Pallontallaajat.net
Valikko

Saari

Matka Koh Taolle oli varsin sumuinen. Oltiin vain ostettu liput Bangkokista saarelle, ja tiedettiin käytännössä lähtöaika ja saapumisaika, muuta ei oltu kaikessa hötäkässä edes ajateltu, koska haluttiin vain nopeasti jonnekkin, missä on vettä. Bussiin hyppäämisen jälkeen kesti lähes 2 tuntia, että oltiin edes päästy pois Bangkokin kaupunkialueelta ja kukaan ei tietenkään kertonut syytä tunnin pysähdykselle rautatieasemalla. Lopulta saavuttiin täysin yllättäen Chumponiin hiukan ennen kolmea aamuyöllä. Kuski karjaisi “Koh Tao” ja siinä välissä pääteltiin, että on aika napata rinkka läjästä ja painella odottelemaan lauttaa. Loppupeleissä odoteltiinkin paatin lähtöä nelisen tuntia pahanhajuisen meren rannalla, ja koska puuta ei tullut koputettua, pienessä vesisateessa. Ja ihan pienenä vinkkinä voin sanoa, että vaikka kuinka tekisi mieli heivata se collegepaita ja pitkälahkeiset housut pois jo Bangkokissa, koska “eihän täällä kylmä voi tulla”, niin ei ehkä kannata, koska lämpöä lautalla oli varmaan 15 astetta. Eipä meidän reissun aikana vielä keleillä ole juhlittu, mutta siinä vaiheessa kun lämpöä on vähemmän kuin Suomen kesässä korkeimmillaan, alkaa vähän viluttaa.

Olin uhonnut Essille aiemmin, että perille päästyämme nakataan vain rinkat rannalle ja rynnätään suoraan uimaan. Ei rynnätty. Ei olla rynnätty vieläkään, vaikka on jo neljäs päivä saarella. Paikkahan on kaikessa pienuudessaan kuin paratiisi, ainakin jos kävelee pimeällä ilman taskulamppua, eikä näe keskeneräisiä ja rumia rakennustyömaita. Tahti saarella on ainakin itseä miellyttävä, mitään ei tarvi tehdä, jos ei halua. Meillä suunnitelmissa oli alunperin vain uiskennella ja nauttia elämästä, tehdä pitkiä kävelyretkiä saaren eri osiin ja opetella snorklaamaan. Tähän mennessä on kuitenkin satanut joka päivä enemmän tai vähemmän, joten sen suurempaa ohjelmaa ei olla vielä päästy kehittämään. Lauttamatkan aikana paikallinen turistiopas kyseli vähän kaikilta, että meinaattekos sukelluskurssia käydä, sillä siitähän tämä kilpikonnasaari tunnetaan. Meillä ei todellakaan ollut suunnitelmissa mennä snorklaamista pitemmälle, mutta mistäs me itsemme löydettiinkään jo toisena päivänä. Sukelluskouluksemme valikoitui suomalainen Koh Tao Divers, josta olimme kuulleet kehuja jo aiemmin. Kelien vuoksi päätimme kuitenkin siirtää OWD-kurssin alun viikonlopulle, joten lauantaina päästään siis tositoimiin.

Terve vaan,

Juho

Ainiin, reissumme meininkejä pääsee seuraamaan myös Instagram-tilitä polulta_harhaan

GOPR2174_1442563231501_low

 

Päivät on täällä hitaita

Aika on omituinen käsitys reissussa. Välillä on vaikeaa muistaa, ollaanko oltu reissussa päiviä vai kuukausia. Päivät menevät ohi omalla painollaan, pimeä tulee aikaisin. Nyt on menossa päivä numero yksitoista. Olemme nähneet yhden suurkaupungin ja tällä hetkellä oleskelemme vain 21 neliökilometrin saarella, Koh Taolla. Bangkok oli kaaos. Vaikka odotin vielä pahempaa sekasortoa ja hälinää, on fiilikset vieläkin jotenkin sekavat. Bangkok on ensimmäinen kaupunki, johon mieleni ei tee enää koskaan palata.

Bangkok tarjoaa jotakin kaikille aisteille. Jokainen aistimus tuntuu erittäin vahvalta, kun ne kaikki iskevät päälle kerralla. Vielä nukkumaan mentäessäkin koin harha-aistimuksia; paistorasvan käryn sieraimissani, “hey madam, tuk-tuk”-huudot korvissani ja paistetun riisin maun suussani. Kun tämä kaikki yhdistyi erittäin hiostavaan huoneilmaan, josta aamulla heräsi omassa hikilammikossaan, pystyin nukkumaan kuin tukki. Kaikki näkeminen, kokeminen ja tunteminen päivän aikana väsyttivät niin kovasti, ettei pitkistä yöunista ollut puutetta. Kuitenkin aika kulkee jatkuvasti niin erilalailla kuin Suomessa, ihan kuin kaikka eläisivät täällä imaginaariajassa.

Nyt on vuorossa sitten opetusosuus. Jos haluaa pehmeämmän laskun Bangkokkiin, älä mene suoraa yöksi Khao San Roadille. Mene alueelle, jossa et välttämättä törmää yhteenkään muuhun turistiin. Näet ihan erilaisen, hitaamman, elämänrytmin ja työpaikkoja, joiden tarkoitus ei ole vain kiskoa turisteilta nelinkertaista hintaa paikallisiin verrattuna. Saat syödä paikallisten kanssa ja maksaa ateriasta 0,75 e. Ei tarvitse yöpyä diskon vieressä ja katsella ilokaasua vetäviä brittejä. Joudut vastaanottamaan enemmän tuijotuksia, mutta joudut harvemmin huijatuksi ja saat olla pääsääntöisesti rauhassa. Älä syö koko ajan samaa ruokaa, vaikka se olisikin halpaa. Minulla alkoi kasvaa riisiä korvasta jo neljäntenä päivänä. Älä luota paikallisiin, jotka tulevat puhumaan sinulle. He haluavat aina jotakin. Mene tien yli mieluiten paikallisen mukana. Liikenne on yhtä kaaosta, joten mieluummin sitä kuolee porukalla. Paikallista seuraamalla saattaa jopa hyvällä tuurilla menettää ainoastaan muutaman raajan. Muista myös nauttia. Kaikki on niin erilaista ja voimakkaampaa kuin Suomessa. Nähtävää on enemmän kuin yhden elämän aikana ehtii näkemään ja niin monenlaista syötävää, että toivoisi olevensa lehmä. Ihan niiden vatsojen takia.

Puspus, Essi

 
GOPR2053_1442378068974_low

Mä meen

Kun minä noin kuusi vuotta sitten ihan sattumalta poimin Madventuresin Kansainvälisen seikkailijan oppaan hyllystä paikallisessa kirjakaupassa, taskussani juuri sopiva määrä rahaa kirjan ostamiseksi, en todellakaan voinut kuvitella, kuinka paljon se kirja tulisi muuttamaan ajatusmaailmaani. Siihen asti kuvitelmani matkustamisesta oli hyvin yksipuolinen: pakettimatka Teneriffalle tai sukuloimaan Atlantin toiselle puolelle. Toki olin kuullut Madventureskaksikon matkoista ja nähnyt DVD-boxeja Kärkkäisen hyllyillä, mutta jostakin syystä aihe ei ollut kiinnostanut minua. Tiesin myös, että tutuntutuntutut olivat olleet interrail-reissulla ja “se yksi oli käynyt Aasiassakin”, mutta mielestäni se vaikutti hullulta. Kotiin päästyäni kuitenkin aloin lukemaan kirjaa määrätietoisesti ensimmäiseltä sivulta asti, kunnes pääsin kohtaan:

+KAIKKEIN TÄRKEIMPÄNÄ riippumatto – Madventures ehdottaa riippumaton keksijälle Nobelin chillauspalkintoa, niin oiva matkavaruste se on. Lisäksi hammock on oivallinen vuode monissa ääriolosuhteissa!”                                                                                                              (Madventures Kansainvälisen seikkailijan opas s.88)

No kirjan lukeminen ei voinut jatkua ennen riippumaton ostoa, löysinkin sen varsin vaivattomasti paikallisesta urheiluvälineliikkeestä ja sen jälkeen ahmin kirjan loppuun parissa päivässä. Pelkästään sen kirjan lukeminen avarsi elämääni sen verran, että aloin heti suunnittelemaan omaa reissua, miten sen toteuttaisin, rahoittaisin ja kenen kanssa lähtisin.

Seuraavan talven aikana tutustuin lisää budjettimatkustamiseen, katsoin Madventuresin kaksi ensimmäistä kautta sekä suunnitelin omaa interrail-matkaani, joka toteutuikin seuraavana kesänä 2010.

Miksi sitten lähden juuri nyt? Aika vain tuntuu sopivalta, Essi sai kandin paperit kesän alussa ja itselläni on takana vuoden opiskelut yliopistossa. Takana on monta vuotta peruskoulua, vuosi ammattikoulua, lukio, armeija, vuosi töitä ja viimeisimpänä vuosi yliopistoa ja jatkuvaa työntekoa. Nyt tuntuu siltä, että on oikea hetki pysähtyä katsomaan, miltä maailma näyttää. Lisäksi oikean matkakumppanin löytyminen edesauttaa asiaa. Kuukausien mittainen matka on ollut keskustelujemme aiheena lähes ensimmäisestä tapaamisestamme asti ja sen suunnittelu on aloitettu hyvissä ajoin. Kun lopullinen päätös matkasta tehtiin viime syys-lokakuussa, olo helpottui, enää ei tarvinut pohtia, että milloin se mahdollisuus reissulle voisi tulla, eikä tekosyiden keksiminenkään enää ollut mahdollista!

Nyt, kun ensimmäinen viikko Bangkokissa on takana, alkaa pikkuhiljaa tuntua, että elämästä voi tosiaan nauttiakin. Matka siis jatkuu ja elämä hymyilee.

Jäniksen vuosi

Jokaisella matkalle on syynsä. Osa haluaa irrottautua arjesta, toiset tutustua uusiin kulttuureihin ja jotkut haluavat tietää, tuntuuko erilaiselta örveltää Teneriffalla kuin koti-Suomessa. Jokaisella on omat syynsä ja tapansa matkustaa, eikä toinen tapa ole toista oikeampi tai parempi.

Miksi minä sitten haluan lähteä reissaamaan? Mikä saa 22-vuotiaan yliopisto-opiskelijan lähtemään reppureissulle, jos on aina käynyt maksimissaan vain viikon pituisilla matkoilla ja kahden yön reissuille tulee raahattua mukana viisi repullista tavaraa ihan vain varmuuden vuoksi? Kuinka kuvittelen selviäväni parhaimmillaan jopa yhdeksän kuukautta reissun päällä, kun välillä kotoa poistuminen muualle kuin töihin tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta?

Samassa työpaikassa tuli raadettua melkeinpä neljä vuotta putkeen. Se on tosi pitkä aika tässä iässä. Opintotuella on kuitenkin mahdotonta maksaa vuokra, laskut ja syödä, joten töitä oli tehtävä. Kun yrittää täysipäiväisesti opiskella sekä samalla tehdä töitä, on välillä mahdotonta pysyä täysipäiväisesti järjissään. Päätin, että kun kandin saan ulos, on pakko saada tehdä ja nähdä jotakin muuta. Onneksi matkakumppanini oli avoin haluamalleni matkan ajankohdalle, joten määrittelemätön aika reissunpäällä auttoi jaksamaan viimeisenkin rutistuksen töissä. Nyt on aika ansaitulle hengähdystauolle, tervetuloa minun jäniksen vuoteni!

 

Puspus, Essi