Pallontallaajat.net
Valikko

Hold on

Riippumatto. Se on paikka, missä minä olen haaveillut ja suunnitellut matkojani kaikista eniten. Nuorempana kuvittelin itseni Sumatran sademetsien hiostavaan ilmastoon, Etelä-Amerikan Pampakselle paahtavaan aurinkoon ja Thaimaan pienille saarille palmujen alle. Päätin jo tuolloin, että ne haaveet eivät saa jäädä vain haaveiksi, vaan ne pitää päästä myös toteuttamaan. Tuntuu hullulta, että juurikin niitä haaveita toteutan tällä hetkellä. Viime kesänä, kun lähtöön oli aikaa vain pari kuukautta, vietin useita iltoja Essin työpaikan takana kahden koivun välissä riippumatossa loikoillen. Keräsin siinä lähikaupan takana riippuessani osakseni aika paljon huvittuneita katseita ja kommentteja, joku tarjosi kerran kaljankin. Muistan silloin kuvitelleeni itseni Koh Taolle riippumattoon loikoilemaan ja katselemaan merta.

Mutta ei. Koh Taolta ei löytynyt sitä unelmien riippumispaikkaa, vaikka se muuten nousikin tähän astisen elämäni yhdeksi suosikkipaikoista. Saarelle mentäessä meillä ei ollut kummemmin suunitelmia, majapaikkakin oli hommaamatta, eikä mitään ennakkokäsitystä koko saaresta ollut. Ollaan muutenkin oltu tosi huonoja ottamaan selvää tulevista kohteista, ainoa asia mikä Taosta oli selvillä, oli koko ja sukelluskeskusten suuri määrä.

Ensivaikutelma saaresta ei ollut kovin hyvä, Songsermin laiturilta kun päästiin tielle kampeamaan, pää täyttyi samantien “Need taxi? Need taxi?” -huudoista, ja hetken jo pelkäsin meidän tehneen huonon valinnan. Asiaa ei helpottanut se, että minä tapojeni mukaan olin hukannut hattuni ja samat “taxitaxi”-huudot jouduttiin kuulemaan kolmeen otteeseen hattua etsiessä. Kun ensimmäisistä kymmenestä minuutista oltiin selvitty, aloin pitämään paikasta. Bangkokin meteli, pahat hajut sekä seisahtanut ilma olivat vaihtuneet miellyttävään saari-ilmastoon, turkoosia merta sai katsella joka päivä ja rannalla olevien ravintoloiden istuintyynyt tulivat tutuiksi niin aamupalalla, lounaalla, päivällisellä kuin iltapalallakin.

Koh Taolta näkee usein kuvia, jotka on otettu saarella olevien kukkuloiden päältä ja niille meidänkin oli tarkoitus kivuta. Se jäi kuitenkin tällä kertaa vielä suunnitteluasteelle, sillä sukelluskurssi ja saaren loistavat snorklausmahdollisuudet veivät voiton. Toki eräänä päivänä lähdettiin pienelle snorklausretkelle kahdestaan. Kartasta katsottiin, että eihän tuonne Hin Wong Bayhin ole kuin nelisen kilometriä, helpostihan se matka taittuu. Noooh, taittuihan se, mutta näillä leveyksillä keskipäivän aurinko paistaa ihan lämpimästi. Tarpominen oli kuitenkin vaivansa arvoinen, Mon’s barin edustalla olevan pienen rannan edustalla olevat korallit olivat kuvankauniita ja papukaijakalat tulivat pyörimään jalkojen juureen vain parin metrin päässä rannasta.

Vietimme saarella puolitoista viikkoa, aivan liian vähän siihen nähden kuinka paljon siellä olisi ollut näkemistä. Yhden tärkeän asian Taolta opin: sitten kun Suomessa alkaa olla stressitaso liian korkealla, voi aina buukata lennot Bangkokkiin, siellä hypätä ensimmäiseen bussiin, jonka ovella lyödään kaikille Thaimaan matkaajille tuttu “joint ticket”-tarra rintaan, ja huudetaan Koh Taoa. Noin vuorokaudessa siis pääsee täydelliseen paratiisiin, jossa eläminen on halvempaa kuin Suomessa ja jossa sammakon kurnutuskin kuulostaa musiikilta. Tai oikeastaan se kuulostaa lehmältä. Ja jos jotakuta epäilyttää, että osaako täällä matkustaa tai löytääkö oikeaan paikkaan, niin ei huolta. Erästä sukelluskouluttajaa referoiden: “Vaikein osuus on löytää koneeseen Suomessa. Bangkokissa vain suljet silmäsi ja ojennat kätesi ja huudat Koh Tao, Koh Tao. Kun joku käskee maksaa, maksat. Kun joku käskee nousta bussiin tai bussista, tee niin. Ja jos joku huutaa “eaaaaat, drink, forty minutes, forty minutes”, niin sitten kannattaa syödä. Perille täällä löytää varmasti.”

Vaikka unelmieni riippumattopaikka löytyi vasta seuraavalta saarelta, Koh Phanganilta, pysyy Koh Tao silti ykkösenäni paratiisilistalla. Saaren koko ja muiden reissareiden elämänasenne saivat minutkin hyvälle tuulelle. Lisäksi olen varma, että tulevilla visiiteilläni kilpikonnasaarelle tulen myös löytämään sen paikan, johon viritän riippumattoni, kuuntelen Tom Waitsia ja luen Rock’n’Roll Suicide Baria yhä uudelleen ja uudelleen.

Terve vaan, Juho

received_1689928644581190

received_1689928261247895

received_1689928677914520

 

 

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

Ei kommentteja

Jätä vastaus