Pallontallaajat.net
Valikko
Kuukausikohtaiset arkistot

marraskuu 2015

Maasta maahan

Kaksi kuukautta Thaimaassa riitti mulle. Ja jos tarkkoja ollaan, olisi riittänyt viikko vähemmänkin. Krabi Townissa ymmärsin mitä on tietynlainen reissuähky, mulla se vain ei esiintynyt minkäänlaisena koti-ikävänä, vaikka ruisleipä ja sauna olisivatkin kelvanneet, vaan lähinnä kyllästymisenä kaikkeen thaimaalaiseen. Krabi Townista löytyi kyllä siistejäkin paikkoja, joissa ollessa ne kanatikut, paistettu riisi ja jokapäiväinen iltatori (kyllä, siihenkin voi kyllästyä) katosivat hetkeksi mielestä. Siisteimpinä paikkoina on pakko mainita Tiger Cave temppelin kukkula, jonka päällä killutteli Buddhapatsas sekä lähempänä Krabi Townia oleva mangrove walk. Iltatoreista täytyy mainita sen verran, että vaikka se erilaisten ruokien, juomien ja muiden hyödykkeiden määrä lumoaa ekalla kerralla, niin kun vastaavilla markkinoilla käy muutamana päivänä peräkkäin ja näkee ne samat naamat, kuulee samat karaokebiisit ja haistaa samat hajut, niin rupeaa kyllä miettimään miten paikalliset jaksavat sama meininkiä joka viikko.

Singapore tuli siis tarpeeseen, vaikka mielummin olisin painellut suorinta tietä jollekkin pienelle saarelle, jossa olisi voinut vain olla. Oltiin tosi onnekkaita, kun päästiin majoittumaan couchsurfingin merkeissä ranskalaisen tyypin luo ja säästettiin pitkä penni majoituskustannuksissa. Singaporehan kun on tiivistetysti, ja ehkä hieman yleistäen, maailman siistein ja kallein kaupunki. Kun oot aikaisemmat pari kuukautta tuijotellut bambumajojen seiniä ja epämääräisiä roskakasoja tien laidassa, ja paukahdat niistä maisemista keskelle pilvenpiirtäjiä ja kieltokylttejä, joissa varoitetaan 500 Singaporen Dollarin roskaamissakosta, on olo vähän pökertynyt.

Kuten aiemmin mainitsin, Singaporessa kaikki on lähtökohtaisesti kallista. Paitsi että ruoka oli halpaa, jos söi katukeittiöistä. Ja julkinen liikenne, jos sen suhteuttaa Suomeen. Ja vaatteetkin olivat oikeasti ihan kohtuu hintaista. Rahaa siellä olisi kyllä saanut kulumaan oikein urakalla, jos olisi käynyt kiertämässä Universal Studiosin, Singapore Zoon ja Gardens by the Bayn sisäpuutarhat, syönyt tripadvisorin suosittelemissa rafloissa sekä shoppaillut Marina Bay Sandsin kauppakeskuksessa. Meillä kun ei rahaa rajattomasti ole, päädyttiin kiertämään lähinnä ilmaisia paikkoja, joita niitäkin sieltä onneksi löytyy. Koska kaupungin hälinästä teki mieli päästä rauhaan, päädyimme käymään useammassa puutarhassa, joissa saimme myös huomata ja hämmästyä, kuinka paljon paikalliset arvostavat luontoa ja hakeutuvat puutarhoihin rauhoittumaan.

Vaikka Singapore olikin tosi siisti paikka *hehheh*, niin tuntui kuitenkin enemmän kuin mukavalta ajatukselta päästä jatkamaan matkaa Filippiineille. Harmi sinällään, että ajatus ja kuvitelma eivät läheskään aina ole yhtä todellisuuden kanssa, sillä kun saavut siihen uuteen kaupunkiin uudessa maassa auringon laskettua, ilman mitään hajua missä majapaikka sijaitsee ja ainoa vinkki on ehkä paskimmin tehty kartta ikinä ja sulla on karmiva nälkä, alkaa huumori yleensä olla koetuksella. Onneksi kuitenkin noin kolmen kilometrin edestakaisin tarpomisen ja noin 500 HEY- ja HELLO-huudon jälkeen löysimme perille ikkunattomaan koppiimme. Seuraavana haasteena oli iltapala. Varmaan kaikilta Filippiineillä vierailleilta tutuilta ja tutuntutuilta olimme kuulleet, että ruoka sitten ei ole mikään tämän maan kohokohta, ikäväksemme kukaan ei kuitenkaan maininnut, että sen maun sulattelemista vaikeampaa on sen löytäminen. Ekana iltana pääsimmekin heti nauttimaan ah niin ihanasta Jollibeestä, jonka ainoa vähemmän lihaisa vaihtoehto jälkiruokien lisäksi on ranskalaiset. Maha kuitenkin täyttyi ja uni majapaikan pehmeällä sängyllä maittoi, joten aamulla oli hyvä lähtä tsekkailemaan Cebu Cityn meininkiä, joka osoittautui Bangkokkiakin kaoottisemmaksi.

Muutaman päivän aikana saimme nähdä äärimmäistä köyhyyttä, haistaa hökkelikylän hajun sekä käydä niin kalliissa kaupoissa, että suomalaistakin kukkaroa alkoi hirvittää. Hullua 2.5 miljoonan asukkaan metropolissa oli myös se, että näimme koko aikana vain kourallisen valkonaamoja, vaikka Cebun kansainvälinen lentokenttä on kuulemamme mukaan saarivaltion toiseksi suurin ja kaupunki Filippiinien mittakaavassa merkittävä. Toki muut olivat ehkä lukeneet läksynsä paremmin ja lähteneet kaupungista heti pois, sillä ei se erityisemmin tunteita herättänyt varsinkaan meille, joilla oli jo kova kaipuu meren ääreen.

Olimme jo ennen Filippiineille tuloa pitäneet yhteyttä Sukellus Asiaan tyyppien kanssa ja tarkoituksenamme oli käydä heidän luonaan testaamassa, vieläkö sukellustaidot ovat tallessa. Hyppäsimmekin bussiin ja suuntasimme Dive Point Alcoyhin, mutta ilmastoitu bussi pääsi yllättämään Essin hupparin ja useammankin huivin läpi, joten vilustuneena sukellukset jäivät tekemättä. Sukellusten peruuntuminen ei kuitenkaan jäänyt harmittamaan, sillä pääsimme vaihtamaan suomeksi kuulumisia ja kokemuksia Sukellus Asiaan tyyppien kanssa muun muassa blogin pitämisestä, nauttimaan resortin altaasta, hyvästä palvelusta ja rannan koralleista snorklaamisen merkeissä. Vaikka Dive Pointin hintataso menikin hitusen budjettimme yli, ei se harmittanut missään välissä ja päädyimmekin viettämään siellä kolme yötä suunnitellun kahden sijasta.

Nyt, kun viikon verran Filippiinejä alkaa olla takana, täytyy sanoa, että tämä on paikka minun mieleeni. Vaikka kaikki ei aina menekkään niinkuin Strömsössä, eikä yleensä edes niinkuin Thaimaassa, on täällä silti todella levollista olla. Ainoa pettymys on, että vieläkään ei ole löytynyt sitä paikkaa, jossa voisi unohtaa kellon ja johon voisi pysähtyä useammaksi viikoksi vain olemaan ja lukemaan riippumatossa. Sitä paikkaa lähdetäänkin seuraavaksi metsästämään Boholilta.

Terve,

Juho

20151110_124223

Soronoo

Hellurei!

Täällä meidän blogissa on muutamat viikot ollut hiljaisempaa, mutta nyt jos vähän terästäytyisi taas vaihteeksi. Ollaan kirjoitettu lehtijuttua Kalajokilaaksoon ja tehty vähän projektihommia, niin on voinut antaa itselle anteeksi sen, että on vähän lipsunut tämä blogiin kirjoittelu. Nyt kun saatiin kuitenkin lehtijuttu julkaisuun perjantaina ja ollaan siirrytty vapaaehtoistyöhommista Lantalta tänne Krabille, niin ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni ja väkertää tänne jotakin.

Reissuamme on nyt takana kahdeksan viikkoa ja paljon ollaan ehditty näkemään. Takana on Bangkok, Koh Tao, Koh Phangan, Koh Samui ja Koh Lanta. Nopeammalla tahdilla ei olisi kyllä näitä saaria jaksanutkaan kiertää. Krabia on jäljellä vielä pari päivää, minkä jälkeen pitää sitten hommata itsemme ja kaikki kamamme lentokentälle. Mutta seuraavaksi tulee nyt vähän joitakin juttuja ja mietteitä viimeisistä viikoista ja siitä, mitä ollaan niitten aikana hommailtu.

Näin alkuun voisin purkaa vähän tätä matkustusangstiani. Reissun aikana olen käsittänyt sen, kuinka paljon voinkaan vihata matkustamista. Paikasta A siirtyminen paikkaan B on usein ollut aika sietämätön kokemus, jos matkan pituus on ollut yli 20 kilometria. Siirtymisen järjestäminen on käytännössä todella helppoa, kun vain matkaliput täytyy hommata ja kaikki muu hoituu sitten itsestään. Siihen loppuukin sitten ne hyvät puolet. Yleensä matkustusvälineessä on liian kylmä tai kuuma, tilaa on ihan liian vähän, kuski ei puhu ollenkaan englantia, eikä sinulla ole mitään hajua, milloin seuraava pysähdys tulee olemaan. Renkailla liikkuvilla kulkupeleissä ei myöskään ole usein vessaa, mikä ei lisää yhtään matkanteon mukavuutta.

Siirtyminen Samuilta Lantalle toimii mainiona esimerkkinä matkustamisen hauskuudesta. Herätys oli aamulla puoli kuudelta, sillä minibussin piti tulla hakemaan meitä kuuden aikaa hostellimme edestä. Olimme yötä dormissa, joten ei ole mitään tietoa siitä, jäikö puolet omaisuudesta sille tielle, kun valoja ei viitsinyt sytyttää muiden nukkuessa. Aamupalaa emme ehtineet hakemaan, sillä lähtövalmisteluissa menikin lopulta yllättävän kauan. Minibussissa napsimme kuitenkin sipsejä, joita olimme ostaneet edellisenä iltana. Olimme bussin ensimmäiset asiakkaat, joten lähdimme poimimaan kyytiläiset eri puolilta saarta. Samui tosiaan on Thaimaan toiseksi suurin saari, hitusen isompi kuin Hailuoto maapinta-alaltaan. Voitte siis kuvitella, miten huisin hauskaa oli, kun kuski ei löytänytkään hotellia, jossa yksi kyytiin lähtevistä asui. Ajettiin ensin puoli tunti ihan väärään suuntaan ylöspäin jyrkännettä, joka tuntui minibussissa ihan Mount Everestiltä. Lopulta ihan hirveässä kiireessä kuski joutui kiertämään koko saaren ympäri samalla soitellen reittiohjeita, jotta viimein löydettiin ja saatiin poimittua kyytiin viimeinenkin matkalainen. Lisäksi tie oli niin pomppuinen, etten ole koko elämäni aikana ollut niin lähellä oksentamista, mutta saanut kuitenkin pidettyä kaiken sisälläni. Tuon matkan jälkeen vannoin, etten enää ikinä koskaan milloinkaan matkusta mihinkään ilman syömättä sitä ennen aamupalaa ja ottamatta pahoinvointilääkkeitä mukaan. Kun lopulta juuri ja juuri ehdimme bussiin, joka kyyditsi meidät veneeseen, olimme kaikki kyytiläiset hyvin väsyneitä ja nälkäisiä. Siinä vaiheessa ei tullut ajatelleeksi, että edessä tulisi olemaan vielä suurempi rumba ennen kuin pääsisimme lopullisesti perille.

Matkaa Samuilta Lantalle on noin 350 kilometriä, jonka taittamiseen meni lopulta vaivaiset 12 tuntia. Matka koostui seuraavista kulkupeleistä seuraavassa järjestyksessä: minibussi, bussi, laiva, bussi, minibussi, toinen minibussi, kolmas minibussi, lossi, minibussi, lossi, minibussi. Tittidii, kun matkustaminen on huippuhauskaa. Reissussa oleminen on kivaa, mutta siirtyminen on minulle painajaismaista. Siksi onkin parasta, että on aikaa. En mitenkään jaksaisi joka kolmas päivä olla vaihtamassa eri kylien ja kaupunkien välillä, koska siihen kaikkeen säätämiseen menee yleensä vähintään se kaksi päivää. Matkaamisen jälkeen on aina niin väsynyt, ettei loppupäivästä jaksa enää tehdä oikein mitään muuta. Mukavaa onkin vain jämähtää johonkin paikkaan pidemmäksi aikaa ja tutkia lähimaastoa kävellen ja kauempaa skootterilla. Ehdit tehdä pidempiä retkiä, tutustua paikkoihin rauhassa ja välillä vain olla. Ehdit löytää sen lempiravintolan ja tulla hyvänpäiväntutuksi sen resortin vieressä katukeittiötä pitävän mummon kanssa. Pystyt tutustumaan paikkaan monipuolisemmin ja tarkemmin kuin vain käydä samassa ajassa viidellä eri saarella vähän raapaisemassa pintaa.

Lantalla päädyimme viipymään sitten vähän pidemmän aikaa, kun teimme eräässä resortissa maalaus- ja muita remppahommia ruokaa sekä yöpaikkaa vastaan. Emmepä me tosiaan kovin kauaa osanneetkaan vain lomailla, kun jo kuukauden reissaamisen jälkeen alkoi tuntua siltä, että voishan sitä jotakin hommantynkää kehittää. Ja kyllähän siinä todellakin säästi! Ei tarvinnut kahteen viikkoon maksaa muusta kuin omasta menemisestä ja huvittelusta. Toki vapaa-aika kärsi siinä sivussa, sillä maalailun jälkeen oli usein niin höyryissä, että parhaalta idealta tuntui vain maata sängyssä ja katsella, kun pienet keltaiset kiinalaiset jahtasivat toisiaan kattopaneeleita pitkin. Oli kuitenkin mukavaa, kun oli jatkuvasti tekemistä ja enemmän ihmisiä ympärillä. Pääsi tutustumaan paikallisiin lähemmin, kun toimimme työkavereina, ja saimme reissullamme aikaan myös jotakin ihan näkyvää jälkeä maalattujen bungalowien muodossa.

Maalailuamme pomotteli ruotsalainen perhe, joka omisti resortin. Suurimman osan ajasta oli mukavaa kuulua perheeseen ja olla osa työporukkaa, mutta paikoitellen näkemyksemme joutuivat myös törmäyskurssille. Olisihan se nyt outoa, että asut ja työskentelet ihmisten kanssa useampia viikkoja, ja koko aika menisi vaaleanpunaiset sydänlasit silmillä. Mitään ratkaisemattomia näkemyseroja ei kuitenkaan tullut, vaan saimme hyviä kavereita erityisesti perheen kahdesta lapsesta ja muutamasta resortin vieraasta. Ihmisten kanssa tuli hengailtua ja puhuttua paljon enemmän, kun asui ja työskenteli pidemmin siinä samassa ympäristössä. Seitsemäntoista päivän aikana ehti myös hyvin kehittää omat rutiininsa ja tapansa toimia siellä, jolloin olo alkoi tuntua jo aika kotoisalta.

Aika meni Lantalla usein todella nopeaa, sillä saari on todella monipuolinen ja kaunis. Siitä muodostui itselle lempparikohde kaikista näistä paikoista, joissa olemme reissun aikana vierailleet. Turisteja ei ollut tähän aikaan paljon, nähtiin paljon erilaisia eläimiä ja luonto oli hyvin monipuolinen. Saari oli myös sopivan kokoinen, skootterilla pääsi joka paikkaan. Varmaan myös asumismuoto vaikutti siihen, että tykkäsin niin kovasti Lantasta. Lasten kanssa oli mukava leikkiä ja käydä samalla vähän erilaisia keskusteluja, osittain englanniksi ja osittain ruotsiksi. Juho esimerkiksi halusi opettaa perheen nuoremmalle lapselle sanan suomea, että myös lapset hyötyisivät konkreettisesti meidän ajastamme heidän luonaan. Pitkän harkinnan jälkeen Juho tuli siihen tulokseen, että tärkein suomen kielen sana, joka jokaisen viisivuotiaan tulisi tietää, on tietenkin essopaikka! Pian rannassa kiiri iloiset essopaikka-huudot, kun lapsi oli innoissaan uudesta oppimastaan sanasta. Toki lapsiraukka luuli sanan tarkoittavan suurta aaltoa, mutta en kehdannut romuttaa pienen lapsen viattomuutta kertomalla Tuiran Valintatalon nurkilla pyörivistä aasiakkaista ja heidän toimenkuvastaan. 💗

Olen täällä reissulla ollessani myös löytänyt uudestaan kadottamani nuoruuden rakkauteni. En ole viimeisen neljän vuoden aikana muistanut, kuinka mukavaa onkaan istua skootterin tarakalla ja vaan katsella maisemia, kun kuski tekee kaiken työn. Tosin ensimmäisillä kerroilla, kun skootteria reissun aikana vuokrailtiin, puristin Juhon harteita rystyset valkoisina ja huutelin varoituksia milloin tielle hyppivistä kanoista, milloin papoista, jotka päättivät vähät välittää juuri sillä hetkellä muusta liikenteestä ja ylittää tien. Myöhemmillä ajokerroilla luottamus Juhon ajotaitoihin kasvoi (meillä molemmilla), ja uskalsin nauttia kyydistä ja katsella muutakin kuin tietä ja sen pientareita. Lantalla Juho jopa uskaltautui ohittelemaan muuta liikennettä, kuten pyöriä, muita skoottereita ja norsuja. Silti edelleen paikalliset supermummot veteli meistä ohi enduroillaan.

Ajokulttuuri on täällä ylipäätään ihan sekopäistä. Kypärän käyttö on enemmän poikkeus kuin sääntö, eikä kävelijöitä kunnioiteta liikenteessä ollenkaan. Tämä juontuu jo varmaankin siitä, ettei täällä yhtään kukaan kävele. Ne harvatkin kävelijät on näemmä hyvä saada pois päiviltä, kun niiltä ei saada nyljettyä taksikuskien taskuun ylimääräisiä bahteja. Kyydeistä turistit joutuvat täällä tosiaan maksamaan törkeää ylihintaa paikallisten maksamiin hintoihin verrattuna. Kulkuvälineillä ajetaan yleensä aina täysiä, paitsi jos olet vanhus ja haluat ajaa erittäin hitaasti vaarantaen kaikkien liikenteessä olevien hengen. Vaikka tiet voivat olla pääsääntöisesti hyvässä kunnossa, saattaa keskellä tietä olla sitten ihan yhtäkkiä niin syvä reikä, että siinä voisi hobittiperhe pitää uima-allasbileet. Pimeällä onkin siis todella vaarallista ajaa skootterilla, kun näkee pitkät päällä juuri ja juuri sen kaksi meriä eteenpäin. Ohittaminen on myös tässä maassa erittäin suosittua. Vaikka et voittaisi matkassasi kuin sekunnin sadasosan, on hitaampi ajoneuvo pakko päästä ohittamaan tien kunnosta, mutkista tai keltaisista viivoista huolimatta.

Korvasta on alkanut tulla taas vaihteeksi ulos thaikkuruoka. Välillä on kausia, etten halua olla muutamaan päivään tekemisissä minkään ruuan kanssa, johon liittyy riisi tai nuudeli. Erityisen pahana tilanne oli nyt Lantan jälkeen, kun siellä söi samasta ravintolasta kolme kertaa päivässä 17 päivän ajan. Tosin korvasta kasvoi Lantan jälkeen myös spagetti ja paahtoleipä. Krabilla ollessamme olen erikoistunut nyt meksikolaiseen ruokaan ja hedelmiin. Niillä tuntuu nyt taas hetken pärjäävän, ennen kuin thaikkuruoka alkaa taas maistua. Ruoka ei kyllä ylipäätään enää ole hirveästi maistunut. Päivän ruuat koostuvat pääosin aamupalasta ja päivällisestä, joskus satunnaisesta iltapalasta näiden lisäksi. Naposteltua tulee tietenkin kojuista ja seiskayhdestätoista, jonka löytää joka kulmalta.

Lopetin lihansyönnin Samuilla, kun näin miten siellä sikoja kuskataan paikasta toiseen. Päätös ei tullut mitenkään suoraa naps, sillä ajatus on ollut mielenpäällä todenteolla viimeisen kahden vuoden ajan. Jotenkin kun on nyt ottanut etäisyyttä Suomeen ja kaikkeen siihen mitä siellä on viime aikoina tapahtunut, on asioita pystynyt tarkastelemaan selkeämmin. Eläinten kohtelu on täällä niin erilaista kuin Suomessa tai ainakaan sitä ei tehdä piilossa ihmisten silmiltä. Toki vielä kun Facebookista on silmille lävähtänyt näitä salakuvattuja videoita suomalaisilta eläintiloilta, on halu lopettaa lihansyönti vain vahvistunut. Minusta ei varmaan koskaan saa tehtyä todellista hardcore true kasvissyöjää, joka kieltäytyy lihasta jokaisessa tilanteessa. Eettisesti tuotettu liha on mielestäni ok, mutta niin kauan kun en tiedä mistä oloista syömäni liha tulee, ei se enää edes maistu hyvältä. Suomessa asiaan täytyy tutustua lisää, mutta nyt reissussa syön pääasiassa kasvis- ja mereneläväpainotteisesti.

Minun täytyy kuitenkin myöntää ehkä vielä se, että korvasta kurkkaa nyt myös katkarapu. Pitäisi oikeasti opetella syömään monipuolisemmin lyhyellä aikavälillä. Proteiini on tullut viime aikoina paljon syötyä katkaravun muodossa, vaikka olenkin sitä kovasti koittanut korvata annoksissa välillä sienellä. Tosin riisi ja jokin erinäisistä thairuokakastikkeista limaisella purkkiherkkusienellä ei ole mikään kulinaristisen ruokaelämys, joten sienet on nyt vähän aikaa boikottilistalla. Alkaa vähän näyttää nyt omaan silmään jo siltä, ettei enää mikään kelpaa, mutta kyllä täällä syötävää aina löytyy! Melkein jokaisella listalla on se 174 eri ruoka-annosta, joten valinnanvaraa on kyllä.

Meillä alkaa olla nyt takana tämä suunniteltu reissupätkä Thaimaata. Ensi viikolla matka jatkuu sitten Singaporeen, missä on tiedossa sitten vähän erilaista majoittumista sen muutaman päivän ajan, mitä siellä aiotaan viettää aikaa. Nyt tuntuu ihan siltä, että on aika mukava päästä Thaimaasta pois. Saarien samanlaisuus on alkanut hiukan puuduttaa meitä molempia, ja toivon, että tulevat maat tarjoavat uusia näkemyksiä ja kokemuksia.

Kaiken tämän purkamisen jälkeen olo on kuin olisi terapiassa käynyt. Kaikki on oikeasti hyvin, sielu lepää ja rusketus tarttuu. Soronoo.

Puspus, Essi

IMG_20151101_105816 IMG_20151101_105615 IMG_20151101_105434 IMG_20151101_105026