Pallontallaajat.net
Valikko

Mysteeri

Langkawi on kohdellut meitä yllättävän hyvin, samaa voi sanoa ylipäätään Malesiasta. Aina ei kuitenkaan jaksa kulkea niitä samoja polkuja, joita kaikki muutkin reissaajat polkee, eikä työntyä sille samalle vesiputoukselle niiden miljoonan pikkukiinalaisen ja selfiekepin kanssa. Toissapäivänä meillä oli kuitenkin tavoitteena käydä näistä Langkawin turistirysistä parilla, sillä nätit rannat, erilaiset luonnonmuodostelmat ja Cable Carin tarjoamat huimat maisemat houkuttelivat. Päästiin näkemään suurimmaksi osaksi kaikki suunniteltu, mutta lopulta päädyimme taas menemään vähän polulta harhaan.

Yritimme siis oikeastaan etsiä jotakin paikallista timanginähtävyyttä, Juhon mieliksi totta kai. Kävimme ensin uimassa Skull Beachillä, minkä jälkeen lähdimme hiukan hakuammunnalla etsimään Tangjung Butan kvartsikiteitä, jotka ei hirveän yllättäen ole mikään Langkawin suosituin nähtävyys, mutta mitäpä me ei mentäisi katsomaan tämän meidän pikku geologinalun mieliksi. Tästä voi sitten kaikki kriittisimmät tekstintulkitsijat päätellä, miten jännittynyt minä olen aina näistä kaikisöta kivimuodostelmista. Mutta tosiaan, eihän me sitten niitä kiviä löydetty, vaan päädyttiin tekemään salapoliisityötä jonkin vähän suuremman ja mielenkiintoisemman parissa.

Puikkelehdimme puomin ali skootterillamme rehevöitynyttä polkua pitkin metsään etsimään kide-esiintymää. Joo-o, tässä vaiheessa ehkä saattaisi jollakin soida hälytyskellot, ettei mitään nähtävyyttä löydy puomilla estetyn polun varrelta, mitä pitkin ei viime aikoina ole ihan hirveästi ajeleskeltu. Tosin syrjäpolut ja niiden tarjoamat mahdollisuudet nähdä villieläimiä innostuttavat minua aina yhtä paljon, joten siinä oli tarpeeksi paljon syytä olla sivistämättä Juhoa siitä, miksi emme tulisi kiviä sen tien päästä löytämään. Polkua ei hirveän pitkästi kuitenkaan tarvinnut ajella, sillä tien päässä oli suuri valkoinen rakennus, jonka ensi näkemältä päättelimme olevan resortti. Paikka näytti kuitenkin autiolta, joten päätimme parkkeerata mopon siihen ja lähteä tutkimaan rakennusta vähän tarkemmin.

Rakennus oli jo ulkoa hulppean näköinen, mutta ennen sisäänkäyntiä ollut ulkoparvi sai meidät epäilemään sitä, oliko rakennus koskaan toiminut resorttina. Parven pyöreä muoto oli jo itsessään niin epäkäytännöllinen, että aloimme arvuutella muita mahdollisia historioita rakennukselle. Rakennukseen ei kuitenkaan tarvinnut edes astua sisälle huomatakseen, että joku tai jotkut olivat pistäneet sen täysin palasiksi. Lattiamattona toimi miljoonat lasinsirpaleet, johtojen pätkät ja kaiken peittävä betonipöly. Varvassandaaleilla talsiessa sai olla varovainen, ettei viiltänyt jalkaansa auki tai astunut lattiassa ammottavaan reikään. Mutta olihan se kyllä outoa, miksi näin majesteettinen rakennus oli jätetty lahoamaan keskelle viidakkoa, täydelliselle etäisyydelle uimarannasta ja mitä kauneimmista auringonlaskuista. Tietenkin meidän oli otettava asiasta selvää.

Mitä pidemmälle rakennusta uskalsimme tutkailemaan, sitä enemmän sen aiemmasta käyttötarkoituksesta alkoi paljastua. Ensimmäiseksi löysimme lattioilta lukuisia Langkawi International Festival of Arts -esitteitä vuodelta 2000. Alemmasta kerroksesta kyseisiä esitteitä löytyi vielä myöhemmin lisää, kuten myös tapahtumaa varten painettuja kirjekuoria sekä postereita ja esitteitä kyseisestä taidemuseosta. Esitteistä löytyi kuvia uutuuttaan kiiltävästä rakennuksesta, jonka seiniä olivat peittäneet lukuisat taideteokset ja moderni rakennus lepäsi sopusoinnussa kuvankauniin luonnon keskellä. Löytämämme vihjeet herätti kuitenkin meissä kasoittain uusia kysymyksiä. Vaikka rakennuksen käyttötarkoitus oli saatu selvitettyä, oli edelleen mysteeri, miksi museo näytti nykyään kaatopaikalta.

Oliko rakennusta koskaan edes saatu valmiiksi? Vessasta ei löytynyt hanoja, sähköpistokkeet eivät olleet paikoillaan, katossa ammotti reikä. Seiniin oli piirrelty graffiteja ja tietokoneita oli nakeltu rakennuksesta alas rinteeseen. Painokoneeseen oli jätetty paikalleen vanhat posterit, eikä kukaan ollut niitä meitä ennen käännellyt oikein päin, vaikka rakennusta oli muuten terrorisoitu. Heittelimme kovasti veikkauksia toisillemme siitä, mitä museossa olisi mahdollisesti tapahtunut, että se olisi joutunut nykyiseen tilaansa. Oliko rahoittaja kuollut kesken rakennusvaiheessa? Eikö uusia rahoittajia oltu löydetty taidemuseolle, joka oli rakennettu Langkawille, joka on tunnettu siitä, että se on verovapaata aluetta (lue: siellä on halpaa kaljaa), ihan täysin keskelle ei mitään. Vai oliko kapinalliset hyökänneet taidemuseoon ja pistäneet sen protestina palasiksi? Entä jos kaiken takana on sittenkin ne, joita voi syyttää aina ihan kaikesta? Tulimme siihen tulokseen, että syyllisten täytyi olla turvapaikanhakijoita.

Rakennuksesta tuli todella oudot vibat. Jatkuvasti tuntui siltä, että joku tarkkaili. Olan yli sai kurkkia useasti, sillä ei tiennyt, hyppäisikö nurkan takaa kimppuun apina, ilmestyisikö roskakasasta vinkuva rottaperhe vai tulisiko meidät häätämään rakennuksesta ulos joku paikallinen vartija konekiväärinsä kanssa. Vaikutelmaa korosti se, että viidakko oli ympärillämme oudon hiljainen, missään ei näkynyt minkäänlaista elämää ja rakennus oli tulvillaan melkein 16 vuotta vanhoja esitteitä. Itse tilat olivat kuitenkin aivan ilmiömäiset! Ne oikein huusivat sitä, että joku ottaisi ja järjestäisi niissä jonkinlaisia psykedeelisiä bileitä. Ei puuttunut mitää muuta, kuin paljon ihmisiä ja kunnon teknoreivit. Eli jos joku saa nyt kipinän tästä alkaa järjestää täällä eeppisiä bileitä, niin pyydän, toivon ja rukoilen, lisää meidät vieraslistalle!

Rakennuksen historia jäi kuitenkin tosissaan kummittelemaan meidän mieleemme, joten olihan tapahtumien kulkua alettava selvittämään heti, kun pääsimme takaisin motellille. Annetaanpa salapoliisi-Juhon kertoa, mitä kaikkea hän sai kasaamistaan materiaaleista irti.

Meidän perheessä kaikki on kiinnostunut vanhoista ja ränsistyneistä paikoista ja siksi minäkin kaivoin tomun seasta mukaani jokusen esitteen. Majapaikkaan palattuamme etsin rinkasta tutkijanhanskani, puhalsin pahimmat pölyt esitteistä ja aloin tutkia niitä. Tipahdin myös riippumatossa, sillä sen köydet olivat haparoituneet…

Papereista löysin yhden useasti toistuvan nimen, Ibrahim Hussein. Tarkemmin katsoessa paikan nimeksi osoittautui Ibrahim Hussein Art Museum & Cultural Foundation. Jo edesmenneestä Husseinista sain esitteiden pohjalta selville, että hänen haaveenaan oli rakentaa Langkawin sademetsään voittoatavoittelematon taidekompleksi, jossa eri taiteenlajit yhdistyisivät. Hussein itsessään oli malesialainen taitelija, ilmeisesti maalari ja jonkinsortin Picassionisti, joka muutti opiskelujen perässä Eurooppaan 50-luvun lopulla. Parilla seuraavalla vuosikymmenellä hän voitti useita palkintoja, kunnes palasi takaisin Malesiaan.

Unelma omasta taidemuseosta toteutui hiukan ennen vuosituhannen vaihdetta, kun Ibrahim Hussein Art Museum & Cultural Foundation avasi ovensa. Googlea apuna käyttäenkään en löytänyt sen suurempaa tietoa museon meiningeistä, Lonely Planetissa se oli mainittu jonakin vuonna ja jotkin nettisivut suosittelivat sitä edelleen virailunarvoisena kohteena. Sitä paikka kyllä edelleenkin on, taiteenystävät voivat vain joutua pettymään.

Vaikka kuinka kaivoin googlea, en löytänyt yhtäkään järkiperäistä selitystä sille, miksi tai milloin paikka oli ajatunut nykyiseen kuntoonsa. Erään kommentin perusteella paikka oli sulkenut ovensa vuonna 2013, muutamia vuosia Husseinin kuoleman jälkeen, mutta tarkempaa faktaa asiasta en löytänyt. Vastaus siihen, olivatko turvapaikanhakijat todellakin asian takana, ei varmaan (eipä varmaan) selviä meille koskaan.

Päätin kuitenkin kysäistä majapaikkamme isännältä asiasta ja hänestä oli meille yhtä paljon apua kuin malesialaisesta kartasta, jossa pohjoisnuoli osoittaa itään, eli ei kovinkaan paljoa. Hänen mukaansa paikan historiaan ei liity suurempaa draamaa ja teokset on poistettu jo useita vuosia sitten. Samainen herra kuitenkin paljasti meille, että hieman syvemmälle viidakkoon mennessä voi löytää Husseinin perheen Langkawin kodin, joka niinikään on autioitunut. Viimeisen Malesiapäivämme vietimmekin siis tätä piilopirttiä etsien, ja perillä odottivatkin varsin kauniit maisemat.

Puspus ja terve vaan, Essi ja Juho

IMG_20160204_004249

IMG_20160203_004022-1-1-1-1-1

IMG_20160203_002448

IMG_20160202_233900

IMG_20160203_002318

IMG_20160203_003818-1-1-1

IMG_20160202_233420

IMG_20160202_233622

 

 

 

 

 

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

Ei kommentteja

Jätä vastaus