Pallontallaajat.net
Valikko
Kuukausikohtaiset arkistot

maaliskuu 2016

Veturi, taksi, valtamerilaiva

Olen maininnut jo aiemminkin siitä, että me tykkäämme juhlia kaikenlaisia kissanristiäisiä. Tänään meillä onkin taas syytä juhlaan, sillä reissumme on saavuttanut erityisen merkkipaalun. Jos hääpäivien nimityksiä mitattaisiin päivissä, olisikin meillä ja reissullamme tänään kymmenkertainen posliinihääpäivä. Päätimme juhlistaa tätä merkittävää virstanpylvästä julkaisemalla blogipostauksen numeroista.

10 000: Kulutetut eurot reissun päällä. Tosin tuo summa tuli jo täyteen eilen, jolloin nyt taidetaan olla yli kymppitonnin 27 ja puoli euroa.

204: Tunnit (eli kahdeksan ja puoli päivää), jotka ollaan vietetty maasta, kaupungista tai kylästä toiseen siirtyen lentämällä, busseillen, junaillen tai veneillen.

200: Vietetyt päivät reissussa.

102: Ladattua kuvaa Instagramiin. Tämä on aika supistettu otos siitä, kuinka monta kuvaa meillä on kaikilla muistikorteilla. Odottakaa sukulaiset ja ystävät innolla, aion pitää niistä 30 000 kuvasta sitten diaesityksen, jossa kerron jokaisesta kuvasta erikseen muutaman minuutin mittaisen selostuksen. Tilaisuudessa omat eväät ja juomat ovat sallittuja ja jopa suositeltuja.

58: Tulevan kämppämme neliömäärä. Kyllä, saimme viimein asunnon. Kiitos kaikille, jotka jollakin tavalla oli sotkettu tähän asuntorumbaan, jota olemme viimeisimmät viikot käyneet.

49: Vietetyt yöt miljoonakaupungeissa.

47: Eri kotien/majoituspaikkojen, ihan miten niitä haluaakaan kutsua, lukumäärä.

39: Rinkkakilot mukana tällä hetkellä, käsimatkatavaroita ei uskalla punnita. Yritetään tästä painosta puhuttaessa aina vedota siihen, että meidän rinkat itsessään on tosi painavat. Syy ei ainakaan voi olla siinä, että meillä olis liikaa tavaraa mukana.

34: Ostettujen uusien vaatekappaleiden määrä. Puolustukseksemme voin kyllä sanoa sen, että kyllä se hajottaa pitää 200 päivää samoja vaatteita. Pari uutta mekkoa välillä saattaa olla halpa mielialalääke.

28: Etsityt geokätköt.

25: Luettujen kirjojen määrä. Kerrankin ei ole ollut tekosyitä, joiden takia ei ehtisi lukemaan. Erittäin yllättävää on se, millaisia kirjoja reissusta sattuu löytämään. Teoksia on tullut luettua vuoden 2014 Finlandia-palkinnon voittajasta Maria Kallio -dekkareihin.

21: Otettua polaroidkuvaa.

20: Julkaistut blogitekstit, joiden takia on välillä huudettu toisillemme, itketty ja heitelty tablettia ympäri huonetta.

19: Näin monella erityyppisellä kulkupelillä matkaa on taitettu (esimerkiksi lossi, tuktuk, e-bike, banga, jeepney ja pitkähäntävene).

12: Koluttujen leffateatterien lukumäärä neljässä eri maassa.

10: Lähetettyjen työhakemusten määrä. Positiivista on, että molemmilla on jotakin töitä jossakin vaiheessa, sitten kun täältä viitsimme kotiutua.

9: Lennot, joiden jokaisen aikana on ehtinyt miettiä muun muassa perhosefektiä ja pelastusliivien sijaintia.

8: Kulutettua rasvaputellia. Olisi pitänyt raahata useampi mukana Suomesta, sillä varsinkin aurinkorasva on esimerkiksi Thaimaassa turhan kallista, mutta eihän se Juho antanut minun täyttää rinkkaani kuin kuudella purkilla.

7: Pelottavat kohtaamiset luontokappaleiden kanssa. Tähän mahtuu muun muassa sekopäisten hanhien hyökkäys, kalan kiinni iskeminen hampaillaan nilkkaani niin, että veri vaan lensi, sekä uiminen kolmimetrisiä myrkyllisiä merikäärmeitä pakoon. Tosin merikäärmeet olisivat ehkä saattaneet voittaa sen kilpauinnin, joten tilanne näytti ehkä uhkaavalta vain meidän näkövinkkelistä.

6: Kärsittyjen burmalaisten vatsatautien/ruokamyrkytysten määrä.

5: Tällä reissulla vierailtujen maiden lukumäärä. Turhaa kiirettä emme siis ole pitäneet, mutta emmehän me mitään maabongareita olekaan.

4: Kirjoitettuja reissureportaaseja Kalajokilaakso-lehteen.

3: Reissun kolme WTF-hetkeä: auton töytäisemäksi joutuminen, “ampumavälikohtaus” paikallisen pikkupojan ja kuulapyssyn kanssa, kun emme suostuneet antamaan hänelle rahaa, sekä vesi-ilmapalloisku, jossa Juhon selkään heitettiin valtava vesi-ilmapallo ohi kaahavan mopon selästä.

2: Vierailua sairaalassa.

1: Yksi ja ainut kerta, jolloin olen näppäillyt itseni Finnairin sivuille ja etsinyt seuraavalle päivälle lennot Suomeen, kun Juhon valitus kaikesta kävi täysin ylivoimaiseksi.

Tämmöisistä luvuista on siis koostunut meidän viimeisimmät 200 päiväämme. On ollut vaikeaa, mukavaa, raastavaa, hauskaa, pelottavaa, surullista, raskasta, onnellista, tukalaa ja ylitsepursuavan parasta. Näiden päivien perusteella voisin vetäistä sellaisen loppukaneetin, että tekisin kaiken kyllä myös uudestaan. Ainakin viimeistään siinä vaiheessa, kun on dementia iskenyt, eikä enää muista niitä vaikeita päiviä.

Puspus, Essi

20160216_171214-1

20160201_143627-1

20160309_155511-1-1

received_1744495205791200

received_1744495329124521

IMG_20160324_182236

IMG_20160324_181955

PhotoEditor-1457388358813-1

Ongelma

Mistä löytyy se Burma, josta olen saanut lukea useammasta matkablogista? Se Burma, jossa ihmiset tulevat luoksesi ihmetyksen ilme kasvoillaan ja kyselevät kummissaan, mistäpäin maailmaa valkonaama on tulossa. Mun täytyy kertoa, että en tiedä. Sen kuitenkin tiedän, että näiltä alueilta joissa me ollaan kuljettu, sitä ei ole löytynyt. Mukana on toki ollut niitäkin hetkiä, kun paikalliset heiluttelevat meille mielellään kättään ja hymyilevät kauniisti, mutta ollaan me kyllä saatu nähdä täällä koko reissun julmimmatkin meille osoitetut ilmeet.

Kun me päätettiin tulla Burmaan, oltiin totaalisen riemuissaan siitä, että päästään turismin osalta rauhallisempaan maahan. Sellaiseen, jossa vierasmaalaiseen suhtaudutaan aidon lämpimästi ihmisenä, ei maailmaa kiertävänä lompakkona. Tottakai tiedettiin, että turismi on räjähdysmäisessä kasvussa ja että monet tunnetuimmat kohteet ovat jo nyt varsin suosittuja. Tietenkin ollaan myös itse kierretty hyvin perinteisiä reppureissukohteita, mutta minkäs sille mahtaa, kun monesta lähteestä on saanut lukea, että ne nyt vain ovat ne kauneimmat kohteet tässä maassa. Itse kuitenkin uskon, että tämä maa pitää sisällään niin paljon muutakin, kuin Mandalayn ympärillä olevat vanhat kaupungit, junamatkan Pyin Oo Lwinistä Hsipawiin, Baganin temppelit tai trekin Kalawista Inle Lakelle. Kuukausi vaan on varsin lyhyt aika keretä tutustumaan useampaan paikkaan lähes kaksi kertaa Suomen kokoisessa valtiossa, jossa tie- sekä rautatieverkko ovat varsin kehnossa kunnossa. Parin vuoden päästä netistä löytyy varmasti myös enemmän tietoa turismille avoimista paikoista, jolloin maassa reissaaminen eittämättä helpottuu. Tällä hetkellä kun ei vielä voi olla kovin varma, onko kaikille alueille meneminen täysin turvallista.

Tähän aikaan vuodesta Burmaa, tai etenkään Shanin osavaltiota ei voi luonnehtia kovinkaan kauniiksi. Kaikki näkemämme paikat ovat olleet todella kuivia, joka toki tiedettiin etukäteen, ajankohtamme kun sattuu sijoittumaan kuivan kauden loppupuolelle. Trekkailessamme kohti Inle-järveä kuljimme halki kuivempaakin kuivempien riisiterassien, joten pystyimme vain kuvittelemaan kuinka kauniin vehreää alueella on sadekauden lopulla. Nyt mieleen jäi punaruskea, pölisevä, kuivuuden vuoksi lohkeileva maa. Trekki oli kuitenkin todella hieno kokemus, sillä kumpuileva maasto sekä kaukana siintävät vuoret loivat usvan läpi puskevien aamuauringon ensisäteiden avulla mystisen vaikutelman.

Me tosiaan ollaan vierailtu Burman kahdessa suosituimmassa trekkikohteessa, Hsipawissa sekä Kalawissa. Hsipawissa meidän trekkailut jäi väliin kehnon sään sekä mahataudin takia, jälkimmäinen tosin meinasi pilata hommat myös Kalawissa. Trekkaaminen on todella kätevä tapa yhdistää liikunta, uuteen kulttuuriin ja uusiin ihmisiin tutustuminen sekä maisemien katselu. Meidän parin päivän trekillä oppaamme johdattivat seitsemän hengen poppoomme pieniin kyliin, joista yhdessä vietimme yön paikallisen perheen lattialla. Kuulostaa varsin romanttiselta ja harmittomalta, tosin siinä illan hämärtyessä tuli kyllä mietittyä, onko se sittenkään ihan ok.

Käsitykseni mukaan Inlen alueelle ei saa tai ei ole turvallista vaellella ilman opasta. Tämä johtaa siihen, että turistit suuntaavat nokkansa kohti paikallisia trekkioppaita, joilta sitten ostetaan omaan aikatauluun sopiva vaeltelu. Hupi on itseasiassa varsin halpaa, varsinkin jos saa yhdistettyä voimansa muiden reissaajien kanssa, sillä neljän hengen ryhmä saa reissun jo aika paljon halvemmalla hinnalla henkilöä kohden. Noin parinkymmenen ameriikan dollarin päivähintaa vastaan saa oppaan, yöpymisen, ruoat sekä tarvittavat kuljetukset järven halki, ja rinkkakin nakataan Inle järven alueella olevaan etukäteen varattuun hotelliin.

Mikä tässä hommassa sitten mietityttää? No, oppaaltamme saimme selville, että vaikka perhe, jonka lattialla nukumme saakin jokaisesta kuorsaajasta rahallisen korvauksen(reilun dollarin/nokka) ei kyläyhteisö muuten hyödy turisteista rahallisesti. Toki kylissä on aina muutama koju, joihin turistit käyvät sijoittamassa muutaman lantin kaljan, veden tai pähkinän himoissaan. Koska meidänkin kylässä turisteja oli varsin paljon, mutta isäntätaloja varsin vähän, heräsi mulle kysymys, mitä vaatii toimia isäntä- tahi emäntäperheenä trekkipoppoille. Oppaamme auliisti kertoivat, että se vaatii rahaa. Tietenkään meitä turisteja ei voida laittaa nukkumaan mihin tahansa maalattialle lehmien joukkoon, vaan talon täytyy olla tarpeeksi suuri sekä perheellä täytyy olla vara ostaa tarpeeksi suuri määrä peittoja, tyynyjä ja nukkuma-alustoja. Toisin sanoen tilanteesta hyötyvät, kuten lähes kaikkialle maailmassa, rikkaimmat. Toki tässä tilanteessa rikkaus ei tarkoita sadantonnin mersua pihalla ja lapsia merkkivaatteissa, vaan Burmalaisen pienen kylän mittakaavassa rikkautta. Meidänkin emäntänä toiminut mummeli oli elämänsä aikana vieraillut vain muutaman kerran parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevassa Kalawin kylässä. Uudemmilla sukupolvilla maailma oli vähän kuitenkin päässyt jo avautumaan, mummelin lapsenlapsi näppäili hymyhuulilla Korealaisen älypuhelinjätin kosketusnäyttöä lehmän kuorsatessa viereisessä huoneessa.

Vaikka suhtaudunkin mietteliäästi tämän tapaisiin trekkireissuihin, en tarkoita sitä, että jättäisin sen seuraavalla kerralla tekemättä, harmittaa vain, kun raha kulkee rahan perässä. Lisäksi Hsipawiin on muodostunut erään majatalon ympärillä tietynlainen imperiumi, jota majapaikan omistaja herra C johtaa Pohjois-Korealaisin ottein. Alueen muut pienyrittäjät on ostettu pois markkinoilta, joten kyseisen majatalon toiminta on hieman kyseenalaista. Netistä varmasti löytyy lisää tietoa tiedonjanoisille, me lukaistiin herra C:n toiminnasta parista paikasta ja päätettiin tuhalata rahamme muualle.

Trekillä pääsi kuitenkin näkemään paljon enemmän “aitoa” Burmaa, vaikkakin jokaisen kulkemamme kylän lävitse menee päivittäin kymmeniä turisteja. Kävellessä pääsi myös kyselemään oppailta paljon burmalaisten arjesta, ruokailutottumuksista sekä koulutuksesta. Samalla tutustuttiin trekkiporukkamme muihin jäseniin, joiden kanssa sitten vietettiinkin yksi pidempi ilta Nyaung Shwessä vaeltelun jälkeen.

Suurimmaksi ongelmaksi Burmassa koen kuitenkin juntan. Burmaileva turisti ei voi millään välttyä kyseisen elimen tukemiselta, sillä lähes kaikkien sisäänpääsymaksujen kirstunvartioina toimii juntta. Lisäksi Inle-järven tai Baganin alueelle tultaessa joutuu maksamaan aluemaksun (12500 kyat ja 25000 kyat), joka suuntautuu käytännössä suoraan muualle, kuin alueiden kehittämiseen. Toki viime vuoden vaalien jälkeen maan hallinnon tilanne on muuttumassa, mutta paikallisten mukaan tilanne ei ole ainakaan toistaiseksi parantunut. Optimisti voisi toki ajatella, että päättäjät haluavat ensin kerätä ison potin rahaa kasaan, ja sitten kerralla parantaa tieverkostoa yhä kasvavien tarpeiden mukaan, mutta itse en tähän skenaarioon usko.

Vaikka Burmaan matkustavat turistit ovatkin pääsääntöisesti hieman kokeneempia reissaajia ja tietävät mitä odottaa, ollan saatu hämmästellä useaan otteseen sitä, kun ihmiset puskevat ottamaan kuvia paikallisista lupaa kysymättä. Myös todella suuressa osassa kuvista, mitä täältä näkee, on pääosassa paikallinen ihminen normaaleissa kotiaskareissaan. Ei siinä, burmalaiset ovat varsin kuvauksellista kansaa kauniine vaatteineen, kaularenkaineen tai aurinkovarjoineen, mutta uskon tämän olevan yksi suurimmisya syistä sille, miksi esimerksiki Inlen alueella paikalliset olivat jopa vihamielisiä turisteja kohtaan. Täällä normaaleista ihmisistä on tullut “keräilyesineitä”, joista napsitaan kuvia ja esitellään sitten kotona. Ongelmaa ei olisi, jos turistit kysyisivät ensin luvan paikallisilta kuvan ottamiselle. Useimmissa tapauksissa lupa varmasti heltiäisikin. Me kyllä ollaan saatu todistaa pariin otteeseen myös erittäin vihaisia ilmeitä ja kommentteja paikallisten osalta tilanteissa, joissa lupaa ollaan pyydetty. Toisaalta, monet joilta lupaa on kysytty, ovat halunneet myös nähdä heistä otetun potretin.

Mikä Burmassa sitten mun mielestä on ollut parasta? Kokonaisuus. Vaikka monet voi saadakkin näiden kahden blogipätkän perusteella sellaisen kuvan, että koko maa on ollut meidän mielestä surkea, ei asia ole ihan näin. Me molemmat tykätään paikoista, jotka herättää ajatuksia, ja sitä jos jotain on Burma ollut. Mandalayhin en varmasti menis uudelleen, mutta Inwassa voisin pyörähtää. Yksittäisistä paikoista mainitsisin tän hetkisen osoitteen Baganissa. Vaikka kaikenmaailman patsaat ja temppelit alkaa tullakin korvista ulos, on täällä meininki todella hyvä. Tienvarsilla kerrotaan alueen olevan muovipussi vapaa, joten roskia ei ole ihan yhtä paljoa kuin muualla, turisteja on paljon, mutta alueen ollessa näin suuri, saa pagodoja ja temppeleitä tuijotella ihan rauhassa. Edes viime viikolla voimaan tulleesta pagodojen päälle kiipeämiskiellosta ei ole ollut mitään haittaa, ei sitä ole tähän mennessä missään merkein kielletty, eikä sitä ole kukaan valvonutkaan. Toki ollaan itse jätetty kiipeilyt muille, kavereilta vain kuultiin…

Jos multa joku tulis nyt kysymään, kannattaako Burmaan matkustaa, en osaisi vastata. Vaikka maa onkin todella mielenkiintoinen, niin on tämä myös varsin raskas. Toiaalta en todellakaan tarkoita, että tänne ei kannattaisi tulla. Haluan, että jokainen tekee itse oman päätöksensä. Itse voisin tulla uudelleenkin, menisin vain ihan uusille seuduille. Jos kuitenkin päätät suunnata Burmaan ja erityisesti Pyin Oo Lwiniin, kannattaa majoittua Orchid-hotelliin, josta huoneen saa parilla kymmenellä dollarilla. Paikan valtavat huoneet, kaunis miljöö ja hyvä ilmapiiri tekivät majapaikasta Burmapätkämme kohokohdan. Läheltä löytyy myös pari kaunista puutarhaa, joten paikassa viihtyy helposti useamman päivän.

Terve vaan,

Juho

20160303_174306-1

20160228_162723

20160228_105612-1-1

20160303_103241-1

PhotoEditor-1457387891797-1

PhotoEditor-1457387976921

20160225_133440

20160303_142741-1

PhotoEditor-1457388282292

PhotoEditor-1457416082800-1-1

20160303_152941

 

20160303_183222

20160302_122810-1

20160304_132656-1

20160225_125600-1-1-1

FB_IMG_1457330914895

FB_IMG_1457329922793

PhotoEditor-1457330884858-1-1-1-1-1

20160304_130921-2-1-1

 

 

Pettymys

Onko meidän pakko hehkuttaa Burmaa, koska kaikki muutkin tekevät niin? Onko maa kaiken tämän hypetyksen arvoinen, mitä netin ihmeellisestä maailmasta on saanut ennen tänne tuloa lukea, vai onko Burma täysin ylihehkutettu kohde? Tämän reilun puolentoista viikon Burmassa oleilun perusteella voisin sanoa, että me emme ole vielä aivan vakuuttuneita siitä, että tämä maa olisi jotenkin ylivertaisesti mahtavin matkakohde verrattuna esimerkiksi naapurimaihinsa. Tuntuu, että moni Burmassa matkustanut on vetänyt ne vaaleanpunaiset burmalasit päähänsä ja painellut läpi nämä muutamat pakolliset turistikohteet, välittämättä ollenkaan Burman negatiivisista puolista.

Onko tänne sitten eettistä matkustaa? Siihen en osaa vastata. On ja ei. Me olemme olleet nyt kahdessa isommassa kaupungissa täällä Burmassa, Yangonissa ja Mandalayssa. Roskaa on ihan joka paikassa. Kaikista vierailemistamme maista Burmassa on ehdottomasti pahin ongelma roskaamisen kanssa. Kaikki roskat nakataan maahan, oli kyseessä sitten yksittäisen ihmisen karkkipaperi tai ravintolaseurueen jätteet. Katukoirat sitten ottavat ja levittävät roskat pitkin katuja ruokaa etsiessään. Jätteet lopulta lakaistaan puista tippuvien lehtien joukkoon ja unohdetaan sinne, minkäänlaisia koottuja kaatopaikkoja ei löydy mistään. Tästä tulee varmasti vielä suurempi ongelma siinä vaiheessa, kun matkailu täällä tulee räjähtämään käsiin.

Tänne matkaamisen eettisyyteen liittyy myös se, että jatkuvasti pitää tehdä pientä tutkimustyötä siitä, mihin se käyttämämme raha täällä lopulta päätyy, kummitteleehan maan historia kuitenkin kaiken taustalla. Matkailijan tulisi välttää monopoliasemaa hakevia majapaikkoja ja ostaa palveluita sekä tuotteita perheyrityksiltä.

Eläinten kohtelu on täällä myös yllättävän julmaa. Ajattelin etukäteen, että vallitsevana uskontona buddhalaisuus olisi vaikuttanut eläinten ja luonnon kohteluun positiivisesti, mutta enpä voinut olla enemmän väärässä. Ainoastaan eilisen aikana näimme, kuinka pieni poika potkaisi kissaa niin, että se lensi kaaressa ilman halki, nainen heitti koiran päälle kuumat teevedet, mies sylkäisi rauhassa maassa nukkuvaa koiraa ja eräs toinen
mies päätti heittää kadun toiselta puolelta koiria släpärillä. On surullista katseltavaa, kuinka sosiaalisesti hyväksyttyä täällä on eläinten kaltoinkohtelu, eikä sitä myöskään pelätä näyttää myöskään turisteille.

Etukäteen sai myös lukea siitä, kuinka ystävällisiä ja pyyteettömiä ihmiset Burmassa ovat. Täällä kuitenkin osataan jo ottaa turisteista rahallisesti hyöty irti. Turisteille muistetaan lyödä tuotteisiin ja palveluihin omat hintansa, monesti hinnoittelu tapahtuu ihan pärstäkertoimen mukaan. Listoissa ei yleensä lue tästä syystä hintoja, joten kannattaa kysyä aina etukäteen paljonko mikäkin maksaa. Näin välttyy siltä, ettei käy kuten meille, ja joudu maksamaan paikallisten ruokapaikassa parista limpparista ja kahvista 3000 kyattia, kun passeli hinta olisi ollut 1500 kyatin paikkeilla. Summa ei ole iso (3000 kyattia on vähän yli kaksi euroa), mutta kyllä se kyrpii maksaa tuplahintaa. Tällä tavalla hinnat myös vain jatkavat koko ajan nousuaan, jos jokainen turisti tyytyy kiltisti maksamaan kaksi kertaa enemmän kuin paikallinen. Paikalliset osaavat myös kaupata palveluitaan aika aggressiivisesti täällä kaupungeissa, joten harvoin sai kulkea kadulla ilman, että kyytiä ei olisi tultu tarjoamaan sitä 17 000 kertaa.

Toki onhan Burmassa myös ihmisiä, jotka ovat iloisia, pyyteettömiä ja hyvällä tavalla uteliaita. Lapsille on saanut heiskutella, ja meistä on haluttu ottaa kuvia. Kuitenkin tämä kaikki tuntuu jotenkin niin hirveän pliisulta Filippiinien jälkeen, missä se ystävällisyys ja kiinnostus on täysin ylitsepursuavaa.

Burmassa kuitenkin erityistä ihmetystä ja kiinnostusta on herättänyt se, että naisella on tatuointeja. Minua on osoiteltu lukuisia kertoja, ja olen käynyt paikallisten miesten kanssa useita keskusteluja, jotka ovat menneet aina samalla kaavalla:

Mies: “Tattoo!” (Osoittaa kättäni)
Minä: “Öö yes, heh heh.”
Mies: “S ngya sanyya ko hcain saatmapyat de bharsarpyanso shin aouttwinhpawpyahtarrsaw mhaathkyetpayyraan.” (Osoittelee kovasti omia tatuointejaan)
Minä: “Öö yes, nice.” (Näytän peukkua)

Siinäpä sitten ollaan erilaisin sormimerkein kommentoitu toistemme tatuointeja ja lopulta jatkettu matkaa. Burmassa melkein jokaisella miehellä on tatuointi, yhdelläkään naisella emme ole kuvia nähneet. Englantia täällä ei tunnu puhuvan kuin ne, jotka ovat turistibisneksessä jotenkin mukana. Kauppakojuissa ja takseissa osataan sanoa usein muutama sana englanniksi, yleensä numerot, ja paikallisten ruokapaikoista löytyy yleensä yksi, joka osaa avata listaa englanniksi turisteille.

Pukeutumisessa tulee oltua täällä myös tarkempi kuin naapurimaissa. Jos olen kävellyt kaupungilla shortseissa tai topissa, on ollut kyllä puolialaston olo. Paikalliset käyttävät pääsääntöisesti lungia ja pitkähihaista paitaa, joten myös turistit liikkuvat täällä yleisimmin paremmin verhoiltuina. Muuten hyvä, mutta kaupungeissa on päivisin ollut noin 34 astetta lämmintä, mutta ainakin vielä on pystynyt kituuttamaan suht siveellisellä vaatetuksella.

On Burmassa kuitenkin myös paljon nähtävää ja koettavaa, sitä en missään nimessä kiistä. Pagodat ja muut nähtävyydet ovat todella kauniita, mutta turisteja on yllättävän paljon. Itse pidin erityisesti Yangonin Circular Trainista, sillä siinä pääsi näkemään paikallista kaupustelukulttuuria ja Yangonin eri puolet. Kolmen tunnin junamatka kiersi ympäri kaupungin ja tämä lysti maksoi vaivaiset 200 kyattia (alle 20 senttiä) henkeä kohden. Oli mielenkiintoista nähdä, kuinka yhden vaunun sisällä voidaan lyödä vetoa, myydä kukkia ja tehdä ruoka-annoksia kätevästi mukana kannettavassa matkaravintolassa. Seuraavalla pysäkillä kaupustelijat jäivät joko pois tai vaihtoivat vaunua, ja uudet myyjät astuivat sisään. Juho jopa innostui testaamaan matkan aikana paikallisen miehen tarjoamaa betelpähkinää. Kokemus osoittautui yllättävän hauskaksi, ainakin minun ja paikallisten mielestä, jotka jaksoivat nauraa Juhon reaktiolle päätepysäkilleen asti. Yangonissa sijaitseva Shwedagon pagoda on myös näkemisen arvoinen, onhan se niin valtava kultainen, timanteilla ja rubiineilla koristeltu rakennus, ettei sitä voi kuin ihmetellä. Alueelta löytyy myös niin paljon piilopaikkoja, mihin voi tulla rauhoittumaan ja lueskelemaan kirjaa, jolloin pagodalla saa vierähtämään helposti koko päivän.

Siirtyminen Burmassa paikasta toiseen ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertaista, kuin mihin naapurimaissa on saanut tottua. Toki rahalla saa ja hevosella pääsee, täällä ihan sananlaskun konkreettisimmassakin merkityksessä, hevosvaunuja kun löytyy useammastakin Burman matkakohteesta. Välimatkat ovat täällä pitkiä, eikä tänne ole vielä kehittynyt Thaimaasta tutuksi tullutta “tarra rintaan”-turistimatkailua. Kyydit lähtevät kuitenkin usein joko myöhään illalla tai aamuyöllä. Nämä ajat eivät ole mitään maailman parhaita aikoja heräämisen tai B&B-varausten suhteen. Bussiasemat sijaitsevat yleensä noin kymmenisen kilometrin päässä isommista kaupungeista, eikä halvan kyydin saaminen sinne ole aivan niin yksinkertaista kuin luulisi. Mekin yritimme metsästää halvempaa kimppataksia, joka liikennöi säännöllisesti Yangonin keskustasta bussiasemalle. Kyyti oli kuitenkin ihan jatkuvasti täynnä, joten päädyttiin jakamaan taksi kahden tytön kanssa, joilla oli sama suunta. Taksilla piti sitten ajella puolitoista tuntia bussiasemalle, mistä syystä tytöt joutuivat ottamaan jalat alleen heti taksin saavuttua perille, sillä bussiasema oli valtava ja sokkeloinen, ja heidän bussinsa oli lähdössä viiden minuutin päästä. Tapasimme heidät uudelleen reilun viikon päästä ja saimme kuulla, että he olivat juuri ja juuri ehtineet onnekkaasti bussiinsa.

Bussit ovat kuitenkin täällä erittäin mukavia, niistä ei kyllä voi ollenkaan valittaa. Matkustettiin Yangonista Mandalayhin vähän kalliimmalla bussilla, kun halvimpaan ei ollut enää lippuja, ja saatiin matkalla pelata Rovion pelejä istuimen näytöstä, juoda bussissa tarjotut pullakahvit vilttiin kääriytyneinä sekä pestä bussiemon tarjoamilla hammasharjoilla hampaat. Kahdeksan tunnin bussimatka menikin ihan rattoisasti, kun jalkatilaa oli ruhtinaallisesti ja bussi oli miellyttävän pimeä.

Mandalayssa puolestaan ei missään nimessä kannata jättää tekemättä päiväretkeä läheisiin vanhoihin pääkaupunkeihin. Ollaan oltu tässä maassa vähän pahiksia, sillä taksissa on tullut istuttua enemmän kuin koko muun reissun aikana. Vuokrasimmekin siis taksin koko päiväksi 35 000 kyatilla (noin 27 euroa, ihan jäätävä summa ja olisihan sen voinut halvemmallakin saada) ja kävimme pyörähtämässä päivän aikana paikallisissa käsityötehtaissa, katsomassa munkkien ruokailua Mahagandayon luostarilla, näimme Sagaing Hillin lukemattomat pagodat, ihastuimme Inwaan ja tähystimme auringonlaskua tuhansien muiden kanssa U-Bein Bridgella.

Munkkien ruokailu oli ihan ylikansoitettu. Siellä kannattaa olla ajoissa, jos ei meinaa täysin jäädä turistimassan jalkoihin, ja meinaa saada muutaman kuvan räpsittyä. Sagaing Hillin pagodat olivat ihan näkemisen arvoisia, mutta ei mikään maailman mieleenpainuvin kokemus. U-Bein Bridge oli kokemuksena miellyttävä, Juho oli tosin ihan kauhuissaan. Silta on pitkä, mutta se ei ole mitenkään hirveän turvallinen, sillä porukkaa on paljon eikä pääosin sillassa ole minkäänlaisia kaiteita. Inwa oli ihastuttava. Sinne voisi jäädä pidemmäksikin aikaa, jos vaan siellä olisi majapaikkoja. Yleensä turistit menee “kaupungin” nähtävyydet läpi hevoskärryn kyydissä, mutta me päätimme lähteä vain kävelemään, sillä emme kokeneet tarpeellisiksi nähdä kaikkea kolmea nähtävyyttä. Päädyimme vähän harhapoluille ihastelemaan Inwan kauneutta ja hidasta elämänrytmiä, mikä oli varmasti parempi ratkaisu, kuin ravata kiireellä nämä kyseisen paikan pakolliset nähtävyydet.

Onko Burmaa ja siihen kohdistuvaa matkailua varaa sitten vielä arvostella, kun maa on ollut kunnolla auki reissaajille vasta niin vähän aikaa? Ehdottomasti kyllä. Nyt on kuitenkin käsillä ne hetket, jolloin matkailua voidaan lähteä viemään joko hyvin väärään suuntaan tai sitten lähteä ohjaamaan sitä oikeille raiteille. Turistit voivat näyttää esimerkkiä muun muassa olemalla roskaamatta, hajauttamalla rahojaan useammalle tuottajalle ja tekemällä päivittäin ekologisia päätöksiä erilaisten palveluiden ja tuotteiden kohdalla.

Vielä on siis vähän kaksijakoiset fiilikset tästä maasta, mutta mieli voi ihan hyvin muuttua, sillä Burmailumme ei ole vielä edes puolessavälissä. Suuri kaipuu on rannalle, mikä myös vaikuttaa vähän negatiivisesti mielialaan. Myös se, että täällä tuntuu kroppa prakaavan ihan jatkuvalla syötöllä, tekee olon välillä aika raskaaksi. Meillä ei reissatessa ole kummallakaan ollut oikeastaan minkäänlaisia ongelmia vatsan kanssa ja reissua on kuitenkin takana jo melkein puoli vuotta. Täällä vuorotellen molemmilla on päällä jokin mahatauti tai ruokamyrkytyksen tapainen. Tästä voisi vetää vähän sellaisen päätelmän, ettei maan hygieniataso ole vielä hirveän kehittynyt. Emme nimittäin ole reissaajista ainoita, joilla kuulostaa olevan juuri Burmassa toistuvia ongelmia vatsan kanssa.

Suuret kaupungit ovat aina omalla tavallaan raskaita, joten toivoisin nyt loppureissun aikana voivani välttää niitä viimeiseen asti. Matkamme Burmassa jatkuu pienempiin paikkoihin seuraavaksi, ehkäpä Juho pääsee kertomaan seuraavassa blokkauksessa sitten siitä, kuinka löysimme sen ah, niin ihanan ja aidon Burman, josta ihmiset ovat niin kovasti vouhottaneet. Jännittää kyllä nähdä, tuleeko tämä maa lunastamaan meidän kohdallamme sen kaiken hehkutuksen, mitä se on osakseen saanut.

Puspus, Essi

20160222_142523-1

PhotoEditor-1456788942095

20160218_125235-1-1-1

20160222_173928

GOPR6575_1456587954642_high

20160219_115519-1

20160222_144152-1-1-1