkutuksen, mitä se on osakseen saanut.

Puspus, Essi

20160222_142523-1

PhotoEditor-1456788942095

20160218_125235-1-1-1

20160222_173928

GOPR6575_1456587954642_high

20160219_115519-1

20160222_144152-1-1-1

 

Se pyörittää

Nyt, kun ollaan taivasteltu tänne blogiin reilut neljä kuukautta lähinnä kaikkea yleismaailmallista, niin ajattelin että välissä voisi antaa teille vähän konkreettisempaakin juttua meidän Thaimaan budjettimme muodossa. Kaikkia reissaamisesta kiinnostuneita kiinnostaa aina kuitenkin eniten se yksi asia, raha. Heti alkuun voin kertoa, että mitään kroisoksia me ei olla, sellaiseksi ei pizzaa opiskelujen ohella paistavana pääse tulemaan. Suomessa me ei kauheana mietitä minkä verran rahaa laitetaan esimerkiksi ruokaan, vaan useamman kerran viikossa tulee asioitua kauppahallin kalatiskillä. Tiukassa budjetissa pysyminen siis ei ollut meille mikään itsestäänselvyys, mutta tieto siitä, että mitä nopeammin rahansa käyttää, sitä nopeammin paluulipun hankkiminen koittaa, sai hövelin meikäläisenkin ryhdistäytymään.

Ennen reissua lueskeltiin muiden blogien budjettipäivityksiä, tsekkailtiin majapaikkojen hintoja netistä sekä tutkittiin Madventuresin Kansainvälisen seikkailijan opasta, jotta saisimme edes pientä käryä siitä, minkä verran rahaa kuukaudessa tulee tarvitsemaan. Kaikkien pläräysten ja pohdintojen kautta päädyimme summaan 700€/kk nenää kohden eli 1400€ kahdelta hengeltä, joka tarkoittaa noin 46.7€ päiväbudjettia. Budjetti meillä oli kuitenkin sen verran joustava, että päätimme jo Suomessa, että mikäli jotakin haluamme tehdä, sen me myös teemme budjetista huolimatta.

Tarkoitukseni oli seurata rahankäyttöä kirjaamalla nostot ylös ja laskemalla sitä kautta paljonko rahaa menee, mutta loppupeleissä olen päätynyt kirjaamaan pieneen vihkoon jokaikisen ostoksen, mitä olemme reissussa tehneet. Homma voi kuulostaa vaivalloiselta, mutta loppupeleissä se ei sitä ole, siitä kehittyy varsin nopeaa mukava rutiini. Mulle homma on kaikenlisäksi kaikkea muuta kuin luonteenomaista, sillä Suomessa en paljoa mieti kuinka monta lanttia viikossa laitan esimerkiksi kahviin.

Meillä oli jo Suomessa käytössä yhteinen ruokatili, joten reissuun lähtiessä päätimme, että maksetaan kaikki yhdessä köntissä ja mikäli jompikumpi haluaa suorittaa sitten jotain kalliimpaa aktiviteettiä ilman toista, tasataan tilit myöhemmin. Tämä systeemi on osoittautunut kyllä todella toimivaksi, ei nimittäin tarvi ravintoloissa, kaupoissa tai toreilla tasailla laskuja, kun minä maksan aina kaiken. Tähän mennessä tasauksiakaan ei ole tarvinut paljoa tehdä, mitä minä nyt olen muutaman kerran laittanut vähän ylimääräistä ruokatilille oluen takia. Koska ollaan maksettu kaikki yhdessä, ovat alla olevat summat myös aina kahta henkeä kohden, uskon että jokainen osaa jakaa tarvittaessa summat puoliksi.

Alla olevassa esityksessä ei siis ole otettu huomioon ennen reissua tehtyjä ostoksia, kuten lentolippuja(HEL-BKK, KRB-SGP-CEB, MNL-KL), rokotuksia/lääkkeitä(Hepatiitit A ja B, lavantauti, japanin aivokuume, lariam) tai muita hankintoja(muistikortit yms.), joihin upposi noin 1500€ henkilöä kohden. Reissun kokonaisbudjetti on siis loppupeleissä enemmän, kuin reissussa kulunut rahasumma. Huomiona myös, että huonon nostokurssin vuoksi olen käyttänyt kääntökurssina 1 €=37 Bahtia.

ASIAAN

Vietimme Thaimaassa yhteensä 58 päivää, joiden aikana pätäkkää kului kaikenkaikkiaan:

107 456 Bahtia eli noin 2905 €, eli yhden päivän budjetiksi muodostuu 50€ / 2 henkeä.

Tämä summa pitää sisällään ihan kaikki käyttörahat reissun ensimmäisen 58 päivän ajalta. Vaikka olenkin pitänyt kirjaa pienimmistäkin ostoksista, en ala erittelemään ihan kaikkia yksittäisiä rahanreikiä, vaan vain ne, jotka vaikuttivat budjetiimme huomattavasti. Esimerkiksi ruokaan kulunutta summaa en ole eritellyt, siihen kului Thaimaassa aika tarkasti 750b/pv kahdelta hengeltä(20.3€).

MAJOITTUMINEN

Vaikka vietimme Thaimaassa 58 päivää, maksoimme vain 39 yöstä. Yhden yön vietimme satamassa lauttaa odotellen ja 17 yötä majotuimme ilmaiseksi Workawayn merkeissä. Kolme yötä vietimme dormissa ja loput yöt vietimme kahden hengen huoneissa tai bungaloweissa. Halvin yksittäinen yö maksoi 180B ja kallein 500B, joten hintahaarukka pyöri 5.5 euron ja 13.5 euron välissä.

Kokonaisuudessaan majoittumiseen kului 14 840 bahtia eli 401 €.

Keskiarvollisesti siis kulutimme 380 Bahtia päivässä yöpymiseen(ilmaiset yöt ei mukana), eli pari ropoa yli 10 euroa. Summa oli yllättävän pieni, sillä yhdestäkään majapaikasta ei ole mitään kummoista valittamista.

TRANSPORTAATIO

Koska meille on syntyessämme annettu lahjaksi jalat, niin emme paljoa tuktuk-kuskeja vaivanneet. Tähän on siis listattu suurimmat liikkumiset meidän Thaimaa-aikana eli matkat: BKK Suvarnabhumi-BKK-Koh Tao-Koh Phangan-Koh Samui-Koh Lanta-Krabi Town. Ensimmäinen näistä taitettiin taxilla, loput matkanjärjestäjien minivaneilla, busseilla sekä lautoilla. Näiden lisäksi Koh Phanganilla muutama sata bahtia upposi paikallistaxiin(niitä ei ole huomioitu).

Kulkemiseen kului yhteensä 4800 bahtia eli 130€.

SKOOTTERIVUOKRAT

Koska skootteri vain sattuu olemaan se paras tapa liikkua sekä nähdä, mekin vuokrasimme skootterin yhteensä 15 päivänä. Suurimmassa osassa paikkoja saimme skootterit jopa hieman alihintaan tiettyjen suhteitten kautta, mutta hintaluokka antaa vähän osviittaa todellisista hinnoista.

Viidentoista päivän skootteriajelut ilman polttoainekustannuksia verotti matkakassaamme yhteensä 2060 bahtin eli 56 € edestä.

OPEN WATER DIVER -KURSSI SEKÄ HUPIDYYKIT

Ehdottomasti suurimpana ja yllättävimpänä menoeränä meillä oli OWD-kurssin suorittaminen Koh Taolla. Kokemus oli todella hyvä ja yhtäkään päivää ei ole harmittanut, että kurssille lähdettiin. Suoritettiin kurssi Koh Tao Diversin kanssa ja valittiin kurssipaketeista kallein, sillä siihen kuului mukaan myös omat maskit sekä snorkkelit. Tuo muutaman kymmenen euron sijoitus on osoittautunut todella kannattavaksi, sillä ollaan koko reissun aikana snorklailtu ainakin 40 päivänä.

OWD-kurssi maskeineen 21 800 bahtia + kaksi hupidyykkiä per naama 3600 bahtia = 25 400 bahtia eli 687 €. 

KAIKKI MUU

Pikaisen laskutoimituksen perusteella kaikkeen muuhun upposi siis 60 356 bahtia eli päivää kohden laskettuna 1040 bahtia (28€). Tämä summa pitää sisällään kaikki ruokailut, vedet, sisäänpääsymaksut, polttoaineet sekä ostokset. Jälkikäteen ajateltuna rahaa kului jopa yllättävän paljon, sillä niiden 18 päivän aikana, jotka vietimme Koh Lantalla resortin seiniä maalaten, meidän ei tarvinnut maksaa yhdestäkään yöstä tai ruoka-annoksesta. Toisaalta, yli 20 % budjetistamme upposi OWD-kurssiin, joten voimme olla tyytyväisiä, että ensimmäisen pitkän reppureissumme, ensimmäisten kahden kuukauden budjetti piti näinkin hyvin!

Nyt kun vauhtiin päästiin, niin seuraavien viikkojen aikana koitan jaksaa väsätä vastaavat setit myös lyhyestä Singaporen visiitistämme sekä lähes kahden kuukauden ajastamme Filippiineillä.

Terve vaan,

Juho