Thaimaa Archives - Polulta harhaan
Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa kategoriaa

Thaimaa

Päivät on täällä hitaita

Aika on omituinen käsitys reissussa. Välillä on vaikeaa muistaa, ollaanko oltu reissussa päiviä vai kuukausia. Päivät menevät ohi omalla painollaan, pimeä tulee aikaisin. Nyt on menossa päivä numero yksitoista. Olemme nähneet yhden suurkaupungin ja tällä hetkellä oleskelemme vain 21 neliökilometrin saarella, Koh Taolla. Bangkok oli kaaos. Vaikka odotin vielä pahempaa sekasortoa ja hälinää, on fiilikset vieläkin jotenkin sekavat. Bangkok on ensimmäinen kaupunki, johon mieleni ei tee enää koskaan palata.

Bangkok tarjoaa jotakin kaikille aisteille. Jokainen aistimus tuntuu erittäin vahvalta, kun ne kaikki iskevät päälle kerralla. Vielä nukkumaan mentäessäkin koin harha-aistimuksia; paistorasvan käryn sieraimissani, “hey madam, tuk-tuk”-huudot korvissani ja paistetun riisin maun suussani. Kun tämä kaikki yhdistyi erittäin hiostavaan huoneilmaan, josta aamulla heräsi omassa hikilammikossaan, pystyin nukkumaan kuin tukki. Kaikki näkeminen, kokeminen ja tunteminen päivän aikana väsyttivät niin kovasti, ettei pitkistä yöunista ollut puutetta. Kuitenkin aika kulkee jatkuvasti niin erilalailla kuin Suomessa, ihan kuin kaikka eläisivät täällä imaginaariajassa.

Nyt on vuorossa sitten opetusosuus. Jos haluaa pehmeämmän laskun Bangkokkiin, älä mene suoraa yöksi Khao San Roadille. Mene alueelle, jossa et välttämättä törmää yhteenkään muuhun turistiin. Näet ihan erilaisen, hitaamman, elämänrytmin ja työpaikkoja, joiden tarkoitus ei ole vain kiskoa turisteilta nelinkertaista hintaa paikallisiin verrattuna. Saat syödä paikallisten kanssa ja maksaa ateriasta 0,75 e. Ei tarvitse yöpyä diskon vieressä ja katsella ilokaasua vetäviä brittejä. Joudut vastaanottamaan enemmän tuijotuksia, mutta joudut harvemmin huijatuksi ja saat olla pääsääntöisesti rauhassa. Älä syö koko ajan samaa ruokaa, vaikka se olisikin halpaa. Minulla alkoi kasvaa riisiä korvasta jo neljäntenä päivänä. Älä luota paikallisiin, jotka tulevat puhumaan sinulle. He haluavat aina jotakin. Mene tien yli mieluiten paikallisen mukana. Liikenne on yhtä kaaosta, joten mieluummin sitä kuolee porukalla. Paikallista seuraamalla saattaa jopa hyvällä tuurilla menettää ainoastaan muutaman raajan. Muista myös nauttia. Kaikki on niin erilaista ja voimakkaampaa kuin Suomessa. Nähtävää on enemmän kuin yhden elämän aikana ehtii näkemään ja niin monenlaista syötävää, että toivoisi olevensa lehmä. Ihan niiden vatsojen takia.

Puspus, Essi

 
GOPR2053_1442378068974_low